Huippumodernit sähköautot ovat tätä päivää ja ehkä tulevaisuuttakin. Ne ovat myös osoitus autonvalmistajien ylenkatseesta Pohjolan oloja kohtaan. Kesällä sähköautoilija kiihdyttää näyttävästi motarin rampilta rahvaan nokivasaroiden sekaan, mutta talvella tilanne on toinen.

Ensinnäkin kaasujalka kannattaa pakkassäällä pitää kevyenä, sillä sähköauton toimintamatka putoaa pakkaskelillä kuljettajan lakastuvan itsetunnon tahdissa. Jos sähköautolla pääsee kesällä yhdellä latauksella 500 kilometriä, talvella voi 300 kilometrissäkin olla tekemistä. Riippuen akun mahdollisesta lämmitysjärjestelmästä, joka tosin sekin vie virtaa. Tämä tosin on vasta alkusoittoa:

Monesta avaruusalukselta muotonsa lainanneesta sähkökotterosta puuttuvat niin takalasin pyyhkijä kuin ajovalojen pesimetkin. Lämmityslaitteenkin kanssa voi olla vähän niin ja näin. Tutkat, kamerat ynnä anturit köllöttävät nollakelillä mykkinä loskakerroksen alla. Tällöin erilaiset turvavarusteet saattavat olla vailla virkaa. Autonomisesta ajamisesta puhumattakaan, kategoriaan katsomatta.

Korkeajännitystä korjaamolla

Jos kuljettaja onnistuu sitten talviliukkailla tuikkaamaan puolen megawatin tehoisen autonsa metsähallituksen puolelle, alkaa seuraava pohdinta. Sähköautoissa käytetään korkeajännitteitä, joka taasen edellyttää korjaamoväeltä aivan uutta osaamista ja ennen kaikkea koulutusta.

Jos mekaanikko vaikkapa survaisee jakoavaimen epähuomiossa poikittain sähköauton 400-volttiseen järjestelmään, seuraukset voivat olla fataaliset sekä mekaanikolle että autolle.

Autotehtaat ovat tänään enempi ohjelmistotaloja ja perinteinen pellintaivuttelu on jäänyt sivuosaan. Auto kuin auto sisältää tolkuttoman monta riviä koodia ja ämpärillisen mikrosiruja. Siinä nokka ruudussa tuhnustaessa saattaa ulkoinen todellisuus unohtua.

Saabismit eivät olisi tänäänkään sairautta.

SUOMEN UUTISET