

Markku Ulander
SDP:n mainostamaa yhdenvertaisuutta ei riittänyt PS-nuorille
Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtajana aiemmin toiminut Saarakkala pitää ennenkuulumattomana sitä, että Opetus- ja kulttuuriministeriö puuttuu nuorisojärjestön ideologisten suuntaviivojen oikeutukseen. Hän muistuttaa, että Pia Viitasen (sd.) johtamaministeriö ei ole puuttunut esimerkiksi Kokoomusnuorten saamaan valtiontuen määrään, vaikka Kokoomusnuorten julkilausuttuna tavoitteena on ollut kumota rikoslaista pykälä kansanryhmää vastaan tehtävästä kiihotuksesta.
Perussuomalaiset Nuoret haki 100 000 euron yleisavustusta, mutta järjestölle myönnettiin ministeriön toimesta avustuksena ainoastaan 29 000 euroa. Järjestö teki opetus- ja kulttuuriministeriön tukipäätöksestä oikaisupyynnön, joka hylättiin muun muassa vetoamalla järjestön kriittiseen kantaan monikulttuurisuusideologiaa kohtaan.
Yksi suurimmista tuen saajista on Kokoomusnuoret, joka sai lähes 650 000 euroa. Lähes samaan summaan ylsi keskustanuoret. Sosialidemokraattisille Nuorille lohkesi 550 000 euron potti.
– Perussuomalaisten Nuorten saaman valtiontuen määrä ei ole missään suhteessa verrattuna etenkin muiden suurien puolueiden nuorisojärjestöjen saamaan tuen määrään, joka on satoja tuhansia euroja vuodessa, vaikka kyseisten järjestöjen jäsenmäärä, joka on aktiivisuuden ja merkittävyyden yksi mittari, on ollut jo pitkään laskussa, Vesa-Matti Saarakkala huomauttaa.
Saarakkalan mukaan Opetus- ja kulttuuriministeriön velvollisuus ei ole jakaa avustuksia siten, että niiden avulla jäsenistöltään supistuneet poliittiset organisaatiot voivat pitää kulurakenteensa ennallaan. Tukien määrän on nykyistä enemmän vastattava poliittisen nuorisojärjestön jäsenmäärän ja poliittisen toiminnan laadun kehitystä.
Kokoomusnuorille kaksikymmenkertainen avustus
Kansanedustaja Reijo Tossavainen (ps.) moittii ministeriötä jyrkin sanakääntein. Hän muistuttaa blogissaan, että kokoomusnuorten tavoitteena on esim. kiintiöpakolaisten vastaanoton lopettaminen, kansanryhmää vastaan kiihottamisen kieltävän lakipykän kumoaminen ja vähemmistövaltuutetun viran lopettaminen.
– Avustuksia jaettaessa kokoomusnuorten jyrkkiä mielipiteitä ei mitenkään huomioitu. Sen sijaan perussuomalaisia syrjittiin mielipiteisiin vedoten. Myöskään toiminnalliset erot eivät ole niin suuria, että kokoomuksen nuorille annettu yli kaksikymmenkertainen avustus olisi perusteltu, Tossavainen kirjoittaa.
Tukipäätöksen hyväksynyt ministeri Viitanen ei vastannut tiistaina asiaa koskeviin tiedusteluihin.
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS-nuorten tukikiista oikeuteen

Arhinmäkeä huomautettu politiikanteosta nuorisoavustuksissa jo 2011

Perussuomalaiset Nuoret ruotivat valtionapupäätöksen juristien kanssa

Sampo Terho lupaa: Nuorisojärjestöjen rahoitukseen saadaan järjestys
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













