

LEHTIKUVA
Monet islamia arvostelevat voivat elää Saksassa vain jatkuvassa poliisien suojeluksessa
Poliisit suojelevat Saksassa ympäri vuorokauden useita islamiin kriittisesti suhtautuvia tutkijoita ja kirjailijoita islamistien murhauhkausten takia. Mannheimin veitsi-isku osoitti, että uhka on todellinen.
Tutkijat syyttävät Saksan punavihreää keskustelukulttuuria radikaalin islamin uhan vähättelystä ja siitä varoittavien tutkijoiden mustamaalaamisesta ja leimaamisesta äärioikeistolaisiksi.
Jatkuvassa hengenvaarassa on muun muassa Saksan ensimmäinen turkkilais- ja kurditaustainen naisimaami, asianajaja ja naisten oikeuksien puolustaja Seyran Ates.
Äärimuslimit uhkaavat murhata hänet, koska hän on eräs Berliiniin liberaalin Ibn-Rushd-Goethe -moskeijan perustajista.
Ääri-islamilaiset piirit eivät hyväksy, että naiset ja miehet saavat rukoilla siellä samassa tilassa, ja että naisilta ei vaadita huivia.
Yhtä paljon heitä kauhistuttaa, että moskeijaan toivotetaan myös seksuaalivähemmistöihin kuuluvat tervetulleiksi.
Berliinin Moabitissa sijaitseva moskeija on suljettu toistaiseksi viranomaisten päästyä perille Isisiin kuuluvien tadzikistanilaisten islamistien suunnitelmista tehdä sinne terrori-isku.
Naisten puolustaminen on hengenvaarallista
61-vuotias Ates on joutunut murhayrityksen ja ammuskelun kohteeksi hänen puolustettuaan oikeudessa perheväkivallan kohteeksi joutuneita turkkilaisia ja kurdinaisia.
Murhauhkauksia on sadellut hänen kirjoitettuaan islamin tarvitsemasta seksuaalisesta vallankumouksesta. Hän vastustaa myös vanhempien järjestämiä tyttöjen ja poikien pakkoavioliittoja.
Siviilipoliisit joutuvat turvaamaan ympäri vuorokauden hänen jokaista askeltaan.
Poliisit suojelevat koko perhettä
Myöskään palestiinalaistaustainen saksalais-israelilainen psykologi ja radikalismintutkija Ahmad Mansour ei voi liikkua julkisuudessa ilman henkivartijoita.
Poliisit suojelevat myös hänen tutkijavaimoaan ja tytärtään.
Baijerin yleisradion kuvaamassa dokumenttiohjelmassa 47-vuotias Mansour kertoo saavansa päivittäin murhauhkauksia.
Radikaalia islamia kritisoivien kannanottojensa takia hänestä on tullut myös vasemmistoaktivistien maalitaulu.
Koraania ei saa lukea kuin keittokirjaa
Islamistien murhauhkausten ja joka askeleella seuraavien poliisien kanssa elämään joutuviin henkilöihin kuuluu myös saksalais-egyptiläinen kirjailija ja politiikantutkija Hamed Abdel-Samad.
Korkeat egyptiläiset islam-oppineet julistivat hänelle kuolemantuomion vuonna 2013 sen jälkeen, kun hän oli luennoinut Kairon yliopistossa islamilaisesta fasismista.
Uhkausten aallon nostatti myös hänen samasta teemasta kirjoittamansa kirja. Ranskassa sitä ei uskallettu julkaista aluksi lainkaan terrori-iskujen pelosta.
Äärimuslimit pitävät islamin pilkkaamisena 52-vuotiaan Abdel-Samadin näkemystä, että Koraania ei pidä lukea kuin keittokirjan reseptejä eikä pitää poliittisena ja juridisena neuvonantajana.
Itsemurhaiskuista varoittaminen oli liikaa
Lisää islamistien vihaa Abdel-Samad sai niskaansa julkaistuaan 2017 sosiaalisessa mediassa arabiaksi, saksaksi ja englanniksi maailman kaikille muslimeille suunnatun vetoomuksen, jossa hän varoitti nuoria muslimeja ryhtymästä imaamien tahdosta itsemurhapommittajiksi.
Viestiä ehdittiin klikata myös arabimaissa yli miljoonaa kertaa ennen kuin Twitter sulki ilmiantojen vuoksi lyhytaikaisesti hänen tilinsä.
Abdel-Samadin julkisuudessa esittämän arvion mukaan tilin sulkemisen taustalla saattoivat vaikuttaa sosiaalisen median monet islamilaiset ja vasemmistolaiset työntekijät, jotka suosivat usein enemmän lännen ja Israelin vastaisten kuin islamiin kriittisesti suhtautuvien tilejä.
Useita salaisia asuntoja
Abdel-Samadia suojaa viisi siviilipoliisia ympäri vuorokauden.
Häntä kyyditään asioilleen poliisin ohjaamalla panssaroiduilla autolla, jossa istuu hänen lisäkseen ainakin yksi henkivartija. Perässä seuraa toinen auto, jossa on kolme poliisia.
Hän asuu eri asunnoissa salaisissa osoitteissa, jotka ovat jatkuvassa poliisien tarkkailussa. Henkivartijat seuraavat häntä myös ulkomaille.
Islamin arvostelu koetaan vihamielisenä
Islamistien murhauhkauksilta 24/7 suojeltaviin kuuluu vuodesta 2017 lähtien myös frankfurtilaisen Johann Wolfgang Goethe -yliopiston globaalia islamia tutkivan laitoksen emeritusprofessori Susanne Schröter.
Äärimuslimit pitävät islamvihamielisenä ja muslimeja syrjivänä hänen tapaansa arvioida poliittinen islam erääksi totalitarismin muodoksi.
Schröteriin kohdistettiin myös saksalaisessa keskustelussa kritiikkiä hänen sanottuaan, että islamismi on äärioikeistolainen liike ja ihmeteltyään, miksi saksalaisessa yhteiskunnassa käytävää ”taistelua oikeistoa vastaan” ei laajenneta hyvällä syyllä myös taisteluksi islamismia vastaan.
Mannheimin isku ja poliisimurha palauttivat pelon
– Uskoni poliisiin oli vahva ja toivoin, että heillä on kaikki kontrollissa, mutta turvattomuuden tunne palasi islam-kriitikko Michael Stürzenbergeriin kohdistetun iskun jälkeen, kirjoitta Schröter kolumnissaan Focus-lehdessä.
Hän viittaa tapaukseen, jossa afganistanilainen pakolainen puukotti toukokuussa Mannheimin torilla islamkriittistä tilaisuuttaan aloittelevaa Stürzenbergeriä ja surmasi paikalle juosseen poliisin.
– Sataprosenttista turvallisuutta ei ole, mutta silti täytyy kysyä, miten tällainen isku saattoi tapahtua, Schröter kirjoittaa.
Islamistien vähättely ruokkii väkivaltaa
Schröter uskoo, että Mannheimin veitsi-isku on välittömässä yhteydessä vuosia jatkuneeseen käytäntöön vähätellä islamismia ja sulkea silmät Saksan maahanmuuttopolitiikan varjopuolilta
Isku juontaa hänen mukaansa myös yleiseen ilmapiiriin, jossa ääri-islamilaisuudesta varoittavia tutkijoita ja muita henkilöitä usein mustamaalataan ja syytetään muslimeihin kohdistuvasta rasismista ja islam-fobiasta.
Schröterin mielestä islamismin arvostelijat leimataan Saksassa usein äärioikeistolaisiksi ja tällä tavalla suhteellistetaan näin myös itse iskua.
PERTTI RÖNKKÖ, BERLIINI
Artikkeliin liittyvät aiheet
- maahanmuutopolitiikka Hamed Abdel-Samad Ahmad Mansour islamkritiikki Michael Stürzenberger Susanne Schröter alistuskulttuuri suojelu tappouhkaukset Ääri-islam naiset puukkoisku Murha Turvallisuus Terrorismi Saksa Poliisi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Mannheimin verinen veitsi-isku oli Saksassa yksi monista – poliitikot vaativat islamistien karkottamista ja rajua muutosta siirtolais- ja maahantulopolitiikkaan

Taas hyökkäys Saksassa: Afgaani puukotti ukrainalaisnaista – Taleban lupaa ottaa karkotettavat vastaan

Saksalaiset antoivat eurovaaleissa kuitin Saksan hallitukselle – massasiirtolaisuuden haitat ja sisäpolitiikka painoivat ilmastoa enemmän

Saksassa lisää puukotuksia – Suomen media ei kerro epäiltyjen taustoja

Maahanmuuttokriittinen Kansallinen rintama sai kolmanneksen äänistä Ranskan vaaleissa – lopullinen ratkaisu jäi toisen kierroksen varaan

Yle valkopesi iranilaisterroristin ”norjalaismieheksi” – muut lehdet kuittasivat Oslon terroriteon pikku-uutisella

Saksan hallitukselta vaaditaan vastatoimia Putinin siirtolaisilla käymälle hybridisodalle ja rajua muutosta turvapaikkapolitiikkaan

Ranskan vaalit johtivat poliittiseen umpikujaan ja ovat muistutus nykypolitiikan sekä someajan nopeista käänteistä
Viikon suosituimmat

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?
Miksi korkeasti koulutetut ihmiset päätyvät niin usein vastustamaan sitä järjestelmää, joka heidät elättää? Taloustieteilijä Joseph Schumpeter tarjosi jo vuonna 1942 terävän selityksen: kapitalismi tuottaa ylijäämää ja synnyttää yrittäjyydestä ja tuotannosta vieraantuneen älykköluokan. Markkinat palkitsevat ratkaisuista ja riskinotosta – eivät teoreettisesta kauneudesta ja tiedostavuudesta. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi niiden parissa, jotka ovat kouluttautuneet analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa. Sosialismin vetovoima intellektuelleille ei selity vain tasa-arvon ihanteilla, vaan myös henkilökohtaisilla kannustimilla ja statushakuisuudella. Se lupaa koulutetulle luokalle portinvartijan rooleja yhteiskunnan suunnittelijoina ja politrukkeina ilman tulosvastuuta ja riskinottoa.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä tyrmäsi kansanmurhaväitteet – Helsingin Sanomat ja Yle vaikenevat
Helsingin Sanomat ja Yle ovat antaneet vuosia laajaa näkyvyyttä väitteelle, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. Kun ICC:n oma pääsyyttäjä nyt kertoo, ettei todisteita ole, molemmat toimitukset ovat hiljaa.

Metsähallitus pitää makkaranpaistajia ilmastoriskinä – Junnila kehottaa Metsähallitusta lopettamaan turhan puuhastelun
Suomen kansallispuistoista vastaava Metsähallitus on herännyt taukopaikkojen aiheuttamaan päästöongelmaan ja haluaa tehdä ilmastotalkoiden hengessä retkeilystä mahdollisimman savutonta. Ratkaisuksi Metsähallitus esittää tulettomia taukopaikkoja. Se on julkaissut retkeilyn uudet periaatteet "Ilmastoviisaan taukopaikan käsikirjassa". Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila neuvoo Metsähallitusta keskittymään maa- ja metsäomaisuuden hoitoon ja lopettamaan turhan puuhastelun, johon sillä ei ole edellytyksiä.

Päivän pointti: Antti Lindtmanilla on neljä vaihtoehtoa

OPH tiesi islamin oppikirjojen lainvastaisuudesta vuosia – Antikainen: Vasemmistoliiton Kelhän on lähdettävä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Opetushallituksen pääjohtaja Minna Kelhää vastuuseen siitä, että OPH on kustantanut yli kymmenen vuoden ajan lainvastaista islamin oppimateriaalia suomalaisiin peruskouluihin.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

EU:n elpymisrahastosta jo 512 petostutkintaa – liki 5 miljardia euroa kadoksissa
Euroopan tilintarkastustuomioistuin arvostelee vakavasti EU:n koronaelpymisrahastoa. Viranomaiset ovat merkinneet rahastoon jo viiden miljardin euron edestä petosepäilyjä, eikä kansalaisilla ole tietoa, kenen taskuihin rahat todellisuudessa päätyvät. Suomi kuuluu rahaston nettomaksajiin.

ICC:n mukaan Israel ei ole syyllistynyt kansanmurhaan – Garedew: ”Valheelliset syytökset ovat ruokkineet hyökkäyksiä juutalaisia vastaan”
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

Ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä kirjallinen kysymys – Vigelius: ’’Rapauttaa maanpuolustusta’’
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on jättänyt eduskunnassa puolustusministeri Antti Häkkäselle (kok) kirjallisen kysymyksen ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä.

BBC kertoi köyhistä isistä, jotka myyvät 5- ja 7-vuotiaita tyttäriään – tyttöjen kohtalo lapsimorsiamina jäi kertomatta
BBC:n tuore artikkeli kertoo afganistanilaisista isistä, jotka myyvät tyttäriään köyhyyden vuoksi. Yksi artikkelissa haastateltu isä kertoo olevansa valmis myymään yhden 7-vuotiaista kaksostyttäristään perheen elättämiseksi. Toinen BBC:n haastattelema isä kertoo puolestaan myyneensä 5-vuotiaan tyttärensä sukulaiselleen saadakseen rahat hänen sairaanhoitokuluihinsa. Artikkelin mukaan tytön on määrä mennä naimisiin 10-vuotiaana.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää











