

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo aikoo äänestää tyhjää, kun eduskunnassa päätetään EU-elvytyspakettiin osallistumisesta. / LEHTIKUVA
Taloustieteen dosentti Malinen: Kokoomus myy Suomen itsenäisyyden neljällä miljardilla
Taloustieteen dosentti Tuomas Malinen kritisoi kovin sanoin kokoomuksen ryhmäpäätöstä äänestää tyhjää EU:n elpymispakettiäänestyksessä. Päätös antaa hallituspuolueille vallan ”myydä itsenäisyytemme neljästä miljardista”. Hän toivoo Uuden Suomen blogissaan puoluejohdon antavan kansanedustajiensa äänestää paketista omantuntonsa mukaan.
Kokoomus kertoi veteraanien muistopäivänä äänestävänsä tyhjää paljon puhutusta EU:n elpymisvälineestä. EU ottaisi yhteistä velkaa ensi kertaa mittavia määriä. Yhteisvelka pitäisi maksaa vuosikymmenten aikana takaisin.
Toimivaltaa pois Suomesta
Perustuslakivaliokunta oli muutamaa tuntia ennen kokoomuksen päätöstä linjannut, että kyseessä on merkittävä toimivallan siirto Suomesta Euroopan unionille, ja siitä syystä eduskunnan tulee saada kahden kolmasosan enemmistö esityksen läpimenoon. Perustuslakivaliokunnan kokoomuksen jäsenet puolsivat tätä perustuslain tulkintaa.
Äänestykseen tulee siis hallituksen esitys, jolla toimivaltaa siirretään pois Suomesta, eikä kokoomus osaa olla tällaisesta asiasta mitään mieltä.
– Perustuslakivaliokunnassa kunnioitettiin sotaveteraaniemme muistoa linjaamalla, että itsenäisyyttämme ei myydä halvalla. Kokoomusjohto sen sijaan valitsi pelkurin roolin vetäytymällä päätöksestä ratkaisevalla hetkellä samalla kuitenkin siunaten elpymisrahaston läpimenon eduskunnassamme, Malinen tykittää.
”Kokoomusjohdosta Suomen häpeäpilkku”
Malinen ei ihmettele kokoomuksen historiallista päätöstä. Hän huomauttaa tietävänsä kokoomuksessa olevan myös itsenäisyyttämme vaalivia kansanedustajia.
– Tiedän, että kokoomuksessa on myös vahvoja, lakia, oikeutta ja itsenäisyyttämme kunnioittavia kansanedustajia, hän kirjoittaa.
– Puolueen viimeaikaiset johtajat ovat kuitenkin Jyrki Kataisesta lähtien olleet selkärangattomia vätyksiä, joilla on siintänyt tähtäimessä ura EU:ssa.
Kritisointi yltyy: Malisen mukaan kokoomusjohdosta on tullut ”Suomen häpeäpilkku”.
– Kokoomuksen puoluejohdosta onkin tullut Suomen häpeäpilkku. Pelkurijoukko, joka itsenäisyytemme hengellään ostaneiden sotaveteraanien muistopäivänä kehtaa julkisesti ilmoittaa, että se vetäytyy vastuusta ja myy itsenäisyytemme 4 miljardista. Halvalla meni, Malinen harmittelee.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS kyselytunnilla: Miten suomalainen hyötyy siitä, että se maksaa italialaisten hulppeat lapsilisät ja espanjalaisten lyhyemmän työviikon?

Kokoomuksen EU-tyhjäpäätös tyrmistyttää, Eija-Riitta Korhola harkitsee puolueen vaihtoa, aktiivit polttavat jäsenmaksujaan – kokoomusjohto arvelee kuitenkin palautteen olevan informaatiovaikuttamista

Selkärangaton kokoomus on käytännössä hyväksymässä EU-elvytyspaketin äänestämällä eduskunnassa tyhjää – ”Monet kokoomuslaiset varmasti pettyneitä”

Perustuslakivaliokunta linjasi jo viime kesänä: ”Valtioneuvoston ei tule sitoutua edistämään tai hyväksymään unionin ehdotettua lainanottoa”

Kokoomuksen Mykkänen pelotteli Venäjällä ja Kiinalla sekä EU:n hajoamisella, jos elvytyspaketti kaadetaan – Purra: ”Miksi ette sitten äänestä paketin puolesta?”

Kokoomuksen äänenkannattajasta poimittua: Kokoomus ehtii vielä torpata elvytyspaketin – Miksi rahat pitäisi kaataa varakkaille italialaisille?

Perussuomalaiset esittää EU:n elpymispaketin hylkäämistä: ”Solidaarisuudesta kelvottomasti talouttaan hoitaneita EU-maita kohtaan on järjetöntä maksaa miljardien lahjuksia”

Perussuomalaiset tukee kansalaisaloitetta kansanäänestyksen järjestämisestä elpymispaketista: ”Kansanäänestyksen järjestäminen on kansalaisille tärkeä asia”
Viikon suosituimmat

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?
Miksi korkeasti koulutetut ihmiset päätyvät niin usein vastustamaan sitä järjestelmää, joka heidät elättää? Taloustieteilijä Joseph Schumpeter tarjosi jo vuonna 1942 terävän selityksen: kapitalismi tuottaa ylijäämää ja synnyttää yrittäjyydestä ja tuotannosta vieraantuneen älykköluokan. Markkinat palkitsevat ratkaisuista ja riskinotosta – eivät teoreettisesta kauneudesta ja tiedostavuudesta. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi niiden parissa, jotka ovat kouluttautuneet analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa. Sosialismin vetovoima intellektuelleille ei selity vain tasa-arvon ihanteilla, vaan myös henkilökohtaisilla kannustimilla ja statushakuisuudella. Se lupaa koulutetulle luokalle portinvartijan rooleja yhteiskunnan suunnittelijoina ja politrukkeina ilman tulosvastuuta ja riskinottoa.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä tyrmäsi kansanmurhaväitteet – Helsingin Sanomat ja Yle vaikenevat
Helsingin Sanomat ja Yle ovat antaneet vuosia laajaa näkyvyyttä väitteelle, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. Kun ICC:n oma pääsyyttäjä nyt kertoo, ettei todisteita ole, molemmat toimitukset ovat hiljaa.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Metsähallitus pitää makkaranpaistajia ilmastoriskinä – Junnila kehottaa Metsähallitusta lopettamaan turhan puuhastelun
Suomen kansallispuistoista vastaava Metsähallitus on herännyt taukopaikkojen aiheuttamaan päästöongelmaan ja haluaa tehdä ilmastotalkoiden hengessä retkeilystä mahdollisimman savutonta. Ratkaisuksi Metsähallitus esittää tulettomia taukopaikkoja. Se on julkaissut retkeilyn uudet periaatteet "Ilmastoviisaan taukopaikan käsikirjassa". Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila neuvoo Metsähallitusta keskittymään maa- ja metsäomaisuuden hoitoon ja lopettamaan turhan puuhastelun, johon sillä ei ole edellytyksiä.

OPH tiesi islamin oppikirjojen lainvastaisuudesta vuosia – Antikainen: Vasemmistoliiton Kelhän on lähdettävä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Opetushallituksen pääjohtaja Minna Kelhää vastuuseen siitä, että OPH on kustantanut yli kymmenen vuoden ajan lainvastaista islamin oppimateriaalia suomalaisiin peruskouluihin.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

EU:n elpymisrahastosta jo 512 petostutkintaa – liki 5 miljardia euroa kadoksissa
Euroopan tilintarkastustuomioistuin arvostelee vakavasti EU:n koronaelpymisrahastoa. Viranomaiset ovat merkinneet rahastoon jo viiden miljardin euron edestä petosepäilyjä, eikä kansalaisilla ole tietoa, kenen taskuihin rahat todellisuudessa päätyvät. Suomi kuuluu rahaston nettomaksajiin.

ICC:n mukaan Israel ei ole syyllistynyt kansanmurhaan – Garedew: ”Valheelliset syytökset ovat ruokkineet hyökkäyksiä juutalaisia vastaan”
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

Päivän pointti: Antti Lindtmanilla on neljä vaihtoehtoa

Ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä kirjallinen kysymys – Vigelius: ’’Rapauttaa maanpuolustusta’’
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on jättänyt eduskunnassa puolustusministeri Antti Häkkäselle (kok) kirjallisen kysymyksen ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää












