Tagi: Alankomaat

LEHTIKUVA

EU on ajautumassa kohti velkaunionia. Velka- ja alijäämäsäännökset on otettava taas vakavasti. Yksittäisellä jäsenmaalla tulisi halutessaan olla mahdollisuus jäädä pois EU:n yhteisistä päätöksistä. Näillä teemoilla saatetaan nousta Hollannin suurimmaksi puolueeksi marraskuun parlamenttivaaleissa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Maanviljelijöiden etuja ajava uusi puolue sai murskavoiton Alankomaiden maakuntavaaleissa. Vaalitulos tulee vaikeuttamaan hallituksen suunnitelmia maatalouden alas ajamiseksi. Käytännön toimenpiteet maatalouden typpipäästöjen leikkaamiseksi kuuluvat nimittäin maakuntavaltuustojen päätösvaltaan. Oppositiojohtaja Geert Wildersin mukaan päästöleikkaukset ovat vain tekosyy, ja hallituksen todellisena tavoitteena on maanviljelijöistä eroon pääseminen.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Alankomaiden hallitus suunnittelee lunastavansa lähes kolme tuhatta maatilaa EU:n ympäristösäädösten takia. Viljelijät pitävät maatalouden ottamista silmätikuksi epäreiluna ja pelkäävät päästöleikkaustavoitteiden tekevän maatalouden harjoittamisen mahdottomaksi. Lunastettujen tilojen toiminta on tarkoitus lopettaa, jolloin maa-alue vapautuu esimerkiksi asuntorakentamiseen.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Venäjälle töitä tehneitä vakoilijoita on Euroopassa paljastunut yksi toisensa perään. Kremlin hiostus ajaa agentit tekemään virheitä. Tiedustelumaailman sofistikoiduista toimintamalleista kertoo se, että kiinnijääneillä henkilöillä ei tuntuisi olevan mitään sidettä äiti-Venäjään.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Länsimaiden rahoittamaa avustusohjelmaa syytetään siitä, että keinolannoitteiden tuominen Afrikkaan on kasvattanut velkataakkaa ja lisännyt ympäristöriskejä muun muassa happamoittamalla maaperää. Viljelijöiden tulot eivät ole kasvaneet, mutta Afrikasta on tullut nouseva markkina-alue monikansallisille keinolannoitteiden ja torjunta-aineiden valmistajille.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Tilallisten tyytymättömyys kiristyviin ympäristövaatimuksiin on johtanut vakaviin levottomuuksiin Hollannissa. Palavat heinäpaalit ja traktorimuurit moottoriteillä katkovat liikennettä ja tavarantoimituksia koko maassa. Hallituksen päivittämät ilmastotavoitteet ajavat tuottajien mukaan karjatilat vasaran alle.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalaiset kansanedustajat Mari Rantanen ja Jari Ronkainen ovat ryhtyneet keräämään muiden kansanedustajien allekirjoituksia lakialoitteeseensa, jossa esitetään ehdollisuutta Suomen kaksoiskansalaisuudelle siten, että myös toisen valtion on tunnustettava Suomen kansalaisuus.  Lue lisää >