

Youtube
Viikon 27/2020 luetuin
Sebastian Tynkkynen palasi kotiin, ovella odotti kirje poliisilta
Kansanedustaja Sebastian Tynkkynen (ps.) saapui Oulun asunnolleen. Siellä odotti kirje poliisilta.
Tynkkynen teki aiheesta välittömästi videon. Se alkaa sanoilla: ”Tällä videolla tulen kertomaan teille uusimmasta rikosepäilystäni, joka liittyy siihen, että olen esittänyt kysymyksen ministerille eduskunnan suullisella kyselytunnilla.”
Hän pohti: ”Ei hyvänen aika. mitähän täällä nyt taas tällä kertaa tapahtuu.”
Katso itse, mitä seuraavaksi tapahtuu:
Sebastian Tynkkynen Youtube, 17 min 52 sek
Tutkintapyyntö eduskuntapuheesta
Tutkintapyynnön taustalla oleva Tynkkysen eduskuntapuhe on litteroitu Eduskunnan tietopalvaluun. Se kuului sanatarkasti näin:
”Turkki on päättänyt laittaa rajoiltaan liikkeelle valtavan siirtolaisvyöryn, joka uhkaa koko Eurooppaa. EU:n ja Suomen on reagoitava nopeasti, jotta vuoden 2015 kriisi ei toistu. Silloin pääministeri Sipilä kutsui Lähi-idän Suomeen ja kokoomuksen sisäministeri Orpo viimeisteli, että pakolaisten motiivien arvostelu on rasismia. Eurooppaan laittomasti pyrkivät henkilöt eivät ole pakolaisia, eivät edes turvapaikanhakijoita, vaan laittomia siirtolaisia, jotka pyrkivät kohdentamaan hakemuksensa maihin, joissa on paras sosiaaliturva — kuten tapahtui myös vuonna 2015.
Vyöry tulee estää tiukasti EU:n ulkorajoilla, eikä minkäänlaiseen taakanjakoon tule lähteä mukaan. Kaikilla sisärajoilla on otettava käyttöön rajatarkastukset. Turkki voidaan määritellä turvalliseksi maaksi, joten kaikki hakemukset tulee hylätä EU-maissa pikakäsittelyssä. Koska pääministeri on poissa tästä tärkeästä keskustelusta, kysyn varapääministeri Kulmunilta: ottaako hallitus edellä mainitut linjaukset käyttöön? ”
Eduskuntapuhetta johtanut puhemies Antti Rinne (sdp.) ei puuttunut puheeseen. Kysymykseen vastannut silloinen valtionvarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) piti kysymyksen nostattamaa aihepiiriä erittäin tärkeänä,
Kukaan salissa olleista ei pitänyt Tynkkysen kysymystä millään tavalla kiistanalaisena. Mutta niin vain se päätyi poliisin käsiteltäväksi.
”Ei syytä epäillä”
Tynkkynen kertoo videolla, että tutkinnanjohtajan päätöksen mukaan asiassa ei ole syytä epäillä rikosta. Esitutkintaa ei suoriteta.
Peli ei ole tällä kuitenkaan vielä selvä.
Aikaisemmissa sananvapauteen liittyvissä tapauksissa on useita kertoja käynyt niin, että poliisi on ensin tahollaan todennut, ettei tapauksissa ole syytä epäillä rikosta. Mutta valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on tästä huolimatta avannut tutkintoja uudelleen.
Toiviaista on kritisoitu voimakkaasti hänen toimistaan. Hän johtaa syytekampanjaa, joka on Suomen historiassa ennennäkemätön ja mielivaltainen . Toiviainen on kohdistanut kansallismielisiin ja konservatiivisiin poliitikkoihin syytesarjan, jota on hyvin vaikeaa perustella oikeudenmukaisuudella. Esimerkiksi ex-sisäministeri Päivi Räsästä vastaan on käynnissä neljä rikostutkintaa.
Äskettäin päättyneessä kansanedustaja Juha Mäenpään tapauksen jälkimainingeissa Toiviainen antoi poikkeuksellisia, syyttömyysolettaman sivuuttavia lausumia.
Professori Timo Vihavainen moitti Toiviaisen toimintaa Mäenpää-asiassa aiemmin: ”On pakko todeta, että kyseessä on kansainvälisestikin sen verran ainutlaatuinen asia, ettei sitä voi kevyesti sivuuttaa. Se on yksinkertaisesti sensaatio.”
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tuomiolle Raamatun opettamisesta? Päivi Räsäsen tutkinta laajenee, seuraavaksi viedään kuulusteluihin pastori Pohjolaa

Niikko ei hyväksy valtakunnansyyttäjä Toiviaisen toimintaa, puolustaa Päivi Räsästä: ”älä anna periksi tuumaakaan!”

Halla-aho valtakunnansyyttäjän ulostulosta: Toiviainen näyttää väittävän, että Mäenpää syyllistyi rikokseen – ”Suomessa on syyttömyysolettama”

Vihapuhesyyttäjä pitää Raamatun siteeraamista rikoksena ihmisyyttä vastaan, mutta taannehtivat tuomiot ovat laillisuusperiaatteen vastaisia

Päätoimittajalta: valtakunnansyyttäjä Toiviaisen tulkinnat laillisuusperiaatteen vastaisia – ilmiselvänä tarkoituksena toisinajattelijoiden kampittaminen

Taannehtiva vihapuhejahti kiihtyy – Oikeuskansleri kehottaa suomalaisia poistamaan vanhoja kirjoituksiaan

Hovioikeus antoi tuomionsa tänään Tynkkysen toiseen kiihottamisrikokseen – ”Politiikan tekemistä yritetään kovasti viedä oikeussaleihin”
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Kylmää kyytiä suomalaishoitajille: SDP:n Razmyar täyttäisi hoitolaitokset ulkomaalaisella työvoimalla – yksi suomenkielinen hoitaja riittäisi tukemaan muita
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo saaneensa runsaasti kiitospalautetta hoitajilta käynnistämästään keskustelusta hoitoalan kielitaitovaatimuksista. Rydman totesi viime viikolla, että keskeisissä tehtävissä toimivien hoitajien suomen ja ruotsin kielen taitovaatimuksia on syytä tiukentaa, sillä puutteellinen kielitaito voi vaarantaa potilasturvallisuuden.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Vinksahtaneessa Yle-artikkelissa hypetetään ulkomaalaisten työllisten määrän kasvua – Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen vääristelyjä
Yleisradio hehkuttaa vailla pidäkkeitä, kuinka työllisyyden kasvu on 2020-luvulla tullut lähes kokonaan ulkomaalaistaustaisilta jättäen samalla kätevästi kertomatta ei-työllisten ulkomaalaisten määrän paisumisesta. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen harrastamaa osatotuuksien paisuttelua.

Bergbom: Velkarahoitteinen kehitysapu on tiensä päässä – rahat on Suomesta loppu
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom vaatii järeitä toimia Suomen julkisen talouden pelastamiseksi valtiovarainministeriön tänään julkistamien kehysehdotusten jälkeen.
















