Tagi: Mark Rutte

LEHTIKUVA

EU on ajautumassa kohti velkaunionia. Velka- ja alijäämäsäännökset on otettava taas vakavasti. Yksittäisellä jäsenmaalla tulisi halutessaan olla mahdollisuus jäädä pois EU:n yhteisistä päätöksistä. Näillä teemoilla saatetaan nousta Hollannin suurimmaksi puolueeksi marraskuun parlamenttivaaleissa.  Lue lisää >

EU:n alustava maahanmuutto- ja turvapaikkasopimus nostaa heti huolta Välimeren etelärannalla. Pohdintaa herättää erityisesti se, miten bumerangina toiviomatkalta palaavien kansalaisten kanssa toimitaan muutenkin köyhissä maissa. Pian eurooppalaiset veronmaksavat saattavat saada laskun myös henkilöistä, joiden matka tyssää EU:n ulkorajalle.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Kansainvälisen ilmastonmuutospaneeli IPCC:n mukaan tavoite 1,5 celsiusasteen lämpenemisestä vuoteen 2050 mennessä ei toteudu vapaaehtoisesti. Perussuomalaisten kansanedustaja Lulu Ranne pelkää, että ilmastopaniikin varjolla ajettu totalitarismi, jonka avulla kuvitellaan voitavan pelastaa planeetta, saattaa lopulta johtaa sanoinkuvaamattomaan inhimilliseen katastrofiin.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Maanviljelijöiden etuja ajava uusi puolue sai murskavoiton Alankomaiden maakuntavaaleissa. Vaalitulos tulee vaikeuttamaan hallituksen suunnitelmia maatalouden alas ajamiseksi. Käytännön toimenpiteet maatalouden typpipäästöjen leikkaamiseksi kuuluvat nimittäin maakuntavaltuustojen päätösvaltaan. Oppositiojohtaja Geert Wildersin mukaan päästöleikkaukset ovat vain tekosyy, ja hallituksen todellisena tavoitteena on maanviljelijöistä eroon pääseminen.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Alankomaalais-brittiläisyhtiö Royal Dutch Shellin toimitusjohtaja soitti Alankomaiden virkaa tekevälle pääministerille viime sunnuntaina, että ikoninen öljy-yhtiö siirtää päämajansa Ison-Britannian puolelle. Kääntääkseen veistä entisestään pääministerin haavassa, yhtiö kertoi typistävänsä nimensä pelkästään Shelliksi.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Puolan hallitus vahvisti maan perustuslakituomioistuimen linjauksen, jonka mukaan EU-tuomioistuin on alisteinen Puolan perustuslaille. Alankomaan parlamentti vaati vt. pääministeri Mark Ruttea käynnistämään hätäjarrumenettelyn. Menettelyn mukaan Puola ei saisi koronaelvytysrahoja.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Eurooppa on taas jakautumassa kahtia. Tuttu pohjoisen ja eteläisen Euroopan jakolinja kulkee taloudessa eurokriisivuosien tapaan. Uusi jakolinja käydään moraalisesta oikeudesta. Pohjoiset maat haluavat olla tarkkana oikeusvaltioperiaatteen noudattamisessa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

EU:n huippukokous on viikonloppuna. Saksa ja Ranska yrittävät vimmatusti saada hyväksyttyä kokouksessa 750 miljardin euron elvytysrahaston. Saksan liittokansleri Angela Merkel käytti Euroopan parlamentissa tiukan puheenvuoron sopimuksen kiireellisen hyväksymisen puolesta ja vetosi jäsenmaiden solidarisuuteen.  Lue lisää >