Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Ronkaisen lakialoite: Uskonnolliset teurastukset kiellettävä nykymuodossaan

19.05.2016 |10:37

Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkaisen lakialoite eläinsuojelulain muuttamisesta on lähetekeskustelussa tänään torstaina. Lakialoitteen tarkoituksena on säädellä uskonnollista teurastusta nykyistä jyrkemmin ja estää nykyään sallittu eläinten kidutus. Ronkaisen mukaan ei ole mitään syytä olla toteuttamatta lakialoitetta.

– Eläinsuojelulain kokonaisuudistuksen ohjausryhmä on jo linjannut, että eläimet on tainnutettava ennen teurastusta eikä nykykäytäntöä pidä jatkaa, huomauttaa Ronkainen.

“Sääli, että osa EU-maista hyväksyy kidutuksen”

Suomessa uskonnollinen teurastus on sallittu siten, että eläin tainnutetaan yhtäaikaisesti verenlaskun kanssa. Käytännössä sitä on lähes mahdoton toteuttaa ja valvoa. Euroopan unionista tuleva lopetusasetus käsittelee myös uskonnollista teurastustapaa, mutta antaa jäsenmaille valtuudet säädellä jyrkemmin.

– Suomen on näytettävä olevansa länsimainen sivistysvaltio, jossa eläinsuojelu huomioidaan myös tältä osin. On sääli, että osa EU-maista hyväksyy tällaisen kidutuksen, joten meidän on oltava eturintamassa huolehtimassa eläimistä. Se miten kohtelemme eläimiä, kertoo enemmän meistä itsestämme, Ronkainen toteaa.

Vain perussuomalaiset ja keskustalaiset allekirjoittivat

Lähetekeskustelun jälkeen lakialoite siirtyy valiokuntakäsittelyyn. Aloitteiseen ei tullut allekirjoituksia muilta kuin perussuomalaisten ja keskustan kansanedustajilta.

– Mutta positiivista palautetta on tullut runsaasti myös muiden puolueiden kannattajilta ja eläinsuojeluaktiiveilta, Ronkainen kertoo.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman

10.03.2025 |20:47
3.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
5.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
6.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
7.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”

12.03.2025 |18:35
8.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52
9.
Suomen uutiset logo

Melko erikoista: Vieraskielisille oma väylä korkeakouluun – ”Yliopiston on pystyttävä vastaamaan muuttuviin osaamisvaatimuksiin ja muutoksiin väestörakenteessa”

10.03.2025 |13:19
10.
Suomen uutiset logo

40 vuoden taistelu on ohi ja terroristijärjestö PKK laski aseensa – Suomen 16 000 kurdille avautui toivo paluusta kotiin

11.03.2025 |16:36

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää