

Martti Kainulainen Lehtikuva
SDP:n vaalilupaukset ovat juuri sellaisia, joista presidentti Niinistö varoitti
– SDP: n politiikka on ollut epäonnistunutta kautta linjan. Ainoa tavoite, mikä on toteutunut on ilmainen kalastuskortti yli 65-vuotiaille, myös vuorineuvoksille. Velkaantumistavoite, työllisyystavoite, kuntauudistus, takuueläkkeen nosto ja kasvun aikaansaaminen ovat epäonnistuneet, Timo Soini muistuttaa.
Soini kertoo seuranneensa tarkasti eduskunnan varjobudjettikeskustelua ja SDP: n ja Keskustan puoluevaltuustojen kokouspuheita. Hän moittii kovin sanoin SDP:n puheenjohtaja Antti Rinnettä, joka ”lataa uusia lupauksia kuin hevoseton mies”.
– Huomenna pistämme nollasopimukset kuriin ja kutistamme miesten ja naisten palkkaerot. Tämä on juuri sellainen luikurilista, josta presidentti Sauli Niinistö kehotti mediaa valppauteen. On muka tehty, eikä kuitenkaan ole, Soini huomauttaa.
Moitteetta ei selviä myöskään keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä – joka Soinin sanoin ”puhuu kuin hulvaton isäntä”.
– Myydään valtion omaisuutta, vaikka hinnat ovat alhaalla. Tällainen talonpito ei yleensä lyö leiville. Ensin myydään metsät, sitten pellot ja lopulta koko talo. Keskustaa uhkaa vauhtisokeus, isännät innostuvat voiton odotuksessaan kuin Kalle Tappinen ennen kohtalokasta sambaa. Talvivaarassa on varoittava esimerkki.
Keskusta puhuu Soinin mukaan kuntarahoituksen ja kolutusrahojen puolesta, vaikka heidän vaihtoehtobudjetistaan puuttuivat rahat näihin tarkoituksiin.
– Keskustaa uhkaa ylimysmielisyys ja ylikunto. Taustatyö jää heikolle, kun gallupit sojottavat ylämäkeen.
Vaalitaistelusta onkin odotettavissa tiukka vääntö. Soini odottaa mielenkiinnolla, miten käy kun perussuomalaiset haastavat sekä päähallituspuolueet että gallupkulplassa liihottavan keskustan.
PS VERKKOTOIMITUS
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


IL: Demareilta jälleen räikeä poliittinen virkanimitys – puoluetoverille n. 9400 eur/kk

Puheenjohtajat koolla – Soini: ”Työttömyys on seurausta huonosta talouspolitiikasta”
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

PS-ministeriryhmän tiedotustilaisuus klo 15.30 alkaen (suora lähetys)

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Pieni- ja keskituloisille tulossa merkittävät veronalennukset, ostovoima paranee – Purra: ”Tällaisia veronalennuksia ei ole nähty vähään aikaan”
Perussuomalaisten ministeriryhmän kesäkokouksessa tänään puhunut valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi jo lausunnoilla olevista verotoimista. Tavan palkansaajalle on jäämässä kukkaroon selvästi enemmän käyttövaraa veronalennusten myötä.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.