

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Reijonen haluaa vesiosuuskunnille selkeät ohjeistukset
Käyttökelpoisen talousveden saanti talouksiin on tärkeää. Vesiosuuskunnilla on iso ja tärkeä rooli vesi- ja jätevesihuollon järjestämisessä. Kunnat ja vesiosuuskunnat tekevät paljon yhteistyötä. Putkistolinjojen asiantunteva suunnittelu on tärkeää. Tärkeää on ottaa huomioon linjojen varsiin jäävät maanomistajat ja kuunnella heitä. Vesiosuuskuntien määrä näyttäisi olevan kasvussa.
– Vesiosuuskuntien toimintakulttuureissa on suuria eroja, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen.
Putkilinjojen rakennusvaiheessa asiaan liittyy maankäyttö- ja rakennuslaki ja valvontaan liittyy myös vesihuoltolaki. Myös kuluttajansuojalaki koskee vesiosuuskuntia. Myös kuntapäättäjille tulee kysymyksiä ja kommentteja vesiputkistojen ja jätevesiputkistojen sijoittamisesta.
Vesiosuuskuntien johtamisessa haasteita
Vuonna 2017 on tehty Pro Gradu -tutkielma (Nykänen Kari, Tampereen Yliopisto, Hallintotiede) aiheesta vesiosuuskunnan johtamisen haasteet. Tutkielman mukaan vesiosuukunnan johtamista on kritisoitu muun muassa hallinnollisen kokemuksen puutteesta, liiketalouden taitamattomuudesta, oman edun tavoittelusta ja heikosta vuorovaikuttamisesta sekä ylipäätään kyvyttömyydestä hallita toiminnan moninaisuutta.
– On selvää tarvetta päivittää ja tarkentaa vesiosuuskunnille ohjeistusta, sanoo Reijonen
Väylien rakentamisen kulttuureissa on eroja
Kuntien mielestä vesiosuuskunnat ovat melko itsenäisiä toimijoita. Osalle maanomistajia putkisto saatetaan merkitä rasitteeksi tilalle.
– Joskus vesiosuuskunta saattaa muuttaa väyläsuunnitelmiaan jopa kertomatta maanomistajille tai linjan tekeminen maastossa saatetaan aloittaa ennen kuin sopimukset maanomistajien kanssa ovat kunnossa, ihmettelee Reijonen
– Riita-asiat ovat omiaan viivästyttämään asioita, joten selvä ohjeistus vastuista ja menettelytavoista olisi paikallaan. Myös valvontavastuut tulisi selkeyttää. Kuka valvoo linjojen vetämistä? Ehkä kunta voisi ottaa siinä isomman vastuun ja roolin.
Reijonen teki asiasta toimenpidealoitteen eduskunnalle. Hän ehdottaa, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin esittääkseen sopivalle toimielimelle laadittaviksi päivitetyt sekä ajantasaiset ohjeet ja suositukset vesiosuuskuntien toimintaa ja roolitusta sekä vastuita varten, mikä varmistaa järkevällä ja asianmukaisella tavalla veden saannin talouksiin ja samalla huolehtii putkiväylillä olevien maanomistajien oikeudenmukaisesta ja tasapuolisesta kohtelusta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- maanomistajat vesi- ja jätehuolto vesiosuuskunnat ohjeistus toimenpidealoite Minna Reijonen perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kotiaho: Kansallisomaisuus säilytettävä omissa käsissä – ”Tässä olisi punavihreälle hallitukselle oikea ja tärkeä asia eteenpäin vietäväksi ilmastovöyhkäyksen sijaan”
Viikon suosituimmat

Arabiankielisessä somessa ja viestipalveluissa lietsotaan vihaa vuorokauden ympäri: ”Sytytämme Ruotsin tuleen!”
Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Vasemmistoliitto tekee siirtymää kohti laiskuussosialismia, mutta pitäisikö työnvieroksujien myös sanoa ei yhteiskunnan tuille?
Vasemmistoliitto kannustaa jopa puoluejohtonsa suulla terveitä työikäisiä ihmisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa. Nykyvasemmisto väittää työnteon rajoittavan vapautta ja liittää tähän vapauteen työssäkäyvien velvollisuuden toimia rahoittajina.

Pysyvien oleskelulupien kiristykset läpi eduskunnassa – Vigelius: Merkittävä tiukennus maahanmuuttopolitiikkaan
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutokset ulkomaalaisten pysyvien oleskelulupien ehtojen kiristämiseksi äänin 114-56. Lakia vastaan äänestivät vasemmistoliitto, vihreät sekä sosiaalidemokraatit. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää lakimuutosta merkittävänä askeleena kohti vastuullisempaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Suomessa saa yhä sosiaaliturvaa pelkän asumisen perusteella – malli alkaa olla jo aikansa elänyt
Suomeen on ajan kuluessa vähitellen rakentunut sosiaalivaltio, jonka menot on mitoitettu Nokia-klusterin huumavuosien mukaisiksi. Budjettivaje on nyt luokkaa 13 miljardia euroa, eli valtion ja kuntien rahat eivät riitä kaikkiin saavutettujen etujen ja tukien kattamiseen. Korjausliike on nyt menossa ja päämäärä on kansalaisuusperusteinen sosiaaliturva.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Hamasia ylistänyt palestiinalaismies menettää Saksan kansalaisuuden rikottuaan uskollisuusvalansa
Berliinissä asuva palestiinalaismies ylisti sosiaalisessa mediassa terroristijärjestö Hamasin taistelijoita sankareiksi sillä seurauksella, että viranomaiset päättivät perua hänelle vain päivää aikaisemmin myönnetyn Saksan kansalaisuuden.

Ruotsissa 4 000 jengirikollista elää leveästi myös sosiaalietuuksilla – tukia maksettu roistoille 3,6 miljardia kruunua
Noin 4 000 jengirikollista saa Ruotsissa perustoimeentulonsa sairauspäivärahasta, työkyvyttömyyseläkkeestä tai työttömyyskorvauksesta, käy ilmi paikallisen Kelan uudesta raportista. Yhteensä heille on maksettu etuuksia arviolta 3,6 miljardia kruunua.














