Ruohonen-Lerner: Reilu mahdollisuus kilpailussa jättejä vastaan

15.09.2016 |09:47

Euroopan parlamentti keskusteli keskiviikkona Applen valtiontukea koskevasta päätöksestä. Komission mukaan Applen valikoiva verokohtelu Irlannissa rikkoo EU:n valtiontukisääntöjä, koska sillä annetaan Applelle merkittävää etua verrattuna muihin yrityksiin.

Komissio päätti, että Irlannin on perittävä Applelta vuosilta 2003-2014 yhteensä 13 miljardia euroa korkoineen laitonta valtiontukea, jota se on saanut verohelpotusten muodossa.

– Eurooppalainen kilpailu tarvitsee tasaisen pelikentän. Jos kansainväliset suuryritykset kykenevät toimimaan lähes verovapaasti, paikalliset yritykset jäävät auttamatta toiseksi, europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner (ps/ECR) sanoi puheenvuorossaan Euroopan parlamentissa.

Ruohonen-Lerner katsoo, että Apple on siirtänyt oman verotaakkansa pienten ja keskisuurten yritysten maksettavaksi.

– Jokainen euro, jota Apple ei ole maksanut, on jäänyt muiden eurooppalaisten yritysten maksettavaksi. Jos me haluamme kasvua, jos me haluamme eurooppalaisia menestystarinoita, omia Appleja ja Facebookeja, meidän on taattava kasvuyrityksillemme reilu mahdollisuus kilpailla kansainvälisiä jättejä vastaan.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Sanna Antikaisen kolumni: Länsimainen joulu polvillaan – näin länsi antautuu

23.12.2025 |15:00
3.
Suomen uutiset logo

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa

22.12.2025 |10:02
4.
Suomen uutiset logo

Juvonen: Vanhuksen kaltoinkohtelu Torniossa palvelukodissa ei selity osaamattomuudella – kyseessä on sietämätön julmuus, kylmyys ja ilkeys

22.12.2025 |12:37
7.
Suomen uutiset logo

Professori Wall Street Journalissa: Woke-DEI ei toimi – tarvitaan näkemysten monimuotoisuutta

23.12.2025 |17:11

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää