

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ruotsi valmis rakentamaan lisää ydinvoimaa: ”Kolme sijoituspaikkaa on jo valmiina”
Jos joku haluaa rakentaa lisää ydinvoimaa Ruotsiin, niin siitä vaan. Sijoituspaikatkin ovat jo valmiina. Näin toteaa maan uusi energiaministeri SvD:n haastattelussa.
Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Ruotsin vasta valittu energiaministeri Khashayar Farmanbar olisi tuulivoimahenkilöitä. Erityisesti merelle rakennettavat tuulipuistot ovat hänen mukaansa paras vastaus valtakunnan kasvavaan energiantarpeeseen.
Merelle rakennettava tuulivoima on ministerin perusteluissa tehokkaampaa siksi, että merellä tuulee enemmän ja tasaisemmin kuin maan kamaralla. Svenska Dagbladetin haastattelussa hän huomauttaa, että Ruotsin koko rannikolle on haettu niin paljon lupia tuulipuistoille, että ne kattaisivat maan koko tulevan energiantarpeen.
– Kaikkia ei tietenkään rakenneta, hän kiiruhtaa lisäämään.
Ydinvoimaa tarvitaan tyynessä säässä pimeään aikaan
Ministeri Farmanbar palaa arkitodellisuuteen ja myöntää, ettei valtion energiantuotanto voi olla riippuvainen yksin sääolosuhteista eli siitä, sattuuko tuulemaan ja paistaako aurinko.
– Tulevaisuuden energiantuotanto koostuu usean eri järjestelmän paletista.
Niinpä ydinvoimaa ei tulla ajamaan alas ennenaikaisesti, kuten joissakin Euroopan maissa ollaan tekemässä. Ruotsin on määrä olla fossiilivapaa vuonna 2045 eli silloin kivihiili polttoöljy ovat pannassa. Tuolloin myös Ruotsin nykyiset ydinreaktorit ovat tulossa käyttöikänsä päähän.
– Olen tehnyt selväksi, että jos joku haluaa tänään investoida ydinvoimaan, niin kolme sijoituspaikkaa on jo valmiina (nykyisten ydinvoimaloiden alueilla, toim. huom.). Ydinvoiman ja tuulivoiman välillä ei ole verotuksellista tai juridista eroa. Sanoisin jopa, että ydinvoiman poliittinen riski on pienempi tuulivoimalla, jonka rakentamiseen jokainen kunta voi halutessaan sanoa ei.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- polttoöljy tulevaisuuden energia ydinvoimalan käyttöikä sijoituspaikka fossiiliton Ruotsi 2045 tyyni sää pimeys tuulenvoima sääolosuhteet energiantarve merivoimala Khashayar Farmanbar tuulipuisto Kivihiili Ydinvoima Tuulivoima
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ydinvoima Suomessa 2050 – uusi tutkimus visioi Suomesta energiaomavaraista ydinvoiman lisärakentamisen avulla

Energiakriisi rokottaa EU-maiden budjetteja – osa päättäjistä haluaisi helpotuksia päästökauppaan

Sähkökriisi runtelee maita pitkin Eurooppaa – komissio on huolissaan ilmastopakettinsa kannatuksesta

Purra: Hiilivuodon tukkiminen on ympäristöteko – ”Jos Suomi tekee liian radikaaleja ilmastotoimia, tuotanto siirtyy muualle”

Aikaisemmin ydinenergia yhdisti Eurooppaa, tänään se hajottaa – erityisen hankalaa on se, että Ranska ja Saksa ovat vastakkaisissa ryhmissä

Vihreä siirtymä laittaa vähäosaiset ahtaalle – Koponen: “Missä ovat Marinin hallituksen toimet kotitalouksien auttamiseksi?”

Koko hallitus on sitoutunut ilmastopolitiikkaan, joka kurjistaa kansalaista ja heikentää kilpailukykyä – “Hallituksessa on puolueita, jotka ovat täysin sokean ilmastofanatismin kourissa”
Viikon suosituimmat

Helsingin teologisessa tiedekunnassa opiskeleva nainen kirjoitti loppuesseeseensä sanan “islamisaatio”, ja bumerangihan siitä tuli – “Ei voida arvostella”
Opiskelija käytti tenttivastauksensa yhdessä osassa sanaa ”islamisaatio.” Tentaattori ilmoitti, ettei tenttivastausta voi arvioida, koska siinä esiintyi termi, joka ei yliopiston mielestä ollut "akateemisesti vakiintunut". Tapaus osuu tieteenteon ytimeen. Opiskelija oli ehdottanut islamisaatiota jatkotutkimuksen aiheeksi. Jos jotakin väitettyä tai oletettua ilmiötä ei saa ehdottaa edes tutkimuskohteeksi siksi, että ilmiö ei ole ”akateemisesti vakiintunut”, putoaa tutkimukselta pohja. Yliopistojen tehtävä kun on juurikin tutkia sitä, mikä ei ole vielä tiedossa.

Valkoisen teinin tappajasta tuli Amerikan mustien sankari
Texasissa nuorten miesten nujakka päättyi toisen nuoren kuolemaan, koska musta nuorukainen oli tuonut koulun urheilukisoihin repussaan veitsen ja päätti käyttää sitä. Nyt valkoisen teinipojan tappajasta on tullut Amerikan mustien sankari, jolle ihmiset ovat lahjoittaneet jo yli puoli miljoonaa dollaria.

Hallitus päätti tuhdista veronalennuksesta duunareille: Työn teosta jää jatkossa entistä enemmän rahaa käteen
Työn tekemisestä tulee Suomessa entistä kannattavampaa. Hallitus on päättänyt, että verotus kevenee pieni- ja keskituloisilla 525 miljoonaa euroa jo vuonna 2026 ja kevennys nousee 650 miljoonaan euroon seuraavana vuonna eli vuonna 2027.

Hallitus harkitsee vakavasti palkkojen veroalea – SAK, jonka pitäisi olla duunareiden puolella, aloitti heti neliraajajarrutuksen: Vastustaa työntekijöiden ostovoiman vahvistamista
SAK ja ay-liike laajemminkin on jyrkästi asettunut vastustamaan hallituksen kaavailemaa ansiotuloverotuksen keventämistä - siitäkin huolimatta, että matalampi verotus tarkoittaa enemmän käteen jäävää vastiketta työn tekemisestä. Kokonaisuudessa kannattaa huomata, että vaikka veronalennukset hyödyttävätkin työntekijää ja lisäävät ostovoimaa, liitot eivät veronalennuksista hyödy mitään.

Purra: “Suomalaisen veronmaksajan ei pidä kustantaa sitäkin lystiä, että joku roudaa jopa bisneksenä porukkaa tänne”

SDP sulki perussuomalaiset ulos pormestarineuvotteluista – Vigelius: Nurmisen puheet yhteistyön tärkeydestä ovat ristiriidassa tekojen kanssa
Tampereen pormestariksi todennäköisesti nouseva Ilmari Nurminen (sd.) kertoi torstaina, että perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit on jätetty pois neuvotteluista Tampereen pormestariohjelmasta vuosille 2025–2029.

Ulosottovelallisten tilanne paranee – Ari Koponen: ”Aito mahdollisuus päästä pois veloista”
Hallitus päätti puoliväliriihessä kirjauksesta, jolla etsitään keinoja auttaa ulosottovelallisia uuteen alkuun. Tarkoituksena on, että koron lisäksi myös velan pääoma tosiasiallisesti lyhenee.

Näin käy, kun jengit ottavat vallan yhteiskunnassa: Haiti totaalisen romahduksen partaalla
Rikollisjengit ovat käytännössä kaapanneet vallan maailman köyhimpiin kuuluvassa maassa. Haiti on maan YK-suurlähettilään mukaan lähellä tilannetta, ”josta ei ole paluuta”. Vain pikainen ulkovaltojen puuttuminen kaaokseen voisi nykäistä saarivaltion pois kuilun reunalta.

Ruuan arvonlisävero laskee – kuluttajan ostovoima vahvistuu
Arvonlisäverotusta kevennetään alentamalla 14 prosentin arvonlisäverokantaan kuuluvien hyödykkeiden verokanta 13,5 prosenttiin vuodesta 2026 alkaen, valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi keskiviikkoiltana hallituksen puoliväliriihen tiedotustilaisuudessa.

Saksan kansallisen mediayhtiön ZDF:n uutisdokumentti paljastaa Hamasin soluttautumisen kansalaisjärjestöihin Euroopassa
Journalistit Carl Exner ja Ahmet Şenyurt selvittivät "Die Spur" -uutisdokumentissa, mitkä tahot ovat islamististen rakenteiden ja Hamasin propagandistien taustalla. Tutkivan journalismin dokumentti todentaa, kuinka Hamas-toimijat ovat merkittävissä rooleissa eurooppalaisissa yhdistyksissä ja kansalaisjärjestöissä.