

Elokapinan mielenosoittajat saavat häiriköidä liikennettä botoniporsaiden suojissa. / LEHTIKUVA
Ronkainen ja Rantanen pöyristyivät poliisin toiminnasta Elokapina-mielenosoituksessa – kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle: ”Nyt ollaan avaamassa Pandoran lipasta mielenosoitusten järjestämisessä”
Perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Mari Rantanen ovat pöyristyneet Helsingin poliisin toiminnasta Elokapina-mielenosoituksessa. Elokapina-liike on mielenosoituksessaan leiriytynyt Mannerheimintielle ja katkaissut liikenteen Helsingin pääväylällä eilisestä lähtien. Mielenosoituksen hajottamisen sijasta Helsingin poliisi on turvannut leiriytymisen kadulla.
– Poliisilla on poliisilain 9 § mukaan oikeus ja nähdäkseni velvollisuus mielenosoituksen hajottamiseen tai siirtämiseen, jos se on esteenä liikenteelle. Lisäksi mielenosoittajien yksipuolinen kieltäytyminen yhteistyöstä poliisin kanssa tuskin tukee heidän asiaansa, Jari Ronkainen perustelee.

Helsingin pääväylän katkaiseminen on merkittävä haitta
Kokoontumisoikeus on perusoikeus, joka mahdollistaa mielenosoitukset julkisilla paikoilla. Kyse ei ole kuitenkaan absoluuttisesta oikeudesta.

– Kokoontumislaissakin on rajoituksensa. Esimerkiksi sen 3 § määrää, että tilaisuudesta ei saa aiheutua huomattavaa haittaa ympäristölle. Mielestäni Helsingin pääväylän katkaiseminen on jo erittäin merkittävä haitta, perussuomalaisten Helsingin valtuustoryhmän puheenjohtajaksi juuri valittu Mari Rantanen sanoo.
Samat säännöt kaikille mielenosoituksille
Kansanedustajakaksikko ihmettelee Helsingin poliisin erilaista toimintalinjaa verrattuna aiempiin mielenosoituksiin, joita on korona-aikana hajotettu ja joissa mielenosoittajia on otettu kiinni niskoittelusta poliisia vastaan. Perussuomalaiskaksikon mielestä poliisin tulisi kohdella kaikkia mielenosoituksia samoilla säännöillä.
– Nyt ollaan avaamassa sellaista Pandoran lipasta mielenosoitusten järjestämisessä, jota sisäministeriössä ja poliisissa on tuskin harkittu ennakkoon. Mikä estää leiriytymisen ja Mannerheimintien tai minkä tahansa muun väylän tukkimisen määrittämättömäksi ajaksi jatkossa, Ronkainen ja Rantanen ihmettelevät.
Helsinkiläinen Rantanen teki poliisin toiminnasta kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kokoontumisoikeus Elokapina Helsingin poliisi kantelu oikeusasiamies kokoontumislaki Mari Rantanen Mielenosoitus Jari Ronkainen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Sisäisestä turvallisuudesta vastaavalla ministeri Ohisalolla ikävä tapa asemoitua laittomuuden puolelle

Ohisalon vastaus poliisin toiminnasta Elokapinan yhteydessä ei tyydytä: ”Onko julkisen liikenteen pysäyttäminen mielenosoituksen vuoksi hyväksyttävää?”

Elokapinan perustaja esittää ”kuulaa kalloon” länsimaiden johtajille – onko järjestö sopiva kumppani Lääkäriliitolle?

Poliisitaustainen kaupunginvaltuutettu kyllästyi poliisikollegoiden löysäilyyn Mannerheimintien blokanneita anarkisteja kohtaan: ”Päätin juuri pistää eläkepaperit sisään”

Tynkkynen jätti kirjallisen kysymyksen Elokapinan lain rikkomisesta: “Ohisalo kääntää katseensa pois”

Poliisi suojelee mielenosoittajia: Miksi tämän ryhmän edessä ollaan rähmällään? – ”Sydänpysähdyksen saaneet joutuvat hengenvaaraan”

Reijonen vaatii sisäministeriltä selvitystä Mannerheimintien leiriytyjien aiheuttamista kustannuksista

Rantanen valtiovarainministeriön budjettiehdotuksesta: ”Marinin hallitus nostaa kehitysapua ja leikkaa poliisilta”
Viikon suosituimmat

Arabiankielisessä somessa ja viestipalveluissa lietsotaan vihaa vuorokauden ympäri: ”Sytytämme Ruotsin tuleen!”
Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

Vasemmistoliitto tekee siirtymää kohti laiskuussosialismia, mutta pitäisikö työnvieroksujien myös sanoa ei yhteiskunnan tuille?
Vasemmistoliitto kannustaa jopa puoluejohtonsa suulla terveitä työikäisiä ihmisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa. Nykyvasemmisto väittää työnteon rajoittavan vapautta ja liittää tähän vapauteen työssäkäyvien velvollisuuden toimia rahoittajina.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Hamasia ylistänyt palestiinalaismies menettää Saksan kansalaisuuden rikottuaan uskollisuusvalansa
Berliinissä asuva palestiinalaismies ylisti sosiaalisessa mediassa terroristijärjestö Hamasin taistelijoita sankareiksi sillä seurauksella, että viranomaiset päättivät perua hänelle vain päivää aikaisemmin myönnetyn Saksan kansalaisuuden.

”Kela maksaa vuokran” – lupaus, joka johti vuokranantajan ansaan
Juha Telkkinen luotti siihen, että Kelan asumistuki takaisi vuokrien maksun - erityisesti, koska oli sovittu, että asumisen tuet maksetaan suoraan vuokranantajan tilille. Toisin kävi: vuokralainen siirsi tuen itselleen, jätti useita vuokria maksamatta, muutti pois salaa ja aiheutti tuhansien eurojen vahingot Kouvolassa sijaitsevaan asuntoon. Telkkisen mukaan tapaus paljastaa vuokramarkkinoilla kasvavan riskin, josta yksityisten vuokranantajien tulisi olla tietoisia.

Suomessa saa yhä sosiaaliturvaa pelkän asumisen perusteella – malli alkaa olla jo aikansa elänyt
Suomeen on ajan kuluessa vähitellen rakentunut sosiaalivaltio, jonka menot on mitoitettu Nokia-klusterin huumavuosien mukaisiksi. Budjettivaje on nyt luokkaa 13 miljardia euroa, eli valtion ja kuntien rahat eivät riitä kaikkiin saavutettujen etujen ja tukien kattamiseen. Korjausliike on nyt menossa ja päämäärä on kansalaisuusperusteinen sosiaaliturva.

Maahanmuuttovirasto toteuttaa operaation somalien asuttamilla alueilla – Trump haluaa valheellisilla perusteilla maahan tulleet ulos
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi kabinettinsa kokouksessa, ettei halua somalisiirtolaisia Yhdysvaltoihin. Hänen mukaansa Itä-Afrikan maan asukkaat ”eivät tuo Yhdysvalloille mitään”, vaan elävät avustusten varassa.

Suomalaisten veronmaksajien ei tarvitse jatkossa enää rahoittaa kiinalaisten opiskelijoiden toisen asteen opintoja – keskusta närkästyi
Eduskunnassa kävi eilen selväksi, että keskustaa närästävät hallituksen aikeet ulottaa lukuvuosimaksut EU- ja Eta-alueiden ulkopuolisille opiskelijoille myös ammatilliseen koulutukseen ja lukioihin.

Antikainen: Savo-Karjalan demarikansanedustajat paljastivat todellisen linjansa – äänestivät sudenmetsästystä vastaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi demarien, vihreiden ja vasemmistoliiton yritystä estää sudenmetsästyksen käynnistyminen 1.1.2026 alkaen.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää













