

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Osinkoverotus ja ilmastopolitiikan virheet ajavat ikonisen Shellin Alankomaista Britanniaan – Brexitin jälkeen yritysvirran piti käydä toiseen suuntaan
Alankomaalais-brittiläisyhtiö Royal Dutch Shellin toimitusjohtaja soitti Alankomaiden virkaa tekevälle pääministerille viime sunnuntaina, että ikoninen öljy-yhtiö siirtää päämajansa Ison-Britannian puolelle. Kääntääkseen veistä entisestään pääministerin haavassa, yhtiö kertoi typistävänsä nimensä pelkästään Shelliksi.
Simpukankuorilogostaan tunnetun öljyjätin ja Alankomaiden väliset suhteet ovat olleet viileät jo jonkin aikaa. Uutistoimisto Bloomberg kirjoittaa yhtiön syistä muuttaa Britanniaan. Kirjoitus on mitä parhainta oppimateriaalia Suomen hallitukselle.
Shellin muuttoilmoituksen taustasyiden ohella on syytä muistaa muutosta johtuva poliittinen nöyryytys. Brexitin jälkeen saarivaltakunnan yritysten toivottiin nostavan kytkintä ja suuntaamaan mantereelle.
Osinkoverotuksella on väliä
Shellin lähtöön on kaksi suurta syytä. Päällimmäinen syy on osinkoverotus. Yhtiö jakaa osan voitoistaan omistajilleen, koska se kuuluu osakeyhtiön perusajatukseen. Osinkoverotuksen myötä yhtiön voittopottia nakertaa myös valtio.
Koronavuonna 2020 yhtiö leikkasi osinkojaan ja ajatteli nostaa niitä tänä vuonna.
Alankomaiden pääministeri Mark Rutte yritti poistaa osinkoverotuksen vuonna 2017, mutta esitys ajautui voimakkaaseen vastatuuleen maan parlamentissa. Shellin toimitusjohtaja Ben van Beurden oli siinä käsityksessä, että 15 prosentin osinkojen ennakonpidätys ehtisi poistua.
Rutte yritti vielä maanantaina saada hallituspuolueet osinkoverotuksen kumoamisen taakse, mutta yritys oli tuomittu epäonnistumaan. Verohuojennusten ojentaminen maailman suuripäästöisimpiin kuuluvan yhtiön toiveesta oli liian kova pala nieltäväksi.
Maan vasemmisto luonnehti yhtiön jäämisen ehtoa kiristämiseksi.
Saastuttajat rajan taakse -ympäristöpolitiikkaa?
Shell on sitoutunut olemaan hiilineutraali yhtiö vuoteen 2050 mennessä. Toimivan vihreän energiateknologian kehitys ei tapahdu käden käänteessä, eikä se tapahdu ilmaiseksi.
Alankomaiden oikeuslaitos ei ollut tyytyväinen yhtiön muodonmuutoksen nopeuteen. Oikeus määräsi yhtiön leikkaamaan kasvihuonekaasujen päästöjä rankemmalla kädellä.
– Ympäristöpolitiikka, joka heittää työt, yritykset ja päästöt rajan taakse ei ole ympäristöpolitiikkaa vaan ympäristöpopulismia, hallituspuolue CDA:n kansanedustaja Henri Bontenbal kirjoitti.
Suomessa Perussuomalaiset ovat varoittaneet liian kunnianhimoisen ilmastopolitiikan työntävän yrityksiä pois Suomesta.
Maastapoistumisvero tapetille
Voisi ajatella, että Alankomaiden vihreissä öljyjätin muutto pois paikallista tunnelmaa pilaamasta otettaisiin ilolla vastaan. Näin ei kuitenkaan ole.
Vihreitä harmittaa osinkoverotuottojen tyrehtyminen. Vihreiden kansanedustaja Tom van der Lee haluaa maan hallituksen kiirehtivän maastapoistumisveron käsittelyä ennen Shellin joulukuun 10. päivä pidettävää yhtiökokousta.
Vero sai lähtölaukauksen viime vuonna, kun kulutustavarayhtiö Unilever ilmoitti niin ikään muuttavansa Britanniaan.
Van der Lee huomautti, että lakiluonnosta on rukattu siltä osin, että se tulisi voimaan 15. marraskuuta. Se koskisi silloin Shellin muuttoa. Shellin saaman oikeusneuvonnan mukaan lain voimaantulo takautuvasti ei johtaisi veromaksuihin.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Maastapoistumisvero Tom van der Lee Henri Bontenbal Ben van Beurden Royal Dutch Shell Alankomaat Mark Rutte Brexit Iso-Britannia ilmastopolitiikka osinkovero
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset ympäristövaliokunnassa: EU:n elvytyspaketti ja ”vihreä siirtymä” sammuttavat Suomesta viimeisetkin valot

Perussuomalaiset vaatii hallitukselta: Kansalaisten ostovoimaa ja yritysten kilpailukykyä parannettava – ilmastotavoitteet laskettava muiden EU-maiden tasolle

Ministerit Marin ja Saarikko uskovat ilmastotoimien tuovan työpaikkoja – Halla-aho huomauttaa korkealle asetetun ilmastokunnianhimon riskeistä työlle ja teollisuudelle

Ministerit Marin ja Saarikko intoilivat ilmastotoimista ja työperäisestä maahanmuutosta – Purra: ”Hallitus on vihreän varauman vanki”

Purra: Hiilivuodon tukkiminen on ympäristöteko – ”Jos Suomi tekee liian radikaaleja ilmastotoimia, tuotanto siirtyy muualle”

Perussuomalaisten ympäristöosaajat peräänkuulutavat ilmastohysterian sijaan ilmansuojelua – ”Joillakin ympäristöintoilijoilla on uskonto kymppi, laskento vitonen”
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.















