Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Saksan liittopäivät hyväksyivät maahanmuuttolakipaketin – sisältää keppiä ja porkkanaa

08.06.2019 |17:12

Saksan parlamentin alahuone eli liittopäivät hyväksyi perjantaina maahanmuuttolakipaketin. Hylätyn turvapaikkahakemuksen saaneet halutaan palauttaa kotimaihinsa.Saksa haluaa kuitenkin houkutella osaavaa työvoimaa EU:n ulkopuolisista maista.

Lakipaketti sallii jo hylätyn turvapaikkahakemuksen saaneen henkilön jäämisen Saksaan, jos hän on ammatillisessa koulutuksessa tai työelämässä ja osaa saksaa.

Lisäksi vaaditaan, ettei henkilö ole syyllistynyt rikoksiin Saksassa eikä hän ole huijannut todellista henkilöllisyyttään.

Tehoa palautuksiin

Saksan sisäministeriön mukaan kotimaihinsa palautettavien henkilöiden palautus takkuaa. Saksa on suunnitellut palauttavansa noin 188 000 henkilöä vuodesta 2015 alkaen. Vain noin puolet näistä palautuksista on tehty.

Palautettavat voidaan säilöä palautukseen asti.

– Tämä on maahanmuuttopolitiikkamme käännepiste, Saksan sisäministeri Horst Seehofer kertoi.

Ex-demaripomo kiittelee lakipakettia

Saksan sosiaalidemokraattien ex-puheenjohtaja Sigmar Gabriel kehui lakipakettia. Hän muistutti Saksan demareita Tanskan parlamenttivaalituloksesta. Tanskan demarit nousivat suurimmaksi puolueeksi omaksuttuaan tiukan maahanmuuttopolitiikan.

Samaan aikaan SPD on rämpinyt pahoin niin kannatusmittauksissa kuin vaalituloksissa. Gabriel muistuttaa SPD:n olevan täysin eri maahanmuuttopoliittisilla urilla tanskalaiskollegoihin nähden.

Vihervasemmisto lyttäsi lakipaketin

Saksan vihreät ja laitavasemmistolainen Die Linke tyrmäsivät läpimenneet lait. Linken puoluesihteeri Jörg Schindler arveli lakikokonaisuuden olevan maan perustuslain vastainen.

Vihreätkin kyseenalaistivat lakipaketin perustuslaillisuuden.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman

10.03.2025 |20:47
3.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
5.
Suomen uutiset logo

Sisäministeri Rantanen: Maassa ei voi olla yhtä aikaa avoimet rajat ja korkea sosiaaliturva

08.03.2025 |10:38
6.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
7.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
9.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”

12.03.2025 |18:35
10.
Suomen uutiset logo

Melko erikoista: Vieraskielisille oma väylä korkeakouluun – ”Yliopiston on pystyttävä vastaamaan muuttuviin osaamisvaatimuksiin ja muutoksiin väestörakenteessa”

10.03.2025 |13:19

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää