

LEHTIKUVA
Reijonen vaatii aikalisää hiilineutraalisuustavoitteisiin – kaikki keinot autoilun kustannusten vähentämiseksi selvitettävä
Kansanedustaja Minna Reijonen vaatii aloitteessaan eduskuntaa selvittämään kaikki keinot, jotta autoilun kustannuksia saadaan alennettua muuttuneessa maailmantilanteessa.
Energian ja polttoaineiden hinnat ovat nousseet merkittävästi. Minna Reijonen vaatii hallitusta ottamaan aikalisän hiilineutraalisuus- ja päästövähennystavoitteisiin.
– Elämme poikkeusaikoja, joten asioita on muutettava tilanteen mukaan. Nyt on otettava aikalisä päästöjen vähentämiseen ja hiilineutraaliustavoitteisiin.
Työssä pitää pystyä käymään
Suomessa on pitkät välimatkat, minkä vuoksi autot ovat monelle välttämättömyys. Tämä korostuu varsinkin haja-asutusalueilla ja maaseudulla.
– Työssä pitää pystyä käymään ja myös haja-asutusalueella on voitava asua. Panostuksia tarvitaan myös tiestön korjaukseen.
– On erittäin tärkeää selvittää kokonaisvaltaisesti ne keinot, joilla voimme alentaa autoilun kustannuksia, Reijonen huomauttaa.
Autot eivät ole hupivälineitä
Reijonen vaatii, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin selvittääkseen kaikki mahdolliset keinot autoilun kustannusten alenamiseksi ottaen huomioon muuttunut maailmantilanne ja helpottaakseen seuraavan hallituksen tehtävää. Seuraavan hallituksen on otettava keinoista tehokkaimmat käyttöön.
– Meillä autot eivät ole hupivälineitä, vaan välttämättömyys, muistuttaa Reijonen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- autoilun kustannukset hiilineutraalisuustavoite haja-asutusalueet päästövähennystavoitteet polttoaineiden hinta Energian hinta Minna Reijonen Maaseutu
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Muistatko, kun kokoomus julisti: ”Autot kuuluvat teille” – Nyt Petteri Orpo jo intoilee EU:n päätöksestä kieltää polttomoottoriautot

Koskela: Maaseutu ja pienituloiset joutuvat liian kireän ilmastopolitiikan maksajiksi

Marinin hallitus ajaa kuljetusyrittäjät kohti konkurssia tuhoten samalla Suomen tiestön – Koponen: ”Hallitus ei ole kiinnostunut yrittäjistä tai huoltovarmuudesta”

Hei työmatka-autoilija: Jos kaipaat vielä nykyistäkin kalliimpia työmatkoja, niin äänestä vihreitä – vihreät haluaa liikenteen kilometripohjaista verotusta

Mäkelä: Hallitus investoi vahvasti liikenteeseen – ”Korjausvelkaa puretaan jopa 250 miljoonalla eurolla”
Viikon suosituimmat

USA peruutti Iranin vallankumouskaartin kenraalin sukulaisten oleskeluluvat – luksuselämä Kaliforniassa loppui ja karkotus takaisin Iraniin odottaa
Yhdysvallat on peruuttanut useiden Iranin hallintoon kytköksissä olevien iranilaisten oleskeluluvat. Kyseiset henkilöt olivat nauttineet länsimaisesta vapaudesta ja luksustavaroista, mutta silti kannattaneet Iranin islamistihallintoa ja iloinneet hyökkäyksistä amerikkalaisia sotilaita ja tukikohtia vastaan.

Karkotukset pannaan Ruotsissa yhä useammin toimeen pakolla – ”Lähtö tulee vaikka huutavat ja potkivat”
Viranomaiset karkottavat Ruotsista laittomasti maassa oleskelevat yhä useammin pakkkokeinoja käyttäen. Vuonna 2025 Rikosseuraamuslaitoksen työntekijät saattoivat 2 300 henkilöä lentokoneeseen tai seurasivat lennolla mukana määräänpäähän. Määrä on kaksinkertaistunut parissa vuodessa.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.

Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutetun puheet itärajan avaamisesta turvapaikanhakijoille: ”Kenen etua tässä ajetaan?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltusen näkemyksen siitä, että itärajalla tulisi avata ylityspaikkoja turvapaikanhakijoille.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on esittänyt Iltalehden haastattelussa itärajan rajanylityspaikkojen avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevilla turvapaikanhakijoilla olisi mahdollisuus saada turvapaikka Suomesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että itäraja suljettiin Suomessa vuonna 2023 turvallisuussyistä. Jos yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto ei tässä maailmantilanteessa ole kiinnostunut Suomen kansallisesta turvallisuudesta, olisi Antikaisen mielestä parasta lakkauttaa koko virasto.

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”
Ylen puoluejohtajien torstai-illan tentissä vasemmistoliitto ja SDP ilmoittivat olevansa valmiita tavalla tai toisella koskemaan eläkkeisiin talouden sopeuttamiseksi. Perussuomalaisten Riikka Purra sen sijaan linjasi, että normaalin pitkän työuran tehneiden työeläkkeisiin ei pitäisi ensisijaisesti koskea, mutta maahanmuuttajien takuueläkkeisiin kohdistuu selvä tarve korjata epäkohtia.

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja
Perusuomalaisten Mika Merano jatkaa kanavillaan tuttua sarjaansa rälsseistä, jossa tarkastelussa on kolmannen sektorin poliittisia hillotolppia. Pääsiäispyhien aikaan käsittelyssä oli Kirkkopalvelut ry, joka vastaanottaa miljoonia veronmaksajilta, vaikka pyörittää jo isoa bisnestä omilla tuloillaan. Yhdistyksellä on vahva kytky kokoomukseen.

Demarivalta murenee Pohjolassa – onko Suomen SDP vain jälkijunassa?
Tanskan tuore vaalitulos vahvistaa, että sosiaalidemokraatit menettävät otettaan perinteisistä kannattajistaan Pohjoismaissa. Vielä Suomessa SDP sinnittelee toistaiseksi gallup-kärjessä.

Perussuomalaiset: Vasemmistohallitus loi Suomeen uuden köyhälistön
Perussuomalaiset näkee, että samalla kun oppositiopuolueet syyttävät nykyhallitusta köyhyyden lisäämisestä, he unohtavat olleensa päätöksillään itse luomassa uutta köyhälistön luokkaa Suomeen.

”Ei ainakaan tästä!” – Purra ojentaa mediaa leikkauskiistojen lietsomisesta ja haastaa kaikkia laadukkaampaan talouskeskusteluun
Valtiovarainministeri Riikka Purra katsoo, että kokonaisvaltainen keskustelu valtiontalouden tilasta on pitkälti jumissa, koska perustavanlaatuisen priorisointiajattelun sijaan julkinen debatti pitkälti pyörii yksittäisissä kiihottavissa julkisen talouden leikkauksissa.














