

LEHTIKUVA
Savio: Eurooppalaisten oikeistohallitusten arvopohjissa suuria eroja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sami Savio ihmettelee eurooppalaisten oikeistohallitusten arvopohjien välisiä suuria eroavaisuuksia. Erityisesti Savio kritisoi Suomen hallituksen oma-aloitteisuuden puutetta ja saamattomuutta kansallisesti tärkeissä kysymyksissä.
– Moni muu eurooppalainen oikeistohallitus puolustaa vahvasti oman maansa kansallisia etuja. Sipilän hallitus sitä vastoin näyttää pelkäävän ottaa Suomen näkemyksiä esille neuvottelutilanteissa. Suomi on esimerkiksi toteuttanut EU:n sisäisiä turvapaikanhakijoiden siirtoja jopa yli oman laskennallisen osuutensa, vaikka hallitusohjelman mukaan niihin ei pitänyt sitoutua lainkaan. Myös EU:n rahoituskehysneuvotteluissa on annettu periksi jo etukäteen, Savio muistuttaa.
Sipilän oudot arviot
Erityisen kummallisina Savio pitää pääministeri Juha Sipilän tuoreita puheita Suomen maahanmuuttolinjausten tiukkuudesta. Sipilä esitti näkemyksensä viime viikolla Pohjoismaiden pääministerien tapaamisen yhteydessä.
– Sipilän arviot Suomessa harjoitetun maahanmuuttopolitiikan kireydestä näyttäytyvät varsin oudossa valossa, kun vertailuun otetaan esimerkiksi Itävallan oikeistohallituksen harjoittama politiikka, Savio huomauttaa.
Toimitaan vasta Brysselin käskystä
Itävallassa maahanmuuttajille maksettavien sosiaalietuuksien taso sidotaan saksan kielen osaamiseen. Lisäksi maassa muun muassa nopeutetaan rikoksiin syyllistyneiden palautuksia ja tiukennetaan kansalaisuuden saamisen ehtoja pidentämällä kansalaisuushakemuksen jättämistä edeltävä asumisaikavaatimus kymmeneen vuoteen.
– Perussuomalaiset ovat tehneet monia vastaavanlaisia lakialoitteita Suomessa, mutta valitettavasti aihe ei kiinnosta Sipilän hallitusta. Ilmeisesti vasta Brysselistä annettavat määräykset tiukentaa maahanmuuttopolitiikkaa saisivat hallituksen tarttumaan toimeen. Sipilän hallitukselta puuttuukin täysin oma-aloitteisuus tällä politiikan osa-alueella, kun sitä monella muulla saralla on ollut jo liikaakin, Savio harmittelee.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ranskan parlamentin alahuone äänesti maahanmuuttolakien kiristyksen puolesta

Itävallan liittokansleri haluaa EU:n rajavalvontavirastolle lisää toimivaltaa: Euroopan rajat kiinni jo Afrikassa

Länsi- ja Keski-Euroopan arvomaailmat eivät kohtaa
Viikon suosituimmat

Yle lopetti kuin seinään jatkouutiset Venäjää myötäilevästä kansanedustaja Kimmo Kiljusesta – PS-valtuutettu vaatinut somessa jo 76 päivää putkeen Ylen toimitusta tekemään työnsä
Yleisradion hyytävä hiljaisuus SDP-kansanedustaja Kimmo Kiljusen skandaalilausunnoista suomenvenäläisille on herättänyt talven mittaan huomiota sosiaalisessa mediassa. Perussuomalaisten joensuulainen valtuutettu Outi Mara kyllästyi odottelemaan Yleisradion toimia, ja hän on joulukuusta saakka jakanut X-tilillään kuvakaappausta Kimmo Kiljusta koskevasta jutusta vaatien Yleltä perusteellisempaa aiheen käsittelyä.

Päivän pointti: Islamia yo-kirjoituksiin esittäneen opetushallituksen pääjohtaja on vasemmistoliiton aktiivi ja vasemmistoministerien entinen poliittinen avustaja

Putin pelkää Ukrainan rintamalta kotiin palaavia sotilaita – taisteluiden traumatisoimat sotilaat voivat haastaa virallisen totuuden sodasta
Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja tapahtumat karkasivat hyökkääjän käsistä. Nyt ollaan tilanteessa, josta oikeudenmukainen ulospääsy vaikuttaa lähes mahdottomalta. Yksinvaltaiselle Venäjälle myös rauha on enemmän uhka kuin mahdollisuus. Sadat tuhannet rintamalta palaavat rikkinäiset sotilaat haastavat virallisen propagandan ja ovat siten yhteiskunnallinen aikapommi.

Antikainen: Islamia ei tule sisällyttää ylioppilaskirjoituksiin – suomalaisen kristillisyyteen pohjatuvan kulttuurin on oltava ensisijaista
Opetushallituksen työryhmä ehdottaa, että islamin uskonto tulisi ottaa mukaan ylioppilaskirjoituksiin. Työryhmän mukaan islamin tulisi olla yhtenä vaihtoehtona reaaliaineiden kokeissa. Nykyisin abiturientit voivat kirjoittaa vain evankelisluterilaisen tai ortodoksisen uskonnon.

Maahanmuuttoministeri piipahti ongelmalähiössä – pukeutui luodinkestäviin liiveihin
Ruotsin maahanmuuttoministeri lähti niin sanotusti kentälle ja suunnisti ongelmalähiöön. Matka sujui ongelmitta poliisin kyydissä ja samalla hallituksen edustaja sai ensiarvoisen tärkeätä palautetta uuden lainsäädännön vaikutuksista virkavallan arkityöhön. Ministeri julkaisi somessa postauksen reissustaan - ja taas kerran maton alle lakaistu todellisuus pamahti kaikkien silmille.

Suden suojelustatus alenee täysin rauhoitetusta suojelluksi lajiksi – helpottaa kannanhoidollista metsästystä
Euroopan villieläinten suojelusta vastaava komitea hyväksyi viime vuoden joulukuussa ehdotuksen suden suojelustatuksen alentamisesta täysin rauhoitetusta suojelluksi lajiksi. Susien kannanhoidollista metsästystä helpottava asetus astuu voimaan huomenna.

Hallitus aikoo lakkauttaa suojeluaseman lähtömaassaan lomailevilta – Vigelius: “Jos lomailee Irakissa, ei tarvitse suojelua Suomessa”
Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksen, jossa kiristetään ulkomaalaislakia turvapaikanhakijoiden ja suojelua saaneiden osalta. Jatkossa muun muassa lähtömaassa lomailu johtaisi lähtökohtaisesti ulkomaalaisen suojeluaseman lakkauttamiseen.

Trump puhui kongressille rajaturvallisuudesta, woken päättymisestä, transurheilusta, tulleista – republikaanit mielissään, demokraatit harmissaan, protestoinut demokraattiedustaja poistettiin salista
Donald Trump lupasi kongressissa pitämässään linjapuheessa rauhaa Ukrainaan, veronalennuksia ja työpaikkoja amerikkalaisille ja teollisuusyritysten paluuta Yhdysvaltoihin. Hän iloitsi siitä, että laiton siirtolaisuus on saatu kuriin, woke-ideologia on poistettu valtionhallinnosta ja kouluista ja että miehet eivät enää pääse urheilemaan naisten sarjoihin.

Saksalaismies ajoi Mannheimissa ihmisjoukkoon
Autoilija kaasutti Saksassa Mannheimissa henkilöautolla kävelykadulla ihmisjoukkoon tuhoisin seurauksin.

Ruotsalainen ICA-ketju juhlistaa kansanmurhaa “joelta merelle” -taateleilla – Israelin valtio pyyhitty pois kartalta ja korvattu Palestiinalla
ICA-kauppaketjun taatelilaatikoissa lukee "Free Palestine". Pakkaus on kuvitettu palestiinalaislipuilla ja Kalliomoskeijan kuvalla, jonka vieressä olevan kartan tarkoitus on kuvata "joelta merelle" ulottuvaa Palestiinaa, josta Israel on pyyhitty pois.
Uusimmat

Purra: Mihin unohtui ilmastolaki Maaseudun Tulevaisuuden paneelista?

Vantaalla täysi sadan ehdokkaan lista kuntavaaleissa

Sara Seppäsen lakialoite: Opetukseen Käypä opetus -suositukset

Ministeri Juuso sairauslomalle
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää