
Saksan vihreät haluavat ilmastoskeptikot pois televisiosta
Vihreät vaativat Saksassa tiukempaa sensuuria sen suhteen, kuka pääsee ääneen televisiossa ja radiossa. Ilmastonmuutokseen skeptisesti suhtautuvia asiantuntijoita ei haluta enää päästää esiintymään julkisilla varoilla rahoitetuilla kanavilla.
Saksan vihreiden eduskuntaryhmän toinen puheenjohtaja Annalena Baerbock sanoi äskettäin Saksan lehtikustantajien liiton päivillä Berliinissä pitävänsä esikuvallisena BBC:n päätöstä, että ilmastoskeptikkoja ei päästetä enää ääneen BBC:n kanavilla, kertoo Berliinissä asuva vapaa toimittaja Pertti Rönkkö.
Achgut.com-sivuston kolumnistin mukaan Baerbock vaati jo toukokuussa ilmastoskeptikoille porttikieltoa Saksan yleisradion TV- ja radiokanaville, mutta tuolloin hänen keskustelunavauksensa meni useimmilta ohi. Kolumnisti arvelee tämän johtuneen siitä, että vihreiden Baerbock on tunnettu ”erikoisista lausunnoistaan” julkisuudessa.
Perustetaanko ”totuusministeriö”?
Annalena Baerbockin lehtikustantajien liiton päivillä esittämä sensuurivaatimus kuitenkin noteerattiin. Muun muassa Saksan maatalouskustantamon edustaja Christian Schmidt-Hamkens reagoi Baerbockin puheisiin Twitterissä.
– Kuka sitten päättää, mistä mediassa saa kertoa? Totuusministeriökö? Schmidt-Hamkens kysyi.
https://twitter.com/hamkens/status/1191608045572382725
BBC syrjinyt ilmastoskeptikkoja jo kauan
BBC otti käyttöön Saksan vihreitä miellyttävän linjauksensa jo yli vuosi sitten. Guardian-lehti uutisoi BBC:n toimittajille lähetetystä sisäisestä ohjeesta, jossa lähtökohdaksi otettiin se, että ilmastonmuutos on totta ja johtuu ihmisen toiminnasta. Toimittajia ohjeistetaan seuraavasti asiantuntijoiden valinnassa.
– Puolueettomuuden saavuttamiseksi BBC:n ohjelmiin ei tarvitse ottaa mukaan ilmastonmuutoksen suoranaisia kiistäjiä, aivan samalla tavalla kuin ohjelmaan ei otettaisi henkilöä kiistämään, että Manchester United voitti 2-0 viime lauantaina. Erotuomari on puhunut.
BBC:n sisäisissä ohjeissa todetaan kuitenkin, että joissakin erikoistapauksissa myös ilmastoskeptikko voidaan päästää ääneen esimerkiksi keskustelemaan ilmastonmuutoksen nopeudesta. Tällöin skeptikon taustat, hänen tieteellinen pätevyytensä ja hänen edustamansa järjestön rahoitus on tuotava erittäin huolellisesti esille.
Tosin tieteellisen pätevyyden esille tuominen ja lähdekritiikki ei aina onnistu ilmastonmuutokseen uskoviltakaan. Suomen Uutiset kertoi äskettäin median hehkuttamasta 11 000 tutkijan allekirjoittamasta ilmastovetoomuksesta. Allekirjoituksia tarkemmin tutkittaessa kävi ilmi, että joukossa oli outoja hahmoja, kuten professori Mikki Hiiri ja Harry Potterin velhokoulun rehtori Albus Dumbledore.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tuulivoima vastatuulessa Saksassa – ilmaston ja luonnonsuojelun tavoitteiden välillä paha ristiriita

Vihreä turkulaispoliitikko suoltaa naisvihamielistä törkyä blogin kommenteissa: ”On se niin kuvottava, että en minä p****i vaikka sillä olisi suu teipattuna”

Vihreiden puoluejohto määräsi: Eduskuntavaaliehdokkailta suut tukkoon maahanmuuttajien tekemistä seksuaalirikoksista
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Hekan johto vähättelee Airbnb-huijausta: ”Tullut ilmi tapauksia” – tilastot ja toimet vasta ensi viikolla
“Supermajoittaja” on vuokrannut eteenpäin kaupungin tuettua vuokra-asuntoa Airbnb-palvelussa kertoi Verkkouutiset, perustaen uutisensa kaupunginvaltuutettu Otto Meren havaintoihin. Hekan asuntojen jälleenvuokraus on kielletty, joten kohu oli valmis. Vasta ensi viikolla Heka julkistaa omat tilastonsa mahdollisista väärinkäytöksistä sekä toimenpiteensä.

















