

PS ARKISTO
Muslimioppilailla oma vapaapäivä ja omat säännöt ramadanin takia – Purra: Ei erivapauksia islaminuskoisille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Riikka Purra kertoi tiistaina Twitterissä, että Vantaalla muslimioppilailla on oma erillinen vapaapäivänsä ramadanin eli paaston loppumisen kunniaksi. – Suomessa on koulusta vapaata esimerkiksi tällä viikolla helatorstaina, joka on kirkkolaista ilmenevä kirkollinen juhlapäivä. Sitä en olisi uskonut, että Suomessa muslimioppilaat saavat lisäksi oman, erillisen vapaapäivänsä ramadanin päättyessä. Näin kuulemma ainakin Vantaalla ohjeistetaan, Purra tviittaa.
Riikka Purra kertoo nähneensä ramadanista laaditun kaupungin ohjeistuksen, joka on lähetetty kaikkiin vantaalaiskouluihin. Vantaan kasvatuksen ja oppimisen toimialan apulaiskaupunginjohtaja Katri Kalske vahvistaa asian Suomen Uutisille.
Ohjeistuksessa muistutetaan, että ramadan-paastoa vietetään 24.4.-23.5.2020 ja että vaikka tänä vuonna ramadan loppuu viikonloppuna, on muslimioppilailla oikeus vapaapäivään ”joko perjantaina 22.5 tai maanantaina 25.5”. Ohjeistuksessa sanotaan, että vapaapäivään on hyvä tehdä koululta oma linjaus tai sitten kysyä huoltajilta. Torstaina 21.5. vietetään helatorstaita, joka on virallinen vapaapäivä.
Vähemmän tehtäviä eikä tarvitse herätä
Ohjeistuksessa selitetään myös, miten oppilaat ramadanin aikana toimivat ja annetaan opettajille selviä ohjeita keventää muslimioppilaille asetettavia vaatimuksia muihin verrattuna.
Ohjeistuksessa sanotaan:
”Paaston aikana oppilaat usein valvovat myöhään ja tästä syystä olisi hyvä välttää [etäopetuksen aikaisia] meet- ja teams-tapaamisia aamuisin tai ainakin ymmärtää, että muslimioppilaat saattavat myöhästyä väsymyksen vuoksi. On hyvä myös muistaa, että paastoavat oppilaat eivät voi osallistua liikuntaan kuin muut oppilaat. Olisi myös parasta, jos oppilailla ei olisi vaativia kokeita ramadanin aikaan. (—) Kannattaa myös huomioida ramadanin kymmenen viimeistä yötä, joista yksi on Laylat al-Qadr. Monet muslimit siis valvovat ja rukoilevat nuo yöt. Oppilaat rukoilevat myös vanhempiensa kanssa. Olisi hyvä huomioida tämä tehtävien määrässä. Voi olla, että muslimioppilaat tarvitsevat silloin enemmän tukea opinnoissaan.”
– Linjauksiin vaikuttaa muslimien suuri osuus vantaalaiskouluissa. Monikultturismin periaatteita ja uskonnonvapautta tulkitaan sitten näin. En missään nimessä pidä hyvänä asiana tällaisia omia sääntöjä ja vapaapäiviä. Uskontoon ja sen harjoittamiseen liittyvät asiat ovat yksilöiden itsemääräämisoikeuteen kuuluvia, mutta ei niiden pitäisi koulussa tällä tavalla vaikuttaa, Purra sanoo.
Erivapaudet heikentävät integroitumista
Ramadanin vaikutukset etenkin nuorempiin koululaisiin ovat viime vuosina vähitellen nousseet keskusteluun. Opettajat ovat puhuneet siitä, kuinka muslimioppilaat ovat väsyneitä, he eivät jaksa keskittyä ja kouluissa on järjestysongelmia.
OAJ kertoi vuosi sitten Suomen Kuvalehdessä (16.5.2019), että opettajilta vaaditaan joustamista ja jopa paastolle ryhtymistä ja ramadaniin sitoutumista.
– Mikäli oikeasti haluaisimme näiden ihmisten integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan, emme toimisi näin. Muslimioppilaat eivät tarvitse erivapauksia ramadanin aikaan. Viikonloppu varmasti riittää paaston loppumisen juhlimiseen.
– Erityisesti nyt poikkeusolojen myötä monissa maahanmuuttajaperheissä lapset tarvitsisivat selvästi enemmän opetusta ja koulua, eivät vähemmän. Tällaiset erivapaudet eivät edistä integroitumista vaan sen sijaan lisäävät erillisyyttä ja kuilua kantaväestöön nähden.
Islamin omat säännöt
Ohjeistuksessa sanotaan myös, että paastoavista oppilaista ei saa kerätä listaa. Siinä myös huomautetaan, että ”vanhemmilla on ramadanin aikaan paljon muuta tekemistä eikä heillä välttämättä ole (ollenkaan) aikaa auttaa lapsiaan. Tämä on hyvä ottaa huomioon, varsinkin jos perheessä on paljon kouluikäisiä lapsia”.
– Islam on hyvin kokonaisvaltainen uskonto, joka ottaa kantaa ja tunkeutuu moneen yhteiskunnalliseen asiaan. Muslimeille annetaan monikultturismin periaatteita noudattavissa maissa paljon erivapauksia, kuten rukoustaukoja työpaikoilla ja kevennyksiä koulusta. Pidän tätä yleisesti yhteiskunnallisesti erittäin ongelmallisena ja vastustettavana kehityssuuntana.
– Tämä eriyttää maahanmuuttajia entisestään, vaikka me kaikki tiedämme, mitä siitä on seurannut Euroopan maissa ja vähitellen yhä selvemmin myös Suomessa. Ei kyse tietenkään ole yhdestä päivästä vaan siitä kokonaisuudesta, joka tähän yhteen uskontoon liittyy.
Jälleen somehyökkäys
Purra joutui asiasta tviitattuaan jälleen massiivisen Twitter-hyökkäyksen kohteeksi. Hänen väitettiin valehtelevan. Osa väitti, että mitään vapaapäivää ei ole, koska ramadanin päätös osuu viikonlopulle. Toiset väittivät, että vapaapäivän saa normaalisti anomalla eikä se koske vain muslimeita.
– Tilanne on hyvin vastaava kuin se somehyökkäys, jonka sain osakseni, kun kerroin A-studiossa suojavälinepulasta ja tarvikkeiden kierrättämisestä. Monet hyvin suositut somekeskustelijat ovat valmiita lynkkaamaan, vain siksi, että eivät ilmeisesti voi uskoa, että Suomessa toimitaan näin.
– Pian ketjuihin osallistuneet lähtevät vaivihkaa poistamaan tykkäyksiään. Tai sitten väitetään, että ei asiassa olekaan mitään ongelmaa. Näin se aina näissä jutuissa menee, Purra toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kouluilla kehnot mahdollisuudet estää tyttöjen ympärileikkauksia

Monikulttuurisessa koulussa huono suomi tarttuu suomalaislapsiinkin

Monikulttuurisuus rasittaa kouluterveydenhoitoakin – maahanmuuttajien terveystarkastuksista ei tingitä

Koululaisten osaamistaso laskee – Purra: On syytä palata joissakin asioissa taaksepäin

Ruotsalaiset muslimitytöt: ”En voisi ikinä deittailla ei-muslimin kanssa”

Segregaatio etenee: Kantaruotsalaisten lapset äänestävät jaloillaan, kun maahanmuuttajien lapset valtaavat koulun

Muslimiäidin vaatimus Ruotsin yleisradiolle: Ramadan kuuluu lastenohjelmiin kristittyjen joulun lailla

Luterilaisuus on pohjoismaisen hyvinvoinnin lähde – metaversumi voisi olla lääke seurakuntia jäytävään jäsenkatoon
Viikon suosituimmat

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














