

LEHTIKUVA
Sampo Terho lupaa: Nuorisojärjestöjen rahoitukseen saadaan järjestys
Tuore eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho (ps.) esitti ensimmäisen painavan linjauksensa heti nimittämisensä jälkeen.
– Ensiksi haluan edistää kulttuurialan yrittäjien toimintamahdollisuuksia Suomessa. Toiseksi tehtäviini kuuluu korjata monien nuorisojärjestöjen tukiin liittyvät epäkohdat, Terho linjasi valtioneuvoston linnassa perjantaina ministerivalan jälkeen.
Terho viittasi ongelmilla jo vuosia jatkuneeseen riesaan, joka Perussuomalaiset Nuoret –järjestöllä on ollut valtion avustusten saannissa. Perussuomalaiset nuoret ovat saaneet vuodesta toiseen vain murto-osan siitä, mitä vanhojen puolueiden nuorisojärjestöt saavat.
Näin kävi sittenkin, kun perussuomalaisista tuli suuri puolue ja myös nuorisojärjestö kasvoi siinä mukana. Asiasta väännettiin kättä etenkin Paavo Arhinmäen (vas.) vaikuttaessa kulttuuriministerinä. Hän vaikutti asiaan niin, ettei lisärahaa herunut nuorille edes valitusten jälkeen.
Vuosikausien taisto
Perussuomalaiset Nuoret haki avustuksiin korotusta vuodesta 2012 alkaen. Vuonna 2014 järjestö sai tukea 30 000 euroa, kun kokoomusnuoret saivat 600 000 euroa. Asiasta päätti kulttuuriministeriö. Perusteena kuului mm, ettei nuorella järjestöllä ollut muka tuen vaatimaa laajaa toimintaa, minkä nuorisojärjestö kiisti.
PS-nuorten tuolloinen puheenjohtaja, nykyinen kansanedustaja Simon Elo vaati asiaan korjausta ja ihmetteli, että yhden järjestön ajatukset eivät kelpaa tuen saantiin.
– On myös erikoista väittää, että me syrjisimme jotain. Mitään sellaista emme ole tehneet, ja mitään sellaista ei opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksessä näytetä toteen, Elo sanoi lokakuussa 2014 Turun Sanomissa.
Tuossa vaiheessa asiasta päätti kulttuuriministerinä toiminut Pia Viitanen (sd.).
Suomen Uutiset on seurannut tukiasiaa jo vuosien ajan. Valtakunnallisten nuorisojärjestöjen tukirahoista on lohkaistu vuosittain miljoonakaupalla rahaa poliittiseen toimintaan. Toiminta hakee tökeryydessään vertaistaan. Tämän jutun lopusta löydät aikaisempia kirjoituksia tästä aiheesta.
Kielikokeilu jatkuu
Terholta kysyttiin, miten lähellä ruotsin kieli on häntä kulttuuriministerinä. Terho vakuutti, että hallituksen linja pysyy ennallaan, mutta kielikokeilu jatkuu.
– Olen itse kotoisin alun perin ruotsinkielisestä suvusta, joka muutti nimensä Terhoksi vuonna 1906. Olen kasvanut kaksikielisellä Kirkkonummella. Olen elänyt suurimman osan elämääni ympäristössä, joka on kaksikielinen. Mutta se ei tietenkään muuta oman puolueeni eikä henkilökohtaista kielipoliittista linjaani siinä, että ajamme kielipoliittisen vapauden toteutumista. Tällä vaalikaudella tehdään mitä hallitusohjelmassa luvataan eli kielikokeilu jatkuu, Terho lupasi.
Kielikokeilussa 2200 oppilasta saa valita, opiskeleeko ruotsia vai jotakin muuta kieltä. Alueellinen kokeilu koskee myös lukioita ja ammatillisia kouluja. Hallituksen esitys on parhaillaan lausuntokierroksella.
Meidän tulee olla ylpeitä
Terho korosti, kuinka suomalaisten tulee olla ylpeitä kulttuuristaan itsenäisyytemme sadantena juhlavuonna.
– On suuri kunnia vastaanottaa kulttuuriministerin tehtävät tänä itsenäisyyden juhlavuonna. Juhlimme itsenäisyyttä yhdessä, yhtenäisinä ja iloisesti. Meidän tulee olla ylpeitä kulttuurisaavutuksistamme. Meidän tulee yhdessä viedä niitä eteenpäin ja katsoa tulevaisuuteen. Kulttuuri on kansakunnan sielu, Terho tiivisti.
Samalla presidentti nimitti maa- ja metsätalousministeriksi Jari Lepän (kesk.) ja oikeusministeriksi Antti Häkkäsen (kok.).
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kokoomusministeri myönsi nuorilleen yli kuusinkertaisen tuen verrattuna PS-Nuoriin – epäoikeudenmukainen päätös haastetaan oikeuteen

Helsingin PS-Nuoret: Kaupungin tuet pois poliittisilta nuorisojärjestöiltä – rahat aitoon nuorisotyöhön!

Taviolta kirjallinen kysymys PS-Nuorten epäreilusta kohtelusta: ”Vanhat puolueet kähmivät rahaa omille järjestöilleen”

Arhinmäen ”pärstäkerroinpäätös” oli laiton – sananvapaus koskee myös PS-nuoria

RKP:läiseltä virkamieheltä jatkossakin keppiä Perussuomalaisille nuorille

PS-Nuorille vain muodollinen avustuskorotus: ”Ministeriö pitää meitä sylkykuppina”

PS-Nuoret vaativat jälleen tukipäätöksen oikaisua

PS-Nuoret: Opetus- ja kulttuuriministeriö syrjii poliittisen mielipiteen perusteella

SDP:n mainostamaa yhdenvertaisuutta ei riittänyt PS-nuorille
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

22 EU-maata haastaa Espanjan löysän maahanmuuttolinjan – uppiniskainen sosialistipääministeri ei taivu
22 Euroopan unionin jäsenmaata, Suomi mukaan lukien, ilmaisi viikonloppuna lähettämässään kirjeessä epäluottamuksensa Espanjan maahanmuuttopolitiikkaan. EU-maiden sisäministerit kokoontuvat tiistaina kiireelliseen videopalaveriin.

Nizzan terroristi tappoi 86 ihmistä – pikkuveli rehenteli veriteolla ennen karkotustaan
Ranskassa vietettiin heinäkuun puolivälissä surujuhlaa, kun Nizzan tuhoisasta terrori-iskusta tuli kuluneeksi kymmenen vuotta. Harrasta tunnelmaa järkytti tieto terroristin veljen rikoksista tapahtumapaikan läheisyydessä.

Islamisaatiolle vauhtia Britanniassa – koko poliisikunta paastolle solidaarisuussyistä
Valtaväestölle vieraan uskonnon tavat ja rituaalit hiipivät Englannin arkeen ilmeisen hyvää tarkoittavien toimien myötä. Muslimipoliisit haluaisivat koko virkakunnan osallistuvan ramadanin paastoon, jotta työtoverit ymmärtäisivät uskonnon merkityksen muslimeille. Toisaalta kukaan ei tiettävästi ole vastavuoroisesti ehdottanut joulukinkun tarjoamista vieraan uskonnon edustajille vuoden pimeimpänä aikana kristittyjen tapoihin tutustumiseksi.

Käräjäoikeus katsoi pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehneen maahanmuuttajan alaikäiseksi – THL:n ikäarvio jäi ristiriitaiseksi
Pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehnyt Irakista kotoisin oleva mies sai tuomion törkeästä ryöstöstä. Hän pahoinpiteli uhria tämän kotona, vei veitsen uhrin kaulalle ja vaati rahaa sekä omaisuutta. Käräjäoikeus katsoi hänet kuitenkin rikosoikeudellisesti alaikäiseksi, koska THL:n oikeuslääketieteellinen ikäarvio jäi ristiriitaiseksi.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












