
Senioritoimittajan murskakritiikki omalle ammattikunnalleen: ”Toimittajien pitää suhtautua kriittisesti valtaan ja omiin mieltymyksiinsä”
Ruotsinkielisen toimittajaliiton puheenjohtaja Geo Stenius ottaa HS:n mielipidepalstalla voimakkaasti kantaa journalismin muutoksesta. Steniuksen mukaan journalistit ovat luopuneet joistakin perusperiaatteistaan. Asia polarisoi ilmastokeskustelua.
– Toimittajien pitää suhtautua kriittisesti valtaan, heille annettuun informaatioon ja myös omiin mieltymyksiinsä. Ja varsinkin heidän pitää epäillä yleistä mielipidettä. Näiden periaatteiden soveltaminen ilmastokeskusteluun pitäisi olla itsestäänselvyys., Stenius muistuttaa.
Toisenea journalismin peruskivenä hän mainitsee sen, että eri näkemyksille annetaan tilaa. Nyt näin ei ole käynyt. Stenius nostaa esimerkiksi 500 tiedemiehen YK:n pääsihteerille osoittaman kirjeen, joka ei saanut suomalaisessa mediassa lainkaan huomiota.
Kirjeessä varoitettiin liiallisesta uskosta ilmastomalleihin ja toivoivat keskustelua asiasta.
Tilan antaminen on hyvin vaikeaa, sillä mediassa on mantrana tiedemiesten ”yksimielinen kanta”. Valtalinjasta poikkeavan mielipiteen esittäminen vaikeutuu Steniuksen mukaan huomattavasti, sillä kriittisyys johtaa herjaamiseen ja oman yleisen uskottavuuden kyseenalaistamiseen.
Moni pelkää. Mutta vaihtoehtojen sensurointi julkisesta keskustelusta ei myöskään johda hyvään lopputulokseen.
– Jos media luopuu periaatteistaan, poliittinen päätöksenteko vinoutuu vaarallisin seurauksin. Ajattelevan ihmisen on vaikea muodostaa omaa käsitystään, jos esillä on vain yksi vaihtoehto.
Steniuksen mielipidekirjoitus on poikkeuksellinen HS:lle. Lehti on vuosien ajan vakuutellut lukijoitaan tiedemiesten yksimielisestä kannasta ilmastonmuutoksen suhteen.
MTV Uutisten toimituspäällikkö Ilkka Ahtiainen pitää ulostuloa tarpeellisena muistutuksena. Hän kirjoitti asiasta Twitterissä.
Tekniikan Maailman päätoimittaja Reijo Ruokanen puolestaan lyttää ”500 tiedemiehen kirjeen” ja selittää, miksei TM asiaa uutisoinut. Hän perustelee asiaa muun muassa sillä, etteivät kaikki kirjeen allekirjoittajat ole tiedemiehiä. Tällaista väitettä tosin ei ole esitettykään, allekirjoittajat ovat joukko tutkijoita ja eri aloilla toimivia asiantuntijoita.
Ruokasen lyttäys on sinänsä tyylipuhdas median standardisuoritus. Juuri tällä tavalla kaikki vastaväitteet ammutaan alas.
Ilmaan jää leijumaan kysymys: olisiko asiaa hyvä punnita siltäkin kannalta, että ovatko nimenomaan ilmastotieteilijät ainoa kuviteltavissa oleva joukko päättämään siitä, onko ilmastotiede maailman tärkein tutkimusala vai ei, ja tuleeko ilmastotutkimukseen suunnattavat kohtuullisenkokoiset määrärahat suunnata heidän käyttöönsä vai jollekin toiselle tutkimusalueelle.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Muslimiyhteisö kritisoi, MTV:n uutistoimitus taipui – rikosuutinen sensuroitiin

Kyselytutkimus: Journalismin opiskelijat kannattavat punavihreitä aatteita
Viikon suosituimmat

Harakka ja Vigelius kiistassa kansalaisuuslaista: ”Jäät kiinni koko ajan valheista”
Eduskunta äänesti eilen läpi lakimuutoksen kansalaisuuslaista äänin 103-58. Jatkossa kansalaisuuden saaminen edellyttää hakijalta tiukemmin muun muassa nuhteettomuutta ja etuuksien sijaan työllä ansaittua toimeentuloa.

Meri: Hallitus vie läpi historiallista uudistusta ulosottovelallisten aseman parantamiseksi
Perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri kertoi eduskunnan kyselytunnilla oikeusministeriön valmistelleen pitkään uudistusta, joka helpottaa ulosottovelallisten mahdollisuuksia käydä töissä ja lyhentää velkojaan. Edellinen hallitus vastusti hanketta, mutta Meri sanoo olevansa ylpeä nykyhallituksesta, joka vie uudistusta määrätietoisesti eteenpäin.

Voima-lehti myrkytti suomalaiset miehet – näin ”toksinen maskuliinisuus” runnottiin väkisin suomen kieleen

Hamas aloitti teloitukset – Antikainen: Vihervasemmisto haaveilee edelleen Hamasin johtamasta Palestiinasta
Vihervasemmisto on jo pitkään rummuttanut Palestiinan valtion tunnustamisen puolesta ja puhunut kauniisti rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että nyt, kun Gazassa on saatu aikaan tulitauko, näemme karun todellisuuden. Hamas on ryhtynyt teloittamaan palestiinalaisia.

Professori Vesa Kanniainen julkaisee maahanmuuttolukunsa kirjana: Lähi-idästä ja Afrikasta saapuvat aiheuttavat eniten kustannuksia julkiselle taloudelle
Professori emeritus Vesa Kanniaisen analyysi maahanmuuton nettokustannuksista Euroopassa herätti huomiota alkusyksystä. Analyysia esittelevää YouTube-videota ja Kanniaisen haastattelua on ladattu tähän mennessä 130 000 kertaa.

Mamukoulutusbisneksen loppu – Nieminen: ”Maksajana on ollut suomalainen veronmaksaja”
Perussuomalaiset näkee, että kolmansista maista tulevat opiskelijat maksavat lukukausimaksuja, jotka vähentävät opiskeluperäiseen maahanmuuttoon liittyvää koulutusjärjestelmän hyväksikäyttöä sekä parantavat ulkomaalaisten opiskelijoiden asemaa. Lakimuutoksen myötä yksityinen ja veronmaksajien rahoilla pyöritetty koulutusbisnes menettää pohjansa.

Matias Turkkila: SDP:n jäsenistö vanhenee ja puolue tarvitsee uusia kannattajia – ”Avaa rajat Kela-tuella eläville äänestysperäisille maahanmuuttajille”
Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila julkaisi viestipalvelu X:ssä kirjoituksen, jossa hän syyttää SDP:tä ja vasemmistoa uusien äänestäjien haalimisesta maahanmuuton avulla sekä yhdistyskentän käyttämisestä poliittisiin tarkoituksiin. Turkkila sanoo puolueiden rakentavan järjestelmää, joka hyödyntää julkisia varoja ylläpitääkseen korruptiivista koneistoa.

Trumpin vastaiset suurmielenosoitukset todistivat tarpeettomuutensa: USA ei ole vajoamassa diktatuuriin
Yhdysvalloissa järjestettiin lauantaina laajoja mielenosoituksia presidentti Trumpia vastaan. Järjestäjien mukaan niihin osallistui jopa seitsemän miljoonaa ihmistä. Nämä iloisissa karnevaalitunnelmissa sujuneet suurmielenosoitukset ovat jo itsessään todiste siitä, että maa ei ole vajoamassa diktatuuriin.

Islamin suosio kasvaa kouluissa – Koponen: ”Väkivaltaisille ja naisia alistaville uskomuksille ei ole sijaa Suomessa”
Islamin opetus kouluissa lisääntyy ja kristinuskon opetus vähenee. Sivistysvaliokunnan perussuomalainen varapuheenjohtaja Ari Koponen pitää kehitystä huolestuttavana.

Transaktivistit yrittivät estää feministien konferenssin vandalisoimalla kokouskeskusta Brightonissa
Transaktivistit yrittivät estää feministien konferenssin rikkomalla kokouskeskuksen ikkunoita, koska tapahtuma oli heidän mielestään "transfobinen". Paikallinen vihreiden kansanedustaja kommentoi vandalismia sanoen, että Brightonin valitseminen kokouspaikaksi oli provokaatio ja että kaupungin ei pitäisi vuokrata tilojaan tapahtumille, jotka "luovat jännitteitä".
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää