Saksalainen huippuekonomisti: Euron alkava kolmas vuosikymmen saattaa ratkaista sen kohtalon

Professori Hans-Werner Sinn on Saksan tunnetuimpia ekonomisteja. Hän on kritisoinut euroa sen synnystä 1998 alkaen. Sinnin mukaan eurovaluutan kolmas vuosikymmen voi olla kohtalokas. VTT Heikki Koskenkylä kirjoittaa Sinnin tuoreista ulostuloista.

Hans-Werner Sinn oli aieimmin pitkään kuuluisan IFO-instituutin johtaja Münchenissä, ja hän jäi tehtävästä eläkkeelle pari vuotta sitten. Sinn on kirjoittanut useita kirjoja Saksan ja EU:n taloudesta sekä politiikasta. Uusin kirja on The Euro Trap: On Bursting Bubbles, Budgets and Beliefs. Kirjassa tarkastellaan euroa varsin kriittiseen sävyyn.Sinn esiintyy edelleen aktiivisesti julkisuudessa. Hän oli aiemmin Kreikan eurosta erottamisen kannalla. Italian ei myöskään tulisi kuulua euroon.

Heinäkuun lopulla Sinn julkaisi Project Syndicaten nettipalstalla terävän analyysin eurosta otsakkeella ”Twilight of the Euro?” (30.7.2018). The Guardian -lehti julkaisi lähes saman kirjoituksen 31.7 otsakkeella ”Is this the end of the road for the euro?” (The Guardian 31, July 2018). Seuraavassa esitetään tiivis yhteenveto näistä Sinnin kirjoituksista.

Toukokuussa 1998 päätettiin euroon tulevien maiden valuuttojen kiinteät keskinäiset suhteet. Euro on siis nyt 20 vuotta vanha. Euron ensimmäinen vuosikymmen oli yhtä juhlaa! Toinen vuosikymmen (2008-2018) toi krapulan. Kolmas vuosikymmen alkaa epävarmoissa merkeissä ja se voi ratkaista euron kohtalon.

Ensimmäisellä vuosikymmenellä (1998-2008) varsinkin Etelä-Euroopan maat elivät yli varojensa ja suurelta osin tuhosivat kilpailukykynsä euron suojissa. Kaikkialla uskottiin euron menestyvän hyvin ja markkinakuri lakkasi toimimasta. Euron kymmenvuotisjuhlissa vuonna 2008 oli euforia vallalla. Komissio, EKP, IMF ja muutkin tahot pitivät euroa suurena menestyksenä. Tällöin ei aavistettu lainkaan, että euron suuri kriisi alkaisi jo kahden vuoden kuluttua Kreikan ongelmista. Varoituksen sanoja ei ilmeisesti kukaan kehdannut esittää eikä riskejä ilmeisesti tiedostettukaan.

Euron ensimmäisellä vuosikymmenellä lainoja virtasi euron eteläisiin maihin valtavia määriä. Niillä rahoitettiin kulutusta, investointeja ja julkisen sektorin kasvua. Lisäksi näissä maissa nostettiin palkkoja ja eläkkeitä paljon enemmän kuin pohjoisissa jäsenmaissa. Kun Saksassa yksikkötyökustannukset kasvoivat ensimmäisellä vuosikymmenellä yhteensä vain noin 15 prosenttia, eteläisissä maissa kasvua oli 20-35 prosenttia. Tämän seurauksena kilpailukyky heikkeni dramaattisesti.

Yhdysvalloista vuonna 2008 alkaneesta finanssikriisistä euroalue näytti aluksi selviävän hyvin. Käänne huonoon suuntaan alkoi Kreikan velkakriisistä keväällä 2010. Kreikka pelastettiin kahden välisin luotoin, mutta samalla rikottiin Maastrichtin sopimusta eli ns. no-bailout periaatetta. Sen jälkeen Kreikka on saanut kaksi suurta tukipakettia ERVV:n ja EVM:n kautta (Euroopan vakausmekanismi). Kreikalle on myönnetty tukiluottoja yhteensä noin 300 miljardia euroa.

Kreikan kriisiä seurasivat Irlannin, Espanjan, Portugalin ja Kyproksen kriisit. Italian talouskasvu on ollut poikkeuksellisen hidasta koko euroajan. Italian pankit ovat olleet huonossa kunnossa. Euroopan vakausmekanismi (EVM) perustettiin hallitusten välisellä sopimuksella myöntämään tukiluottoja kriisimaille. Eurokriisi horjutti vakavasti euron olemassaoloa. Ratkaisevaa oli EKP:n pääjohtajan lausuma kesällä 2012. Mario Draghi sanoi, että EKP tulee tekemään kaiken tarvittavan euron pelastamiseksi. Tämä lausunto vakautti euron tilanteen. Myöhemmin EKP ja kansalliset keskuspankit alkoivat ostaa markkinoilta euromaiden velkakirjoja ja muitakin arvopapereita valtavat määrät. Näin saatiin valtion pitkät korot pysymään alhaisella tasolla. Kriisimaissa ne olisivat saattaneet muuten kohota korkealle tasolle ja suistaa ainakin osan maista velkakriisiin ja Kreikan konkurssiin. Kriisitoimenpiteisiin kuului myös pankkiunionin perustaminen vuonna 2013.

EKP ja kansalliset keskuspankit ovat ostaneet valtion ja muidenkin arvopapereita noin 2400 miljardilla eurolla (Suomen BKT on noin 220 miljardia euroa). Eurojärjestelmän tase onkin kasvanut valtavasti 1200 miljardista yli 3000 miljardiin euroon.

Euroalueen kasvu on elpynyt selvästi vuoden 2016 jälkeen. Rakenteelliset ongelmat ovat kuitenkin jääneet ratkaisematta. Kriisimaissa teollisuuden tuotannon taso on edelleen paljon alle vuoden 2007 tason. Portugalissa ero on 14%, Italiassa 17%, Kreikassa 19% ja Espanjassa 21% (alle 2007 tason). Nuorisotyöttömyys on Kreikassa 45%, Espanjassa ja Italiassa 30% ja Portugalissa 22%. Kreikan valtion velka-aste on edelleen erittäin korkea yli 170 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Sinnin mukaan edes kaikkein innokkaimmat euron kannattajat eivät voi rehellisesti sanoa, että euro olisi menestynyt hyvin. Sinn siteeraa kuuluisaa sosiologia Ralf Dahrendorfia, joka on sanonut, että, ”The currency union is a grave error, a reckless and misguided goal, that will not unite but break up Europe” (suom: ”Eurovaluutta on kohtalokas virhe, vastuuton tavoite, joka ei yhdistä Eurooppaa vaan hajottaa sen”):

Sinnin mukaan on vaikeata nähdä selkeätä kehitysuraa eurolle. Toiset haluavat velkojen ja riskien yhteisvastuullistamista. Toiset varoittavat tällaisesta kehityksestä, joka vain johtaisi vastuuttomaan talouspolitiikkaan. Euron uudistamisesta ei ole yhteistä näkemystä. On hyvin mahdollista, että euron kolmas vuosikymmen (2018-2028) ratkaisee sen kohtalon.

Todettakoon, että useissa aiemmissa kirjoituksissaan Hans-Werner Sinn on suoraan ennustanut euron loppua aikaa myöten.