
Sisäministeri Mari Rantanen on yksi kirjeen allekirjoittajista. / LEHTIKUVA
Siirtolaispaine kestämätön, lisäkeinoja ehdottavat nyt yhdessä Suomi, Bulgaria, Tšekki, Tanska, Viro, Kreikka, Italia, Kypros, Latvia, Liettua, Malta, Alankomaat, Itävalta, Puola ja Romania
Suomi on yhdessä muiden EU-maiden kanssa lähettänyt Euroopan komissiolle kirjeen, jossa ehdotetaan uusia, innovatiivia ratkaisuja laittoman siirtolaisuuden torjuntaan. Kirjeessä esitetyistä uudistuksista merkittävin on jäsenvaltioille esitetty mahdollisuus siirtää ne turvapaikanhakijat, joille turvallinen kolmas maa on vaihtoehto, tällaisiin maihin.
Äskettäin hyväksytty EU:n muuttoliike- ja turvapaikkasopimus auttaa EU:ta hallitsemaan paremmin muuttoliikkeen sisäistä ulottuvuutta, mutta muuttoliikkeen ulkoisen ulottuvuuden hallintaan tarvitaan uusia keinoja, kertoo sisäministeriö tiedotteessaan. Niinpä Suomi lähetti toukokuun puolivälissä yhdessä 14 muun EU-maan kanssa Euroopan komissiolle kirjeen, jossa hahmotellaan uusia, innovatiivia ratkaisuja laittoman siirtolaisuuden torjuntaan.
Ehdotettuihin ratkaisuihin sisältyvät kolmansien maiden kanssa tehdyt yhteistyösopimukset, palautusten tehostaminen, turvallisen kolmannen maan käsitteen uudelleenmäärittely sekä liikkumavaran lisääminen niille jäsenmaille, joihin kohdistuu välineellistettyä maahantuloa.
Kirjeessään 15 jäsenmaan ryhmä alleviivaa komissiolle tarvetta monen tyyppisille toimille ja työkaluille, sekä kokonaisvaltaisen lähestymistavan merkitystä niin kansallisella kuin EU-tasolla. Komissaari Ylva Johanssonille osoitetun kirjeen ovat Suomen sisäministeri Mari Rantasen lisäksi allekirjoittaneet Bulgarian, Tšekin tasavallan, Tanskan, Viron, Kreikan, Italian, Kyproksen, Latvian, Liettuan, Maltan, Alankomaiden, Itävallan, Puolan ja Romanian ministerit.
EU:n turvapaikkajärjestelmään kohdistuu kestämätön paine
Ministerit korostavat sitä, että EU:n turvapaikkajärjestelmään kohdistuu tällä hetkellä kestämätön paine tulijamäärien kasvaessa. Tämä vaarantaa EU-maiden vakauden ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden ja lisää polarisaation riskiä yhteiskunnissa. Pahimmillaan tilanne voi johtaa siihen, että EU-jäsenmaiden yhteenkuuluvuuden tunne katoaa.
Kirjeessä ehdotetaan yhteistyön laajentamista muuttoreittien varrella olevien maiden kanssa, jotta pakolaisista voitaisiin huolehtia lähempänä heidän lähtöalueitaan. Esimerkkeinä mainitaan Turkin ja Tunisian kanssa aiemmin solmitut EU-sopimukset sekä Italian ja Albanian kahdenvälinen sopimus Välimereltä pelastettujen pakolaisten kuljettamisesta Albaniaan.
Palautuskeskuksia EU:n ulkopuolisiin maihin
Ministerit pitävät perusteettomasti turvapaikkaa hakeneiden palauttamista tärkeänä osana laittoman siirtolaisuuden hallintaa. Ne, joilla ei ole oikeutta oleskella EU-alueella on palautettava pikaisesti. Tämä on tärkeää sekä jäsenmaille koituvien haittojen minimoimiseksi että laittoman maahantulon kannustimien vähentämiseksi.
Kirjeessä esitetyistä uudistuksista merkittävin on jäsenvaltioille esitetty mahdollisuus siirtää ne turvapaikanhakijat, joille turvallinen kolmas maa on vaihtoehto, tällaisiin maihin.
Myös turvapaikan saaneet voitaisiin sijoittaa EU:n ulkopuolisiin maihin
Turvallisten kolmansien maiden käyttöä ehdotetaan myös myönteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden sijoittamiseen. Tätä varten EU:n tulisi tarkistaa turvallisen kolmannen maan määritelmää lainsäädännössään.
Ministerit vaativat EU:lta myös uusia, tehokkaita keinoja välineellistetyn maahantulon torjuntaan. Esimerkkeinä uhista mainitaan Venäjän ja Valko-Venäjän hybridioperaatiot rajanaapureitaan vastaan. Myös ihmissalakuljetusta vastaan halutaan taistella tehokkaammin.
Korjaus 26.5.2024 klo 23:40: jutussa luki aiemmin: ”Yhdeksi ratkaisuksi palautusten tehostamiseen ehdotetaan sitä, että ne kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet, joiden palauttaminen heidän kotimaahansa ei ole heti mahdollista siirrettäisiin turvallisessa kolmannessa maassa sijaitsevaan palautuskeskukseen odottamaan pääsyä kotimaahansa.” -> muutettu muotoon: ”Kirjeessä esitetyistä uudistuksista merkittävin on jäsenvaltioille esitetty mahdollisuus siirtää ne turvapaikanhakijat, joille turvallinen kolmas maa on vaihtoehto, tällaisiin maihin.”
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Ylva Johansson Alankomaat Liettua Latvia Malta Bulgaria Tšekki Komissio Itävalta Puola Mari Rantanen Tanska Viro Suomi Romania Italia Kypros Kreikka EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sisäministeri Rantanen rajaturvallisuuslaista: Kansallinen turvallisuus, torjuntatoimet ja ihmisoikeudet tasapainossa

Eurovaaliehdokas Sanna Antikainen: ”Rajaseutujen tyhjentyminen on estettävä”

Riikka Purra MTV:n vaalitentissä: Eivät eurooppalaiset ole yhtäkkiä radikalisoituneet – ”He ovat tyytymättömiä omien maidensa ja Euroopan unionin maahanmuuttopolitiikkaan”

Kreikkalaista rajavartijaa ammuttiin Turkin vastaisella rajalla – ampuja todennäköisesti ihmissalakuljettaja
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Nämä mepit äänestivät EU-parlamentissa turvapaikkaturismin kiristämistä vastaan
EU-parlamentti äänesti viime viikolla paluuasetuksesta, joka mahdollistaa kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden palauttamisen lähtö- tai kauttakulkumaan sijasta kolmanteen maahan, jonka kanssa on tehty kahdenvälinen tai EU-tason sopimus palautuskeskuksesta.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma omistaa useita Hitas-asuntoja – samaan aikaan SDP vaatii omistuksille rajoituksia
Sosialidemokraattien kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma omistaa kolme hintasäänneltyä Hitas-asuntoa Helsingissä. Samaan aikaan SDP ajaa usean Hitas-asunnon omistusrajoituksia.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas menetti Facebook-tilinsä – epäilee poliittista motiivia
Perussuomalaisten poliitikko Aki Mäkipernaa kertoo, että Facebook poisti hänen tilinsä viime viikonloppuna. Hän arvioi, että taustalla voi olla poliittisesti motivoituneita ilmoituksia.
Uusimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää









