Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Ronkainen: Kansanedustajat eivät tarvitse palkkioiden korotusta

13.04.2016 |09:26

Palkkiotoimikunta päätti eilen korottaa kansanedustajien palkkioita 0,43 prosentilla perustellen sitä työllisyys- ja kasvusopimuksella. Euroina rahamäärä on pieni, mutta perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkaisen mielestä tähän ei missään nimessä pidä ryhtyä.

– Ennemmin kansanedustajien pitää osallistua yhteiskuntatalkoisiin leikkaamalla omia palkkioitaan. Tähän ei palkkiotoimikunta viime syksynä suostunut.

– Toimikunnan puheenjohtaja Jouni Ekuri totesi samalla, ettei korotuksiakaan ole tulossa tulevana vuonna. Tästä johtuen eduskunnan puhemiesten esittämä toivomus jouduttiin toteuttamaan toisin, mm. vapaaehtoistyönä ja lahjoituksin – eivätkä kaikki osallistuneet, Ronkainen huomauttaa.

”Palkkiotoimikunta ei ymmärrä missä mennään”

Työllisyys- ja kasvusopimus solmittiin syksyllä 2013 ja toinen kierros kesällä 2015. Sen mukaisesti lähes kaikki palkansaajat muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta ovat saaneet korotukset. Ronkaisen mukaan näin sen pitää mennäkin, jos kerran on sovittu.

Kuitenkin palkkiota luottamustoimestaan nostavia tämän ei pidä koskea. Kansanedustaja saa palkkiota eikä palkkaa, joten sopimuksen mukaiset palkankorotukset eivät tämänkään vuoksi voi kuulua kansanedustajille.

– On suoranaisen surkeata, ettei palkkiotoimikunta ymmärrä lainkaan sitä, missä nyt mennään. Kun kerran viime syksynä oli kansanedustajien parissa tahtotilaa toisenlaiseen ratkaisuun, niin sitä ei siltikään kunnioiteta. Tällöin meille jää ainoaksi järkeväksi vaihtoehdoksi lahjoittaa saatu tulo hyväntekeväisyyteen, Ronkainen toteaa harmistuneena.

Ronkainen totesi jo vaalien alla, ettei kansanedustajien palkkioita pidä korottaa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”

09.04.2026 |23:32
4.
Suomen uutiset logo

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”

06.04.2026 |10:00
6.
Suomen uutiset logo

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa

08.04.2026 |15:11
7.
Suomen uutiset logo

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja

07.04.2026 |09:31

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää