Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Savio: Markku Jokisipilän analyysi puolueiden eroista osui nappiin – PS edustaa ainoana tiukkaa turvapaikkapoliittista linjaa

09.07.2018 |15:37

Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä arvioi perjantaina 6.7. Verkkouutisten haastattelussa perussuomalaisten olevan ainoa puolue, joka edustaa tiukkaa turvapaikkapoliittista linjaa. Jokisipilän mukaan Suomessa ei myöskään ole perussuomalaisten ohella muita aidosti EU-kriittisiä puolueita. Perussuomalaisten kansanedustaja Sami Savio katsoo, että Jokisipilä kiteytti lausunnossaan erittäin olennaisen seikan suomalaisessa politiikassa.

– Perussuomalaiset on ainoana suomalaisena puolueena johdonmukaisesti jo vuosien ajan esittänyt perusteltua vahvaa kritiikkiä sekä liittovaltiokehitystä kohti kulkevaa EU-päätöksentekoa että hallitsematonta maahanmuuttoa kohtaan. Kuten Jokisipilän lausunnosta käy hyvin ilmi, vain perussuomalaiset tarjoavat todellisen vaihtoehdon kauan harjoitetulle politiikalle, joka voi muuttaa pitkällä tähtäimellä peruuttamattomasti suomalaista yhteiskuntaa, Savio muistuttaa.

Jokisipilä myös arvioi viime viikolla Verkkouutisille kokoomuksen eurooppalaisten sisarpuolueiden joutuneen tiukentamaan linjauksiaan maahanmuuttokriittisten puolueiden kannatuksen nousun myötä. Hänen mukaansa tällainen linjanmuutos voi kuitenkin johtaa herkästi uskottavuusongelmiin, koska se on ristiriidassa aiemmin harjoitetun retoriikan kanssa. Savio jakaa Jokisipilän näkemyksen ja kehottaa kiinnittämään erityistä huomiota puolueiden aiempaan toimintaan.

– Erityisesti vaalien alla muun muassa keskusta ja kokoomus antanevat jälleen joidenkin yksittäisten ehdokkaidensa esittää hieman kriittisempiä kantoja äänestäjien houkuttelemiseksi. Tällaisilla irrallisilla kannanotoilla ei ole kuitenkaan mitään yhteyttä kyseisten puolueiden ohjelmalinjauksiin, jotka ovat todellisuudessa varsin maahanmuutto- ja EU-myönteisiä. Kesän 2017 hallituskriisi oli tästä yksiselitteinen osoitus, Savio huomauttaa.

Savion näkemyksen mukaan puolueiden hyvin yleisesti harjoittama kaksien rattaiden politiikka ei ole kunniaksi demokratialle ja voi jopa johtaa äänestysaktiivisuuden laskuun.

– Äänestäjän kuluttajansuojan kannalta tilanne on hyvin ongelmallinen. Täytyy muistaa, että ääni menee ensisijaisesti puolueelle ja vasta sen jälkeen ehdokkaalle. Ehdokas kannattaakin valita sellaisesta puolueesta, jonka ohjelman voi ainakin pääpiirteissään hyväksyä. Muutoin edessä on miltei varmasti paha pettymys.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman

10.03.2025 |20:47
3.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
5.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
6.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
7.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”

12.03.2025 |18:35
8.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52
9.
Suomen uutiset logo

Melko erikoista: Vieraskielisille oma väylä korkeakouluun – ”Yliopiston on pystyttävä vastaamaan muuttuviin osaamisvaatimuksiin ja muutoksiin väestörakenteessa”

10.03.2025 |13:19
10.
Suomen uutiset logo

40 vuoden taistelu on ohi ja terroristijärjestö PKK laski aseensa – Suomen 16 000 kurdille avautui toivo paluusta kotiin

11.03.2025 |16:36

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää