

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Reijonen kysyi hallitukselta dieselveron poistamisesta – Saarikon vastaus: Dieselveroa ei poisteta
Kansanedustaja Minna Reijonen otti eduskunnan täysistunnossa esille dieselveron poistamisen, joka helpottaisi huomattavasti sekä kuljetusyrittäjien että haja-asutusalueilla asuvien taloutta. Valtiovarainministeri Annika Saarikon vastaus ei jättänyt asiassa tulkinnan varaa.
– Suomi kulkee kumipyörillä, ja kuten tiedetään, autot ovat meillä välttämättömyys, totesi perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen eduskunnan täysistunnossa.
Hallitus korottaa nyt väliaikaisesti työmatkavähennystä, mutta työmatkailijoiden lisäksi hallituksen tulisi Reijosen mielestä ottaa huomioon myös muut autoilijat, jotka käyvät kaupassa, lääkärissä, harrastuksissa tai vaikkapa tapaamassa omaisiaan toisella paikkakunnalla. Reijonen halusi tietää, miten heidän nousseita kulujaan aiotaan huomioida.
Saarikko: Liikenteen veroeuroja tarvitaan
Reijonen piti jakeluvelvoitteen alentamista hyvänä asiana, mutta siihen tulisi puuttua vieläkin tiukemmin. Perussuomalaiset ovat ajaneet polttoaineveron alennuksia.
– Milloin Suomi puuttuu tähän verotukseen vielä enemmän? kysyi Reijonen.
Valtiovarainministeri Annika Saarikko sanoi, ettei dieselveroa poisteta, ja selitti, kuinka näitä liikenteen veroeuroja tarvitaan, oppositio kun on halunnut lisärahaa mm. sairaanhoitajille ja poliisille.
– Kovasti ihmettelen, että juuri nämä asiat laitetaan vastakkain. Onhan hallituksen hankkeissa aika monta turhempaa kohdetta, mistä voitaisiin ihan huoletta leikata ja lisätä niistä rahaa vaikka sairaanhoitajille ja poliiseille, toteaa Reijonen.
Hallituksen arvopohja ei muutu
Reijonen kummasteleekin hallituksen arvopohjaa, joka pysyy järkähtämättömänä maailmantilanteen muuttumisesta huolimatta.
– Ulkomaille ja kaikenlaisiin toissijaisiin ideologisiin hankkeisiin riittää aina ja joka tilanteessa rahaa, eikä se tunnu koskaan olevan mistään pois, eikä niistä koskaan voi leikata, toteaa Reijonen.
Jos halutaan rahaa terveydenhuoltoon, teiden kuntoon, poliisille tai lähes mihin tahansa tavallisen suomalaisen elämään vaikuttavaan kohteeseen, niin aina myös leikkaukset kohdistuvat tavallisen suomalaisen elämään.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- työmatkavähennys haja-asutusalueet ideologiset hankkeet jakeluvelvoite liikenteen verotus teiden kunnossapito kuljetusyrittäjät sairaanhoitajat polttoaineverotus työmatkaliikenne poliisit Dieselvero autoilijat Annika Saarikko Minna Reijonen leikkaukset Terveydenhuolto talous
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ranne: Punavihreässä utopiassa mikään ei liiku – tuuli vain suhisee

Wihonen toivoo hallitukselta toimia kuljetusalan kustannuskriisin helpottamiseksi: ”Ajatusmaailma ei voi olla, että autoilijoiden nahoista voidaan repiä loputtomasti lisää”

Ministeri Saarikko selittelee ja levittelee käsiään – Antikainen: Onko suomalaisten tingittävä elintasostaan, jotta vihreät pysyvät hallituksessa?

Tavio ihmettelee hallituksen toimia polttoainehintojen suhteen: Miksi polttoaineveroa ei lasketa ja diesel-käyttövoimaveroa poisteta?

Koskela vaatii hallitusta panostamaan kotimaisiin polttoaineisiin
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













