

MATTI MATIKAINEN
Ronkainen iloitsee lakiesityksestä: ”Vihdoin rituaaliteurastusta säännellään!”
Perussuomalainen kansanedustaja Jari Ronkainen on tyytyväinen hallituksen esityksestä laiksi eläinten hyvinvoinniksi. Ronkainen teki keväällä 2016 lakialoitteen, jossa edellytetään eläimen tainnutusta ennen verenlaskua uskonnollisia tapoja noudattavassa teurastustavassa. Aloite on sisällytetty hallituksen esitykseen.
– Verenlaskua ennen tainnutusta on pidettävä eläinrääkkäyksenä, jollaista Suomen kaltaisessa sivistysvaltiossa ei voida hyväksyä, sanoo Ronkainen.
Asia hoidetaan jälkijunassa
Suomessa eläinten rituaaliteurastamista säännellään suhteellisen myöhään, sillä vastaavat lait on säädetty Norjassa jo 1929 ja Ruotsissa 1937. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan verenlasku on ollut mahdollista aloittaa samanaikaisesti eläimen tainnuttamisen kanssa.
– Olen iloinen, mutta samalla myös hämmentää, että muualla jo viime vuosituhannen alussa säädetty laki saadaan sovittua vihdoin myös täällä Suomessa, Ronkainen toteaa.
Tuontiliha syyniin
Vaikka laki tulisikin Suomessa voimaan, kansanedustajaa huolestuttaa rituaaliteurastetun tuontilihan tila.
– Mikäli laki säädetään esityksen mukaisesti, teurastustapa saadaan vihdoin korjattua Suomen osalta. Huolena on kuitenkin rituaaliteurastettu tuontiliha maista, joilla lainsäädäntö ei ole samalla tolalla.
Otsikkoa muutettu 2.10.2018 klo 17.52.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Maahanmuutto lisää rituaaliteurastuksia – Meri: ”Uskonnon varjolla ei saa aiheuttaa eläimille tarpeetonta kipua”

Ronkainen: ”Uskonnonvapauden varjolla ei voida hyväksyä eläinrääkkäystä”

Ronkaisen lakialoite: Uskonnolliset teurastukset kiellettävä nykymuodossaan

Uskonnon oikeuttamaa eläinrääkkäystä – Purra: Rituaaliteurastus lopetettava

Perussuomalaisilta viisi vaatimusta rituaaliteurastuksen kitkemiseksi: Eläinten teurastaminen rääkkäämällä on lopetettava
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Rydman: Ylen faktantarkastus on luokatonta – tarkastaa eri asiaa mistä puhuttiin, asiantuntijana veronmaksajien rahoittamien järjestöjen päälobbari
Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri kritisoi kovin sanoin Ylen harjoittamaa "faktantarkastusta" koskien taannoista A-studion debattia hallituksen sote-säästöistä kehysriihessä. "Faktantarkastus" on jälleen kerran tyypillisen yleläistä, sillä tarkastelun kohteeksi on otettu jotain aivan muuta kuin kehysriihessä tehdyt päätökset ja asiantuntijaksi on napattu SOSTE ry:n pääsihteeri, jonka päivätyö on lobata järjestöille lisää veronmaksajien rahaa.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Kun eliitti rikastuu enemmistön kustannuksella – yhteismaan ongelma selittää nykyaikaa
Massamaahanmuutto, tuulimyllypuistot ja Lapin turistiralli ovat kaikki ilmiöitä, joilla varakas vähemmistö lyö rahoiksi. Tavallisen veronmaksajan tehtäväksi jää seurausten sietäminen.

Purra Ykkösaamussa: Hyvinvointivaltio ei kestä ilman selkärankaisia päätöksiä
Valtiovarainministeri Riikka Purra avasi Ylen Ykkösaamussa hallituksen kehysriihen päätöksiä. Hän korostaa, että ilman rakenteellisia uudistuksia ja tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa hyvinvointivaltion ylläpitäminen tulevaisuudessa on uhattuna. Purra linjaa myös, että kilpailukykyä ei voida tuhota liian kunnianhimoisella ilmastopolitiikalla.

Purra näpäytti Tytti Tuppuraista epäjohdonmukaisuudesta – SDP:n leikkausvaatimus kesti vain muutaman tunnin
Valtiovarainministeri Riikka Purra esitti kyselytunnilla demareille kritiikkiä siitä, että SDP vaati aiemmin samana päivänä ja julkisessa keskustelussa hallitukselta tiukempaa otetta velkaantumisen taittamiseksi, mutta vastusti kyselytunnilla hallituksen esittämiä konkreettisia säästötoimia ja veronkevennyksiä.















