

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Servereiden sota – Venäjä aikoo ottaa käyttöön oman internetin ja uhkaa sulkea yhteydet ulkomaailmaan
Venäjä voisi teoriassa sulkea itsensä muun maailman ulkopuolelle katkaisemalla yhteydet internetiin maan rajojen ulkopuolelle. Internetin korvaisi Runet, joka sisältäisi kaiken sen informaation, jonka valtion johto katsoo kansalle tarpeelliseksi. Todennäköisimmin Venäjän johdon on kuitenkin tyytyminen raakaan sensuuriin ja siinä Kiina näyttää tietä.
Venäjän viestintäviranomaiset ovat vaatineet kaikkien venäläisten viranomaispalvelimien siirtoa takaisin Venäjälle ja .ru -päätteen kattavaa käyttöönottoa .com-päätteen sijasta verkkotunnuksissa. Tämä on nähty merkkinä siitä, että Venäjä olisi ottamassa käyttöön oman internetin ja aikoo sulkea kansalaistensa yhteydet muuhun maailmaan.
Jos yhteydet ulkomaailmaan katkaistaan, samalla menetetään myös kansainvälisten yritysten, vaikkapa Microsoftin, tuotetuki. Ongelmaa on yritetty paikata aloittamalla venäläisten käyttöjärjestelmien ja ohjelmistoperheiden rakentaminen, muistuttaa Digitoday. Venäjällä on tiettävästi valmisteilla on myös piratismin eli ohjelmistojen kopioinnin salliminen.
Toki näppärä kansalainen voisi olla yhteydessä ulkomaailmaan puhelinmodeemin kautta. Tivi-verkkomedian mukaan analoginen modeemi saattaisi tarjota keinon Runetin kiertämiseen. Tosin vanhan motukan tiedonsiirtonopeuksilla ei juuri katsella korkearesoluutioisia videoita tai siirrellä gigatavujen tiedostoja.
Toimii kuin sosialismin teoria
Jos yhteydet internetiin katkaistaan, venäläiset eivät voi olla enää yhteydessä ystäviinsä muualla maailmassa viestipalveluiden, kuten vaikkapa Messengerin tai Whatsappin kautta. Myös verkkokauppa ja yritysten yhteydenpito päättyisi ehkäpä lopullisesti kuin seinään.
Kommunikointi olisi mahdollista vain siinä tapauksessa, että palveluntarjoajalla olisi palvelimet Venäjän rajojen sisäpuolella. Teoriassa tämäkin olisi mahdollista, vaikkakin aikaa vievää ja mutkikasta. Tämänhetkisessä pakoteympäristössä pelkkä ajatuskin saattaa olla mahdoton.
Totaalinen sensuuri todennäköisintä
Katkaisemalla yhteydet internetiin Venäjän johto saattaisi katkaista myös Venäjän aktiivisen nuorison ja kriittisen sivistyneistön kamelinselän. Tiedostavan väestön maastapako on jo totta, ja Venäjän väestö pienenee miljoonan henkilön vuosivauhtia.
Epävarmuus lisääntyy ja samalla tulevaisuus pakenee Venäjältä.
Todennäköisintä onkin, että Venäjän tämänhetkinen johto ei katkaise kaikkia yhteyksiä ulkomaailmaan, vaan pyrkii eri tavoin sensuroimaan internetiä Kiinan ja Iranin malliin. Pääsy tiettyihin, vaikkapa vapaan informaation ja sosiaalisen median kanaviin, estetään ja paikallinen some trollataan täyteen propagandaa.
Tyytymistä pelkkään sensuuriin puoltaa sekin, että katkaisemalla yhteydet internetiin globaalien kyberhyökkäysten johto hankaloituu ja operatiivinen verkkosodankäynti pitäisi ulkoistaa bulvaaneille Venäjän ulkopuolella.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- verkkosodankäynti maastapako serveri palvelin puhelinmodeemi Messenger Icann verkkopalvelut kommunikaatio verkkotunnus Runet ekstranet piratismi Ukrainan sota Venäjän hyökkäys Whatsapp Viestintä Internet Sosiaalinen media Some Kyberhyökkäys Sensuuri Microsoft Kiina
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Canceloinnin huippu: Kiina poisti tähtinäyttelijättären netistä

Tieteellinen tutkimus: internet-ajan uhriutumisella on yhteys narsismiin, manipulatiivisuuteen, epärehellisyyteen ja ylimielisyyteen

Halla-aho: Kulttuurivallankumous on meneillään, sallittujen ajatusten putki kaventuu – ”Jos vasemmistolaisilta kysytään, joka puolella on nykyään natseja, vihapuhetta ja taantumusta”

Venäjä sallimassa piratismin – kaikki on mahdollista valtion turvallisuuden nimissä

Länsi-Eurooppaa moitittiin naiiviksi Venäjän suhteen – Itäblokin maat yrittivät varoittaa asiasta turhaan

Luukkanen talvisodan rauhasta 13.3.1940: Kirvelevä rauha pelasti Suomen

Venäjältä vaaditaan tulitaukoa ja Etyjiltä tehokkaampaa reagointia konflikteihin – ”Ukraina taistelee koko Euroopan puolesta”
Viikon suosituimmat

Kuntaliiton toimitusjohtaja myöntää: Maahanmuutosta jättilasku Espoon veronmaksajille
Työttömyys kurittaa erityisesti suurimpien kaupunkien taloutta. Työttömyyden kasvun taustalla on pitkälti maahanmuutto, sillä liki puolet työttömyyden kasvusta johtuu maahanmuutosta.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Euroopan ”tiukat tädit” yhdistivät voimansa maahanmuuton torjuntaan – Suomen SDP kulkee eri suuntaan
EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Poliittinen korrektius tappaa – professorin menestyskirja vaatii länsimaita ryhdistäytymään
Kanadalaisen professori Gad Saadin uusi kirja kuvaa harkitsemattoman empatian tappavia vaikutuksia. Saadin mukaan koko länsimainen sivilisaatio uhkaa tuhoutua, ellei velvollisuudeksi muuttunutta myötätuntoa karaista järjenkäytöllä.

Vihreiden kansanedustaja vaati avoimuutta politiikan rahoitukseen – puolison yhtiön 290 000 euron sopimus jäi kaikkien rekisterien ulkopuolelle
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu on vaatinut näkyvästi avoimuutta politiikan rahoitukseen. Hopsun puolison vastaperustetun yhtiön 290 000 euron sopimus Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kanssa syntyi ilman kilpailutusta eikä näkynyt missään julkisessa vaikuttamisrekisterissä. Torstaina hyvinvointialue perui koko hankinnan.

Talouskasvu käynnissä – sosiaalidemokraattinen säätiö alkoi epäillä ennustajia
Kalevi Sorsa -säätiö moittii tuoreessa raportissaan, etteivät suomalaiset ennustelaitokset osaa ennakoida talouskasvua. Eli väitteen esittää sosiaalidemokraattinen ajatuspaja, jolla ei ole itsellään yhtäkään testattua ennustetta.

Ministeri Rydman ei anna periksi: ”Suomalaisen ja suomalaisen veronmaksajan etu on asetettava etusijalle”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman sai Jyväskylässä pitämänsä puheen jälkeen runsaasti tukea muun muassa järjestörahoituksen perkaamiselle. Paikallaolijat kannustivat häntä pitämään kiinni linjastaan, vaikka järjestöleikkaukset eivät maistu kaikille hallituskumppaneille.

Garedewilta uusi lomake vanhemmille: Woke-kielto lapsille
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew korostaa lapsilla ja vanhemmilla olevan perustuslaillinen oikeus vakaumukseen, uskoon ja mielipiteisiin - myös silloin, kun ne koskevat perinteisiä sukupuoli- ja seksuaalisuuskäsityksiä. Garedew on lisännyt omille internetsivuilleen vanhemmille tarkoitetut lomakepohjat, joilla äidit ja isät voivat kieltää lapsensa osallistumisen sateenkaari-ideologiseen opetukseen ja ohjelmaan koulussa tai varhaiskasvatuksessa.

Kohuprofessori Jason Arday löydettiin kuolleena
Cambridgen yliopiston plagiointikohun keskiössä viime viikkoina ollut 41-vuotias professori Jason Arday on kuollut. Arday löytyi elottomana Etelä-Lontoosta perjantaina iltapäivällä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












