

PS ARKISTO
Immonen: Vanhat puolueet paniikissa velkapaketin kohtalosta – ”Eduskunnan ei tule alistua EU:n uhkailulle”
Perussuomalaiset eivät tue EU:n velkapakettia ja suomalaisten rahojen lähettämistä huonosti taloutensa hoitaneille kriisimaille.
Eduskunnan perustuslakivaliokunta totesi EU:n elpymispaketin tarkoittavan merkittävää toimivallan siirtoa Suomelta EU:lle.
– Tämä on perustuslainmukaisuuden valvontaa suorittavan valiokunnan virallinen kanta asiaan, muistuttaa perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen.
– Nyt kun EU:n velkapaketin oikeudellinen arvio on suoritettu, on seuraavaksi poliittisen arvion vuoro. Tämä arvio tullaan suorittamaan mittaamalla paketin poliittinen kannatus eduskunnan suuressa salissa siitä äänestämällä. Kaikki kansanedustajat pääsevät äänestämään paketin puolesta tai sitä vastaan – tai sitten ”tyhjää”, kuten kokoomuksen eduskuntaryhmä ryhmäpäätöksessään linjasi.
EU uhkailee ja painostaa jäsenvaltioitaan
Immonen kirjoittaa Facebookissa, että EU:sta on jo esitetty uhkauksia Suomea kohtaan ja varoiteltu paketin kaatumisen seurauksista. Siitä seuraisi EU:n mukaan Suomelle merkittävä mainehaitta ja maamme joutuisi ennennäkemättömän poliittisen painostuksen kohteeksi.
– EU on demokratian vastainen ylikansallinen elin, joka ei anna mitään arvoa yksittäisten jäsenvaltioiden itsenäisille päätöksille, jos ne ovat vähänkään ristiriidassa EU:n suuren liittovaltiosuunnitelman kanssa. Sen toimintatapoihin kuuluu oleellisesti uhkailu ja painostus yksittäisiä jäsenvaltioita kohtaan, mikä kävi viimeksi selvimmin ilmi Britannian EU-eroprosessin aikana.
– Pitäisi olla täysin selvää, että Suomen eduskunnan ei tule alistua EU:n uhkailujen edessä. Silti vanhat puolueet ovat olleet suuressa paniikissa velkapaketin kohtalosta – ilmeisesti myös kokoomus, koska on ilmoittanut äänestävänsä tyhjää, Immonen kirjoittaa.
Kokoomus olisi voinut kaataa paketin
Immonen muistuttaa, että kokoomuksella olisi ollut mahdollisuus kaataa paketti. Nyt velkapaketti tulee käytännössä hyväksytyksi kokoomuksen tyhjillä äänillä. Äänestyksessä annettuihin ääniin ei lueta tyhjiä eikä hylättyjä ääniä (PeVM 10/1998 vp), jolloin hallituspuolueiden äänet riittävät paketin hyväksymiseksi.
– Kokoomus olisi siis voinut päätyä äänestämään myös toisin ja toimia vastuullisesti kaatamalla velkapaketin äänillään. On selvää, että tämän äänestyspäätöksen jälkeen kokoomuksen on vaikeaa puhua enää vastuullisen talouspolitiikan puolesta. Antamalla siunauksensa merkittävälle askeleelle EU:n velka- ja tulonsiirtounionin suuntaan se käytännössä tulee hyväksyneeksi suomalaisten rahojen lapioimisen EU:n kriisimaille.
– Vastuullisuuteen nojaavana puolueena perussuomalaiset ei EU:n velkapakettia luonnollisestikaan hyväksy ja tulemme äänestämään sitä vastaan eduskunnassa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- perussuimalaiset liittovaltiosuunnitelma äänestys EU-elvytyspaketti uhkailu kriisimaat painostus verovarat kansallinen itsemääräämisoikeus Velkaantuminen perustuslakivaliokunta hallitus Olli Immonen Kokoomus eduskunta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kokoomus äänestämässä tukipaketista tyhjää hallituksen takuumiehenä, Tytti Tuppurainen puolestaan väläytteli jo ajatusta, että perustuslakivaliokunnalla voitaisiin pyyhkiä pöytää

Ex-meppi Korhola vihjaa eroavansa kokoomuksesta, jos puolue pitää kiinni ryhmäkurista EU-elvytyspakettiäänestyksessä – ”Lupausten pitäminenkö olisi ennennäkemätön mainehaitta?”

PS-mepit Huhtasaari ja Hakkarainen: Eduskunnan tulee hylätä elpymisrahasto

Selkärangaton kokoomus on käytännössä hyväksymässä EU-elvytyspaketin äänestämällä eduskunnassa tyhjää – ”Monet kokoomuslaiset varmasti pettyneitä”

Perustuslakivaliokunta linjasi jo viime kesänä: ”Valtioneuvoston ei tule sitoutua edistämään tai hyväksymään unionin ehdotettua lainanottoa”

Antikainen: Jos Suomea on uhkailtu EU:n suunnalta, olisi syytä kertoa kaikille, kuka uhkauksen on esittänyt

PS kyselytunnilla: Miten suomalainen hyötyy siitä, että se maksaa italialaisten hulppeat lapsilisät ja espanjalaisten lyhyemmän työviikon?

Kokoomuksen EU-tyhjäpäätös tyrmistyttää, Eija-Riitta Korhola harkitsee puolueen vaihtoa, aktiivit polttavat jäsenmaksujaan – kokoomusjohto arvelee kuitenkin palautteen olevan informaatiovaikuttamista

Tavion vappupuhe korosti itsenäisyyttä, työtä sekä kieltä ja kulttuuria: ”Tarvitsemme tervettä kansallista itsetuntoa, emmekä jatkuvaa nöyristelyä joka suuntaan”
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












