

Tuhannet muslimit vaativat keväällä islamistisen Muslim Interaktiv -ryhmän organisoimissa mielenosoituksissa Saksan muuttamista shariaa noudattavasi kalifaatiksi. / LEHTIKUVA
Saksan kotimaantiedustelu ei ole huolissaan vaatimuksesta muuttaa maa islamilaiseksi valtioksi – ”Kalifaatti on valtiomuoto siinä missä monarkiakin”
Saksan kotimaantiedustelu varoittaa vasemmistolaisten ja oikeistolaisen ääripäiden ja ilmastonsuojelijoiden radikalisoitumisesta. Islamistien tavoite tehdä Saksasta islamin lakia noudattava kalifaatti ei tiedusteluvirastoa kuitenkaan huoleta.
Saksassa on sisäministeriön alaisen kotimaantiedustelun tuoreen vuosiraportin mukaan yli 125 000 eri sortin koti- ja ulkomaista radikaalia ja terroristia. Poliittisesti motivoituja rikoksia tehtiin viime vuonna ennätysmäärä. Hamasin terrori-isku ja Israelin vastatoimet kärjistivät tilannetta.
Raportin julkistamistilaisuudessa nousivat näkyvästi esille kotimaiset islamistit, joista radikaaleimmat ovat vaatineet Saksan muuttamista sharia-lakia noudattavaksi kalifaatiksi.
Mielenosoittajat vaativat islamia
Kalifaatti-vaatimuksista tuoreimmat keskittyvät Hampuriin, jossa tuhannet muslimit vaativat keväällä islamistisen Muslim Interaktiv -ryhmän organisoimissa mielenosoituksissa Saksan muuttamista shariaa noudattavasi kalifaatiksi.
Silloin he eivät vielä aavistaneet saavansa tukea korkealta taholta.
Yleensä muslimiyhteisöjen vaatimukseen ymmärtäväisesti suhtautuvat saksalaispoliitikot pitivät aluksi tällaisia vaatimuksia demokratiaan sopimattomina ja vaarallisena.
– Jos joku ajaa kalifaattia, hän torjuu demokratian ja vapauden, tuomitsi vihreiden puheenjohtaja Omid Nouripour vaatien ryhmää kiellettäväksi.
Tiukan kannan asiaan otti myös Saksan varakansleri ja talousministeri Robert Habeck (vihr), jonka mukaan ”uskonnollista terrorivaltiota” vaativat muslimit polkevat tasavallan oikeuksia jalkoihinsa.
– Mielipiteenvapaus on arvostettava asia, mutta tällaisen kohdalla raja on saavutettu, hän totesi haastattelussa.
Kotimaantiedustelun vertailu hämmästyttää
Tilanne muuttui yllättäen islamistien eduksi kotimaantiedustelun johtajan Thomas Haldenwangin ilmoitettua vuosiraporttia esitellessään, että myös radikaalit lausunnot ovat sallittuja viitaten samalla perustuslakioikeuden päätökseen.
Hänen mukaansa myös kalifaatti on eräs ajateltavissa oleva valtiomuoto, kunhan sitä ei yritetä pystyttää väkivaltaisesti kaatamalla nykyhallinto.
– Onhan myös sosialismia ja kommunismia ja uskonnollisesti johdettuja järjestelmiä sekä monarkioita, perusteli Saksan tiedustelujohtaja vertailuaan hämmästyneelle kuulijakunnalle.
Lähes 40 000 ekstremististä tekoa
Kotimaantiedustelun vuosiraportissa on listattu yhteiskuntajärjestystä uhkaavat poliittiset järjestöt ja liikkeet, niiden potentiaaliset jäsenmäärät sekä viime vuonna poliisin tietoon tulleet poliittisesti motivoidut rikokset.
Viime vuonna tehdyistä 60 028 poliittisesti motivoidusta rikoksesta kotimaantiedustelu luokittelee 39 433 tekoa ”ekstremistisiksi”.
Niistä 25 660 menee oikeistoradikaalien ja 4248 vasemmistoradikaalien piikkiin.
Uskonnolla motivoidut teot lisääntyivät
Moninkertaisesti lisääntyivät erityisesti viime lokakuun jälkeen Israelin ja Gazan tilanteen seurauksena ulkomaista ja uskonnollista ideologiaa edustavien radikaaliryhmien teot.
Uskonnon ja ulkomaisen ideologian nimissä tehtiin Saksassa viime vuonna yli 4 000 rikosta, joista useampi kuin joka kymmenes oli väkivaltainen – mukaan lukien kaksi tappoa ja kolme tapon yritystä.
Ulkomaalaistaustaisten ääriradikaalien määräksi kotimaantiedustelu arvioi yli 30 000 ihmistä.
Salafisteja, ääriturkkilaisia, Israelin ja juutalaisten vihollisia
Ulkomaalaisperäisistä radikaaleista on noin 15 000 kurdien työväenpuolueen PKK:n kannattajia, runsaat 12 500 turkkilaisia äärioikeistolaisia ja noin 2500 turkkilaisia äärivasemmistolaisia.
Islamisteja on Saksassa yli 30 000. Suurimpia ryhmiä ovat salafistit ja turkkilainen Milli Görus -järjestö, joissa kummassakin on yli 10 000 jäsentä.
Radikaaliin Muslimiveljeskuntaan kuuluu Saksassa 1 450 ja Hamasin taisteluparina Israelia vastaan toimivaan libanonilaiseen Hizbollah-terroristijärjestöön 1 250 ihmistä.
Osasta islamilaista terrorismia edustavien ryhmien, kuten Isisin, al-Qaidan ja Hampurin islamistisen keskuksen jäsenmäärstä ei kotimaantiedustelu anna lukuja.
Poliisit vasemmistoväkivallan suosikkikohde
Kotimaiset radikaalit molemmilta laidoilta ovat kotimaantiedustelulla tarkoin hanskassa.
Saksassa tehtiin viime vuonna 4 248 äärivasemmistolaisesti motivoitunutta rikosta, joista 727 oli väkivaltaa.
Vakivaltaisissa teoissa 204:ssa uhrina oli oikeistoradikaali tai sellaiseksi oletettu henkilö. Lukuun sisältyy myös kolme tapon yritystä.
Poliisien päälle saksalaiset vasemmistoradikaalit kävivät viime vuonna väkivaltaisesti 477 kertaa.
Lukuun sisältyy muun muassa kaksi tapon yritystä, 203 vammoihin johtanutta pahoinpitelyä, 174 väkivaltaista poliisin vastustamista ja 27 tuhopolttoa.
Yhteensä vasemmistoradikaalien väkivallanteot lisääntyivät viime vuonna 65 prosentilla edellisvuoteen verrattuna.
Erityisen paljon poliiseihin kohdistuneita väkivallantekoja tehtiin viime vuoden alkupuolella Lützerathissa läntisen Saksan ruskohiilialueella.
Noin 5 000 naamioitunutta vasemmistoradikaalia ujuttautui noin 15 000 uusia kaivoksia rauhanomaisesti vastustaneen ympäristönsuojelijan joukkoon iskien heidän keskeltään poliisien päälle.
Ilmastonsuojelusta tehtiin kapitalismin vastaista taistelua
Saksan kotimaantiedustelu toteaa raportissaan, että ilmaston- ja ympäristönsuojelijoiden joukossa usein väkivaltaisesti operoivat vasemmistoradikaalit yhdistävät ilmastonsuojelun antikapitalismiin ja muihin poliittisiin päämääriinsä.
He iskevät raportin mukaan erityisesti Saksan kriittiseen infrastruktuuriin. Kohteita ovat energiantuotanto ja -siirto, informaatiotekniikka, kaapelit, teleliikenteen mastot sekä kuljetusala ja liikenneyhteydet.
Raportissa siteerataan aggressiivisen ja terroristiseksi julistetun ”Ende Gelände” -ilmastonsuojelujärjestön julkilausumaa, jonka mukaan ”kapitalistisessa yhteiskunnassa ei tule olemaan koskaan ilmasto-oikeudenmukaisuutta. Ilmastonmuutoksen vastustamisen rinnalla tarvitaan taistelua järjestelmän muuttamiseksi.”
Vasemmistoradikaalien määräksi kotimaantiedustelu ilmoittaa 37 000 ihmistä. Heistä 11 200 luokitellaan väkivaltaisiksi.
Äärioikeistolla enemmän väkivaltaisia tekoja
Oikeistoradikaaleja Saksassa on viranomaisten mukaan noin 40 600, joista 14 500 väkivaltaisia. Radikaaleiksi kotimaantiedustelu laskee myös neljänneksen osin äärioikeistolaiseksi luokitellun AfD-puolueen 40 000 jäsenestä.
Oikeistoradikaaleja tekoja kirjattiin Saksassa viime vuonna 25 660.
Niistä noin 15 000 oli propagandatekoja, kuten kansankiihotusta, kiellettyjen tunnusten ja kuvien näkyvillä pitämistä, kielletyn musiikin kuuntelua, hakaristejä ja Hitler-tervehdyksiä.
Teoista 1 148 oli väkivallantekoja. Lukuun sisältyy neljä tapon yritystä, 1 016 pahoinpitelyä, 16 tuhopolttoa, 14 vaarallista puuttumista liikenteeseen ja yhdeksän ryöstöä.
Tapauksista 933:ssa kyse oli muukalaisvihamielisestä väkivallasta, kolmessa tapauksessa tapon yrityksestä.
Yli 60 tapauksessa oikeistoradikaalien uhrina oli vasemmistoradikaali tai sellaiseksi oletettu henkilö.
Valtakunnankansalaisia pidetään terroristeina
Nykyisen Saksan rajoja ja lakeja tunnustamattomiin Reichsbürgereihin, ”valtakunnankansalaisiin” kuuluviksi kotimaantiedustelu luokittelee noin 25 000 saksalaista. Heistä joka kymmenettä pidetään väkivaltaisena.
Yli 20 vuosi sitten pidätettyä ”valtakunnankansalaista” on parhaillaan oikeudessa syytteessä aseellisen vallankaappausyrityksen suunnittelusta.
Kotimaantiedustelun raportissa käsitellään myös ulkomaalaisten tiedusteluorganisaatioiden toimintaa ja vaikuttamisyrityksiä Saksassa.
PERTTI RÖNKKÖ, BERLIINI
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Omid Nouripour kotimaantiedustelu kalifaatti Thomas Haldenwang islamistit Ääriliikkeet Saksa vihreät Rikollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Taas hyökkäys Saksassa: Afgaani puukotti ukrainalaisnaista – Taleban lupaa ottaa karkotettavat vastaan

Saksalaiset antoivat eurovaaleissa kuitin Saksan hallitukselle – massasiirtolaisuuden haitat ja sisäpolitiikka painoivat ilmastoa enemmän

Saksassa lisää puukotuksia – Suomen media ei kerro epäiltyjen taustoja

”Islamofobia” on valheellinen leimasana, joka palvelee islamismia

Oikeisto- ja vasemmistoradikaalit sekä islamistit tekivät Saksassa viime vuonna ennätysmäärän rikoksia

Monet islamia arvostelevat voivat elää Saksassa vain jatkuvassa poliisien suojeluksessa
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Hekan johto vähättelee Airbnb-huijausta: ”Tullut ilmi tapauksia” – tilastot ja toimet vasta ensi viikolla
“Supermajoittaja” on vuokrannut eteenpäin kaupungin tuettua vuokra-asuntoa Airbnb-palvelussa kertoi Verkkouutiset, perustaen uutisensa kaupunginvaltuutettu Otto Meren havaintoihin. Hekan asuntojen jälleenvuokraus on kielletty, joten kohu oli valmis. Vasta ensi viikolla Heka julkistaa omat tilastonsa mahdollisista väärinkäytöksistä sekä toimenpiteensä.

















