

Matti Matikainen
Ritva Elomaa kehottaa kansaa kantamaan pöytään laadukasta kotimaista ruokaa – ”Ruuantuotannon arvostuksen nostaminen on kaikkien vastuulla”
Maatalouden kannattavuus on perusedellytys suomalaisen ruuantuotannon jatkumiselle ja samalla huoltovarmuudelle. Kustannuspaineiden ja kalliin energian vuoksi monen kotimaisen maatilan kannattavuus on kuitenkin vaakalaudalla. Uusi hallitus onkin ryhtymässä toimiin maataloustuottajien arvostuksen nostamiseksi ja kotimaisen tuotannon turvaamiseksi.
SuomiAreenassa eilen puhunut perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa nosti yhtenä perusongelmana esiin sen, että tällä hetkellä suomalainen alkutuottaja saa liian pienen siivun itse tuottamastaan ruuasta.
-Varmasti monella hymy hyytyy, kun kotiin tulee uusia laskuja ja pino vain kasvaa ja kasvaa.
Elomaa arvelee, että tilanne on omiaan vaikuttamaan jo maanviljelijän työn houkuttavuuteen.
-Jatkumoa ei ole. Meidän kuitenkin tarvitsisi saada uusia maanviljelijöitä, joilla on uskoa tulevaisuuteen. Siinä onkin kova työ. Onneksi uuden hallituksen ohjelmassa on kirjattuna paljon hyviä asioita. Jos ne saadaan toteutettua, tulee parempaa, ja samalla luodaan uskoa tulevaisuuteen.
Elomaa huomauttaa, että on jo kiire.
-Me tiedämme, kuinka moni viljelijä lopettaa. Moni viljelijä on tälläkin hetkellä ahdistunut ja voi huonosti.
Syökää kotimaisia juureksia
Elomaa arvioi, että kuluttajatkin olisivat valmiita maksamaan hieman enemmän vastuullisesti tuotetusta kotimaisesta ruuasta.
-Mikäli kuluttajat paremmin tietävät, että tuotannossa on esimerkiksi käytetty vähemmän antibiootteja sekä tuotannossa on huomioitu eläinten hyvinvointi, uskoisin, että kuluttajilla on valmiutta maksaa hieman enemmän. Etenkin, jos kuluttaja tietäisi, että ruuan hinnan nosto menee suoraan alkutuottajalle.
Elomaa sanoo myös pitävänsä tärkeänä, että kunnissa, kotimaisissa laitoksissa sekä kouluissa syötäisiin enemmän kotimaista ruokaa.
-Suomessa tuotetaan huippulaadukasta ruokaa. Arvostuksen nostaminen vaikuttaa kaikkeen, ja se on kaikkien vastuulla. Yhteisvastuullisuutta olisi myös se, että lapsia opetettaisiin syömään enemmän kotimaisia juureksia.
SUOMEN UUTISET
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Valiokunnan puheenjohtaja Simula Zagrebissa: “Ruoantuotanto on maatalouden tärkein tehtävä”

Simula tylytti kyselytunnilla: Onko keskustan jäljiltä vielä paljonkin lantaa luotavana?

Suomen on syytä kääntää ruuan tuonti ruuan vienniksi

Hallituksen kasvupaketti on maataloudenkin tukena

Perussuomalaiset: EU:n ilmasto- ja ympäristöpolitiikka, joka uhkaa Suomen maatalouden kannattavuutta, on torjuttava

EU-byrokratia rassaa maatalousyrittäjää – ”Pitäisi olla joku tolkku tässäkin”
Viikon suosituimmat

Mohammed teki tiliä kaupungin tuetulla vuokrakämpällä – tulot jopa 2 000 euroa kuukaudessa
Tuetun asumisen käyttäminen yksittäisen henkilön tulonhankintaan on kiellettyä ja törkeätä sekä asunnon todellista tarvitsijaa, että veronmaksajaa kohtaan. Nyt esille tulleet mahdolliset väärinkäytökset saattavat olla vain jäävuoren huippu. Ruotsissa tukipetokset ja hyvinvointiyhteiskunnan lypsäminen ovat jo järjestäytyneen rikollisuuden ydintä ja miljardibisnes.

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Antikainen: SDP kutsuu maailman jälleen kylään – maahanmuuton rajoittaminen ei demareille käy
SDP on valmis täyttämään Suomen massamaahanmuutolla. - Demareiden arvopohja on selvä. Suomalaiset se laittaa maksamaan ja ulkopuolelta se kutsuu lisää väkeä tänne loikoilemaan ja äänestämään demarit itsensä valtaan, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Sääntöjen rajoja venytetään Helsingissä: Voiko uskonto oikeuttaa uima-asun käyttöön julkisessa saunassa?
Helsingin uimahalleissa on viime aikoina havaittu tapauksia, joissa sinivalkoista, niin sanottua käyttöoikeusranneketta on käytetty uima-asun pitämiseen pesutiloissa ja saunassa uskonnollisin perustein – vaikka Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton ohjeistus rajaa rannekkeen myöntämisen niille henkilöille, joilla on terveydellisistä syistä tarve peittää kehoa uimahallissa.

Antikainen: Naisille oma taksi – suora seuraus haittamaahanmuutosta
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan pelkästään naisille suunnatun taksipalvelun perustaminen on vakava hälytysmerkki. Kun kuljettajien seksuaalirikokset ovat taannoisen taksiuudistuksen jälkeen moninkertaistuneet ja tekijöissä korostuvat ulkomaalaistaustaiset miehet, on uskallettava tunnustaa, mistä ilmiössä on kyse.

Kolumni: Hyvinvointi lähti lapasesta eikä palaa entiselleen
Hyvinvointivaltiollamme ei ole edellytyksiä jatkaa entisellään. Suomi käyttää eniten rahaa Euroopassa ns. hyvinvointiin, muutkin menot ovat kasvussa ja talouskasvu on Venäjän kainalossa surkeaa. On karsittava valtion menoja ja purettava etuoikeuksia, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
Uusimmat

Strandman: Vasemmistoliitto lupaa, mutta kuka maksaa?

Tavio EU:ssa: Kauppataseen alijäämään Kiinan kanssa puututtava
Toimitus suosittelee
Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää










