

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Segregaatio etenee: Kantaruotsalaisten lapset äänestävät jaloillaan, kun maahanmuuttajien lapset valtaavat koulun
Kuljetusyrittäjä Naveed Khan sai aikaan aikamoisen kohun purkaessaan tunteitaan ruotsalaisen koulumaailman arjesta. SVT:n videolla Khan kertoo omien lastensa kohtaamasta todellisuudesta, joka on aivan muuta kuin hallituksen tarjoama unelmahöttö.
– Tyttäreni ihmettelee ja kyselee, miksi hänen luokallaan on niin vähän ruotsalaisia lapsia. Heitä on vain noin viisi-kymmenen prosenttia, Khan kertoo.
– Mistä on kysymys silloin, kun ruotsalaiset vaihtavat koulua, kun sinne ilmestyy lapsia, joiden vanhempien tausta on muualla? Ongelma on siinä, että näin vain paetaan itse ongelmaa sen ratkaisemisen sijasta.
Huoli lasten parhaasta
Khan on saanut sanomaansa paljon kommentteja, joiden viesti näyttäisi olevan kovasti yhdensuuntainen: nyt niitetään sitä, mitä punavihreä hallitus yhä edelleen kylvää.
– No jopas on! Taitaapi olla niin, että suuri enemmistö ruotsalaisista ei kannata nykyistä politiikkaa, eikä siksi tunne vastuuta kaaoksesta, jonka pieni poliitikkoporukka on saanut aikaan?
Asiaa voidaan katsoa myös maahanmuuttajaperspektiivistä ja miettiä, vieroksuvatko eri maahanmuuttajaryhmät toisiaan, vai onko kyse vain eri opinahjojen ja opiskeluedellytysten paremmuudesta:
– Miksi ulkomaalaiset vanhemmat eivät halua, että heidän lapsensa käyvät koulua muiden ulkomaalaisten lasten kanssa?, kysyy eräskin kommentaattori.
Huoli lasten parhaasta saa tunteet pintaan useimmilla ja sekin näkyy kommenteissa:
– Nyt SVT syyllistää vanhempia. Kouluista paetaan, koska ei haluta osallistua valtion ajattelemattomaan ihmiskokeeseen. Ja syy on muka ruotsalaisten. Kuten sanottua, jos monikulttuurisuus toimisi, ei tätäkään kommenttia olisi tarvinnut kirjoittaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ihmiskoe koulubongaus maahanmuuttajaryhmät erikieliset koulupako segregation punavihreä hallitus eriytyminen kiusaaminen ongelmalähiöt maahanmuuttajat Maahanmuuttopolitiikka Monikulttuurisuus Syrjäytyminen koulu Väkivalta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Mitä demaripoliitikko ”Husu” sanoi perussuomalaisista sipoolaiskoulussa? Kiistää haukkuneensa rasisteiksi – levittänyt väärää tietoa ennenkin

Pisa-tulosten tulkintaa: Maahanmuuttajataustaiset lapset eriytyvät suomalaiskouluissa

Kuudesluokkalaisen vanhemmat säikähtivät: Tuntematon ulkomaalaistaustainen mies ilmestyi lasten joukkoon koulun oppitunneille Vantaalla – rehtori kutsuu harjoittelijaksi

Muslimioppilailla oma vapaapäivä ja omat säännöt ramadanin takia – Purra: Ei erivapauksia islaminuskoisille
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














