

LEHTIKUVA
Selkärangaton kokoomus on käytännössä hyväksymässä EU-elvytyspaketin äänestämällä eduskunnassa tyhjää – ”Monet kokoomuslaiset varmasti pettyneitä”
Kokoomuksen juuri päättyneen tiedotustilaisuuden viestin perusteella eduskunnan toiseksi suurin oppositiopuolue kokoomus käytännössä antaa tukensa EU-elvytyspaketille.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen kertoi puolueen tiedotustilaisuudessa, että kokoomuksen eduskuntaryhmä aikoo äänestää tyhjää, kun eduskunta päättää EU:n elvytyspaketista.
Kokoomuksen kansanedustajat päättivät asiasta tiistaina, sen jälkeen kun perustuslakivaliokunta oli aiemmin linjannut, että elvytyspaketti vaatii menestyäkseen kahden kolmasosan enemmistön eduskunnan äänestyksessä.
Läpimenolle vaaditaan kahden kolmasosan enemmistö
Eduskunnan perustuslakivaliokunnan tämänpäiväisen lausunnon mukaan EU-elvytyspaketin hyväksyminen edellyttää 2/3 äänten enemmistöä eduskunnan suuressa salissa. Käytännössä päätös tarkoittaa sitä, että pääministeri Sanna Marinin johtama hallitus ei saa elvytyspakettia läpi yksin hallituspuolueiden äänillä, vaan tukea tarvitaan myös oppositiosta.
Perussuomalaisten, kristillisdemokraattien ja Liike Nytin kanta tiedetään: kaikki haluavat torjua elvytyspaketin.
Kokoomuksen juuri kuultu ratkaisu tarkoittaisi toteutuessaan sitä, että hallituspuolueiden kansanedustajien äänillä elvytyspaketti olisi menossa läpi, jos hallituspuolueiden kansanedustajat äänestävät elvytyspaketin puolesta. Kuitenkin esimerkiksi keskustan kansanedustaja Hannu Hoskonen on kertonut jo aiemmin vastustavansa elvytyspaketin hyväksymistä.
Perustuslakivaliokunta antoi ratkaisunsa
Perustuslakivaliokunnan lausunnon pohjana oleva ratkaisu syntyi äänin 9-8. Perussuomalaisten kansanedustaja ja perustuslakivaliokunnan jäsen Sakari Puisto kuvaa, että valiokunnalla oli edessään kaksi mahdollista oikeudellisesti perusteltavissa olevaa lopputulosta.
– Äänestystuloksen seurauksena se kanta voitti, jonka mukaan elvytyspaketti, eli omien varojen päätös on päätettävä eduskunnassa 2/3 enemmistöllä.
Perustuslakivaliokunta on Suomen perustuslain tulkintakysymyksissä korkein auktoriteetti. Perustuslakivaliokunta antaa lausuntonsa sen käsittelyyn tulevien lakiehdotusten ja muiden asioiden perustuslainmukaisuudesta sekä suhteesta kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin.
Puisto korostaa, että perustuslakivaliokunnassa ei käsitelty poliittisesti sitä, tulisiko EU-elvytyspaketti hyväksyä, vaan perustuslakivaliokunta otti kantaa perustuslain 94 §:n mukaisesti kysymykseen siitä, vaatiiko elvytyspaketti läpi mennäkseen eduskunnassa normaalia äänten enemmistöä vai onko se hyväksyttävä päätöksellä, jota on kannattanut kahden kolmasosan enemmistöllä.
”Äänestäjillä ristiriitaiset fiilikset”
Puisto toteaa, että kansainvälisesti kiinnostavaa ei ole se, ketkä Suomen parlamentissa ovat tukeneet tai jättäneet tukematta elvytyspakettia, vaan ainoastaan eduskunnan äänestyksen lopputulosta seurataan.
– Kokoomus näyttää olevan ratkaisijan paikalla, eli käytännössä he puoltavat elvytyspakettia, vaikka sanovatkin jättävänsä ratkaisun tekemisen hallitukselle. Luulisin kuitenkin, että kokoomuksessa on asiasta hyvin ristiriitaiset fiilikset sekä eduskuntaryhmässä että kokoomuksen äänestäjien keskuudessa. Kokoomuslaisista monet ovat varmasti hyvin pettyneitä, Puisto sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- selkäranka EU-elvytyspaketti vastuunpakoilu Kai Mykkänen Sanna Marin Petteri Orpo Sakari Puisto perustuslakivaliokunta perussuomalaiset hallitus Kokoomus eduskunta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Lakivaliokunnan puheenjohtaja Leena Meri: Perustuslakivaliokunnallakin oltava oikeus äänestää

Suomalaiset rahoittavat Italian lapsitalkoot ja Espanjan lyhennetyn työviikon – Koponen: ”Miksi hallitus tekee tämän meille?”

PS-mepit Huhtasaari ja Hakkarainen: Eduskunnan tulee hylätä elpymisrahasto

Eduskunta ei ole vielä edes hyväksynyt EU-elvytyspakettia – vihreät ministerit ja valtiovarainministeri Vanhanen mehustelevat jo, miten rahat törsätään

Perustuslakivaliokunta linjasi jo viime kesänä: ”Valtioneuvoston ei tule sitoutua edistämään tai hyväksymään unionin ehdotettua lainanottoa”

Ex-meppi Korhola vihjaa eroavansa kokoomuksesta, jos puolue pitää kiinni ryhmäkurista EU-elvytyspakettiäänestyksessä – ”Lupausten pitäminenkö olisi ennennäkemätön mainehaitta?”

Immonen: Vanhat puolueet paniikissa velkapaketin kohtalosta – ”Eduskunnan ei tule alistua EU:n uhkailulle”

Kokoomuksen Mykkänen pelotteli Venäjällä ja Kiinalla sekä EU:n hajoamisella, jos elvytyspaketti kaadetaan – Purra: ”Miksi ette sitten äänestä paketin puolesta?”

Taloustieteen dosentti Malinen: Kokoomus myy Suomen itsenäisyyden neljällä miljardilla
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää













