

Ruotsin demareiden on vaikea myöntää, että ruotsidemokraattien Jimmie Åkesson on ollut koko ajan oikeassa maahanmuuton ongelmista. Åkesson kävi keväällä Suomessa kannustamassa perussuomalaisia. / LEHTIKUVA
Ruotsin demarit osoittavat itsekritiikkiä: Maahanmuuttopolitiikkamme epäonnistui – mutta se on ruotsidemokraattien vika
Sosialidemokraatit ovat laatineet raportin, jossa myönnetään, että demarien maahanmuuttopolitiikka on ollut epäonnistunutta jo vuosikymmenien ajan. Tuloksena on ollut rinnakkaisyhteiskuntia, rikollisuutta ja radikalisoitumista. Kaikki tämä vain siksi, että sosialidemokraateille on tärkeintä olla eri mieltä kuin ruotsidemokraatit.
Ruotsin demarit ovat laatineet puolueen sisäisen raportin, jossa myönnetään, että sosialidemokraattien harjoittama maahanmuuttopolitiikka on ollut epäonnistunutta jo vuosikymmenien ajan, kertoo sosialidemokraattinen Aftonbladet-lehti.
Raportissa myönnetään, että vääränlainen maahanmuutto- ja integraatiopolitiikka on aiheuttanut merkittäviä yhteiskunnallisia ongelmia, kuten rikollisuutta, rinnakkaisyhteiskuntien syntymistä, uskonnollista radikalisoitumista ja ruotsin kielen aseman heikentymistä.
Leimaamisen ja leimautumisen pelko
Raportin kirjoittaja Lawen Redar korostaa itsekritiikin merkitystä ja puolueen vastuuta. Hän pitää epäonnistuneiden maahanmuuttopoliittisten päätösten syynä muun muassa sitä, että demarit eivät ole halunneet “leimata ihmisryhmiä”. Tärkein syy on kuitenkin se, että sosialidemokraatit ovat pelänneet, että he itse leimautuvat ruotsidemokraateiksi.
– Minun mielestäni meillä on syytä kovaan itsekritiikkiin, Lawen Redar sanoo. Minä olen kriittinen sekä itseäni että puoluettani kohtaan.
“Väestönmuutos on ollut suurin muutos”
Lawen Redar on 34-vuotias kurdinainen, joka on syntynyt Ruotsissa. Hän on koulutukseltaan juristi ja nousi kansanedustajaksi vuonna 2015. Hän on sosialidemokraattisen puolueen kulttuuripoliittisen työryhmän puheenjohtaja.
– Suurin muutos Ruotsin yhteiskunnassa 2000-luvulla on ollut maahanmuutosta johtunut väestönmuutos. Ruotsi on muuttunut yhdestä kaikkein homogeenisimmistä länsimaista yhdeksi monimuotoisimmista, Redar sanoo.
Maahanmuutto Ruotsiin on tällä vuosituhannella tullut enimmäkseen Euroopan ulkopuolisista valtioista, joista monet ovat sotien runtelemia maita. Redarin mukaan sosialidemokraatit eivät ole ottaneet tähän liittyviä ongelmia tosissaan, koska he ovat pelänneet leimaavansa ihmisryhmiä.
Ruotsin kielen asema heikentynyt
Yksi raportissa esille tuoduista ongelmista on se, että ruotsin kielen asema on heikentynyt. Nyky-Ruotsissa puhutaan noin 150 eri äidinkieltä. Rinnakkaisyhteiskuntien syntymistä kuvaa se, että jotkut Ruotsissa pitkäänkin asuneet maahanmuuttajat eivät osaa maan kieltä lähes lainkaan, koska he eivät kohtaa arjessaan ruotsinkielisiä ihmisiä.
– Olen tavannut naisia, jotka ovat olleet Ruotsissa jo 16 vuotta, mutta eivät osaa puhua ruotsia, Lawen Redar sanoo Aftonbladetille.
Virheitä ruotsidemokraattien pelossa
Lawen Redar ei silti suostu myöntämään, että ruotsidemokraatit olisivat olleet oikeassa koko ajan. Hänen mielestään ruotsidemokraatit eivät ole halunneet löytää ratkaisuja, vaan ainoastaan vastustaa kaikkea maahanmuuttoa määristä riippumatta ja uhmata kansainvälisiä sopimuksia ja ihmisoikeuksia.
Redarin mielestä ruotsidemokraatit ovat tehneet vakavasti otettavan keskustelun maahanmuuttopolitiikasta mahdottomaksi. Kun ruotsidemokraatit pääsivät eduskuntaan vuonna 2010, kaikki muut puolueet kieltäytyivät yhteistyöstä. “Äärikansallismieliselle” puolueelle ei haluttu antaa mahdollisuutta vaikuttaa maahanmuuttopolitiikkaan.
Tämä vaikutti myös siihen, että demarit joutuivat tekemään huonoja poliittisia päätöksiä ihan vain erottautuakseen ruotsidemokraateista. Siitä huolimatta demarit eivät jatkossakaan aio tehdä hallitusyhteistyötä ruotsidemokraattien kanssa, koska ruotsidemokraatit “eivät hyväksy kansainvälisiä sopimuksia”, Redar sanoo.
Åkesson: “Puretaan moskeijat”
Redar paheksuu erityisesti ruotsidemokraattien puheenjohtajan viime viikonloppuna pitämää puhetta, jossa Jimmie Åkesson vaati, että uusien moskeijoiden rakentaminen on lopettava. Lisäksi Åkesson vaati sulkemaan ja jopa purkamaan sellaiset radikalisoituneet moskeijat, jotka edistävät islamisaatiota. Åkesson totesi myös, että “sosialidemokraatit ovat aktiivinen osa islamistista liikettä Ruotsissa”.
Lawen Redarin mielestä Åkesson pyrkii “pyyhkimään pois rajan islamistien ja Ruotsin muslimien välillä”. Åkesson “ruokkii niitä tahoja maailmalla, jotka haluavat maalata kuvan Ruotsista islamofobisena maana”. Ruotsin media on löytänyt Åkessonin puhetta kritisoimaan myös imaamin, uskontotutkijan ja arkkipiispan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Lawen Redar Ruotsin sosialidemokraatit monimuotoisuus sosialidemokraatit moskeijat demarit muslimit väestönmuutos Islamisaatio Jimmie Åkesson Maahanmuuttopolitiikka Radikalisoituminen Kotouttaminen Integraatio Ruotsidemokraatit Ruotsi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Jimmie Åkesson poistaisi kansalaisuuden heiltä, jotka eivät halua elää Ruotsissa maan tavalla: ”Sopeutukaa tai muuttakaa muualle”

Oikeusministeri Gunnar Strömmer: ”Tuntemamme Ruotsi saattaa olla menetetty”

Pääkaupunkiseutu ajautumassa kaaokseen maahanmuuton takia: ”Suomessa on nyt viimeiset hetket ryhtyä muuttamaan suuntaa”

Presidenttiehdokas Halla-aho: Jos me Suomessa teemme kaiken samoin kuin Ruotsissa, myös lopputulos tulee olemaan samanlainen

Ruotsin keskuspankin johtaja varoittaa: jengirikollisuus ja yhteiskunnan pirstaloituminen ovat jo uhka kansantaloudelle

Muslimiaktivisti syyttää ruotsidemokraatteja tuntemastaan turvattomuudesta – uhkaa muuttaa muualle

Demarit pieksevät Ruotsissa itseään luokkatietoisuuden puutteesta – uuden puolueohjelman keskiössä ruotsidemokraattien pelko
Viikon suosituimmat

Purra: Surkeaa, Iltalehti, uskomattoman surkeaa
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra ottaa Facebookissa kantaa Iltalehden faktojen vastaiseen uutisointiin hallituksen säästöistä. Purran mukaan Iltalehti ei kanna mitään vastuuta siitä, että se johtaa ihmisiä harhaan virheellisellä uutisoinnillaan.

Jäikö Iltalehdessä vapunvietto päälle? Toimitus häröili lehden kanteen jättiotsikon tulevasta eläkeleikkauksesta, vaikka eläkkeitä nimenomaan ei leikata – lehti pahoittelee Äpy-levelin koheltamistaan

Päivän pointti: Oikeuskanslerin ratkaisu ministeri Mari Rantasesta ei miellyttänyt Ylen toimitusta – kutsui kommunistitaustaisen professorin haukkumaan lopputulosta

Eikö tulos miellytä? – Suomalainen valtamedia vaikenee edelleen Britannian vaalituloksesta
Ison-Britannian paikallisvaalien tulos on lähes vallankumous, sillä se merkitsee käytännössä perinteisen kaksipuoluejärjestelmän tuhoa. Nigel Faragen Reformipuolue sai vaaleissa murskavoiton, mutta se ei tunnu olevan edelleenkään uutinen Suomessa. Muualla maailmassa kylläkin.

Maahanmuuton kustannukset ovat massiivisia – kansanedustaja Strandman: Suomessa maahanmuuton hintalappu on arviolta 10,5 miljardia euroa vuodessa
Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman kertoo maahanmuuton kustannusten olleen Suomelle ja Euroopalle massiivisia ja selkeästi mukanaan tuomia hyötyjä suurempia. Taloustieteen emeritusprofessori Matti Virénin tekemän karkean arvion mukaan maahanmuuton hintalappu Suomessa olisi noin 10,5 miljardia vuodessa perustuen hollantilaistutkimuksen tuloksiin.

Nigel Faragen maahanmuuttokriittinen Reformipuolue murskavoittoon Britannian paikallisvaaleissa – pääministeri Keir Starmer nöytyy, sanoo ymmärtävänsä äänestäjien raivon perinteisiä puolueita kohtaan
Nigel Faragen maahanmuuttokriittinen ja kansallismielinen Reformipuolue pyyhki perinteisillä puolueilla pöytää Britannian paikallisvaaleissa. Konservatiivit ja työväenpuolue suorastaan romahtivat äänestäjien purkaessa raivoaan nykyvaltaa vastaan. Kahden puolueen valtakausi Britanniassa on ohitse.

Maahanmuutto kasvattaa Vantaan väkilukua, mutta heikentää julkista taloutta: Verotulojen suunta kääntyi laskuun
Ulkomaalaistaustainen väestönkasvu ei tue kunnallista verotulojen kehitystä, vaan päinvastoin heikentää kuntataloutta. Ajatuspaja Suomen Perustan aiemmissa tutkimuksissa osoitettu ilmiö maahanmuuton negatiivisista talousvaikutuksista konkretisoituu nyt Vantaalla, jonka tuloverotuotot ovat kääntyneet laskuun, vaikka kaupungin väestömäärä kasvaa.

Purra: Keskusta levittää valhetta – hallitus ei ole kolminkertaistamassa tai edes korottamassa kiinteistöveron tuottoa

Mira Nieminen: Naudanliha loppuu – joko nyt ymmärretään alkutuotannon arvo?
Naudan jauheliha on loppu kaupasta. Ihmiset huolestuvat vasta silloin, kun lihatiskiltä ei enää löydy sitä, mitä on totuttu ostamaan, kirjoittaa perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen.
