

Kölnin räjäytykset viittaavat marokkolaismafiaan – Berliinissä alamaailma on arabialais-libanonilaisten klaanien käsissä
Saksan poliisi selvittää Kölnissä ja Ruhrin alueella tehtyjen räjäytysten yhteyttä marokkolaistaustaiseen Mocro-mafiaan. Berliinissä alamaailma on arabialaistaustaisten perheklaanien käsissä.
Kölnissä maanantaina ja keskiviikkona tehdyt räjäytykset yökerhon ja erään muotiliikkeen ulko-ovilla sekä aikaisemmat yksitoista räjäytystä Duisburgissa ja Düsseldorfissa viittaavat vahvasti marokkolaistaustaiseen alankomaalaiseen Mocro-mafiaan.
Kyse saattaa olla viranomaisten mukaan Mocrolta varastetusta 300 kilon huumelastista, jonka arvo on yli 1,3 miljoonaa euroa. Mocro haluaa sen takaisin hinnalla millä hyvänsä.
Räjäytyksiä tutkii 60 poliisia
Huume-erän etsimiseen saattavat myös kuulua Kölnissä ja lähialueilla viime viikkoina tehdyt ihmisryöstöt, niiden uhrien sadistinen kohtelu ja ammuskelu kadulla. Poliisi on pidättänyt näistä teoista syyllisiksi epäiltyinä useita ihmisiä.
– Tekijöitä jäljitetään kansainvälisesti Interpolin avulla. Kölnissä räjäytyksiä ja niiden mahdollista yhteyttä muihin viime ajan rikoksiin tutkii 60 poliisia, kertoi Kölnin rikospoliisin päällikkö Michael Esser tiedotustilaisuudessa.
Yökerhon sisäänkäynnin eteen pommin jättäneestä nuoresta huppariasuisesta, pitkätukkaisesta miehestä on julkaistu valvontakameran kuva. Poliisin mukaan on mahdollista, että hän tuli Kölniin vain tätä tekoa varten ja on ehtinyt poistua maasta.
Uhrit pelkäävät
Toisesta, muotiliikkeen edessä tapahtuneesta räjähdyksestä on julkaistu kuva, jossa tuntematon henkilö yrittää sammuttaa liekkejä, mutta räjähteen asettajaa ei näy.
Rikospoliisin päällikkö muistutti, että järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvässä tutkinnassa tietojen julkistamisessa on oltava tutkinnan tässä vaiheessa äärimmäisen varovainen.
Tutkintaa vaikeuttaa hänen mukaansa, että ampumisen ja räjäytysten kohteeksi joutuneilla henkilöillä ”ei ole ollut intressiä näyttää korttejaan”. He pelkäävät.
Huumeet konteissa suuriin satamiin
Mocro-mafia salakuljettaa kokaiinin ja muut huumeet konttien mukana Rotterdamin ja Antwerpenin satamiin ja niistä eteenpäin rekkojen kyydissä sisämaahan. Ketjuun kuuluu mafian voitelemia tullimiehiä ja satamatyöntekijöitä.
Estääkseen vasikoinnin ja omiin taskuihin tienaamisen Mocron tiedetään käyttävän äärimmäisen kovia otteita. Viranomaiset ovat raportoineet sadistisista pahoinpitelyistä ja irtileikatusta päästä.
Mocron väkivaltaisuuden taustalla saattaa vaikuttaa myös reviiririita arabialaistaustaisten rikollisliigojen kanssa.
Huumeiden katukaupassa tärkeitä henkilöitä ovat diskojen ja klubien ovimikot, jotka määräävät, minkälaisia ja kenen toimittamia huumeita kyseisessä paikassa myydään ja kuka saa toimia paikan vakiodiilerinä.
Mafia uhkasi prinsessaa ja murhasi toimittajan
Marokkolaismafian kontolle on kertynyt kiristyksiä, petoksia ja palkkamurhia sekä räjäyttämällä tehtyjä pankkiautomaattiryöstöjä.
Mocro on uhannut kidnappauksella myös Alankomaiden kruununprinsessaa Catharina-Amaliaa sekä maan nykyään jo entistä pääministeriä Mark Ruttea.
Liigan johtaja on Marokossa 1977 syntynyt Ridouan Taghi. Hänet tuomittiin helmikuussa 2024 useista murhista, murhan yrityksistä ja palkkamurhien suunnittelusta elinkautiseen vankeuteen.
Mocron uhreihin kuuluu myös järjestäytynyttä rikollisuutta tutkinut alankomaalainen rikostoimittaja Peter de Vries, joka ammuttiin kesällä 2021 keskellä Amsterdamia.
Elinkautista mafiapomolle vaatinut syyttäjä kutsui Mocroa ”hyvin öljytyksi tappokoneeksi”. Mafiapomon ottivat kiinni Dubain viranomaiset. Järjestön rikollista toimintaa johtajan istuminen hollantilaisessa erikoisvankilassa ei ole hidastanut.
Mocroon kuuluu marokkolaisten ja alankomaalaisten lisäksi irakilaisia, syyrialaisia, puolalaisia, turkkilaisia, albanialaisia, tunisialaisia ja somalialaisia.
Saksa on mafioiden paratiisi
Saksaa pidetään käteisen rahan ansiosta helpon rahanpesun, sekavan poliisiorganisaation ja ulkomaalaisiin kohdistuvien rikosepäilyjen korkean kynnyksen vuoksi mafioiden toivemaana, jopa suoranaisena lepopaikkana.
Vahvoissa asemissa Saksassa ovat erityisesti lukuisat turkkilais-, libanonilais- ja arabitaustaiset perheklaanit, jotka vastaavat Berliinissä, Bremenissä ja monilla muilla alueilla suuresta osasta järjestäytyneestä rikollisuudesta. Berliinissä klaaneja lasketaan olevan kolmetoista.
Klaanit hankkivat tuloja sosiaalitukipetkutusten ohella muun muassa huumeilla, laittomien lääkkeiden kaupalla, ryöstöillä, manipuloiduilla rahapeleillä, kiristämällä suojelurahaa, myymällä aseita, prostituutiolla sekä yhä useammin myös kiinteistö- ja turvabisneksellä.
Klaanien rahanpesu- ja kontaktipaikkoina toimivat usein niiden omistamat Shisha-baarit ja ravintolat.
Libanonista pakolaisiksi Saksaan
Monet arabiklaanit ovat tulleet Berliiniin 1970- ja 1980-luvulla sisällissotien repimästä Libanonista. Sinne perheet olivat tulleet usein Kaakkois-Turkista.
Yhteen klaaniin saattaa kuulua saksalaisselvitysten mukaan satoja ja jopa tuhansia ihmisiä. Kaikki klaanin jäsenistä eivät ole rikollisia.
Esimerkiksi Berliinin maahanmuuttajavaltaisimmissa kaupunginosissa Neuköllnissä ja Weddingissä klaanit pitävät yllä rinnakkaiskulttuuria omine rauhantuomareineen ja tapoineen. Tärkeällä sijalla on perheen kunnian puolustaminen.
Saaliiksi tuhansia timantteja
Berliinin tunnetuimpia arabialais-turkkilais-libanonilais-palestiinalaisia perheklaaneja on parhaillaan Saksan kansalaisuutta hakevan libanonilaisen Issa Remmon johtama Remmo-klaani.
Sen kohutuimpiin tekoihin kuuluu Dresdeniin arvokkaimpaan historialliseen kokoelmaan kuuluvien korujen ryöstö vuonna 2019.
Viisi klaanin nuorta miestä ryösti kaupungin keskustassa sijaitsevan Grüne Gewölbe -museon vitriineistä 21 korulaitetta, joihin oli kiinnitetty 4 300 timanttia. Pelkästään niiden hinnaksi arvioitiin yli 113 miljoonaa euroa.
Poliisi sai tekijät kiinni pakoautosta saatujen DNA-näytteiden avulla. Niistä selvisi, että yksi klaanin pojista oli osallistunut myös berliiniläisen KaDeWe-tavaratalon koru- ja kello-osaston ryöstöön.
Sadan kilon kultaraha vietiin kottikärryillä
Vuonna 2017 Remmon klaanilaiset ryöstivät berliiniläisestä Boden-museosta kuningatar Elisabetin korkokuvalla varustetun 100 kiloa painavan kultakolikon.
Yli kolmen miljoonan euron arvoinen kolikko kärrättiin autoon kottikärryillä. Roistot olivat saaneet museon vartijalta tiedon ikkunasta ja reitistä, jossa ei ollut juuri sinä yönä hälytyslaitteita.
Dresdenin koruaarteen ryöstäneet pojat saivat tekoon nähden lievät, vain kuuden vuoden tuomiot klaanin luvattua palauttaa oikeuden kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti osan ryöstösaaliista. Osa on kuitenkin edelleen kateissa kuten kultakolikkokin.
Palestiinalaisia ja italialaisia mafioita
Muita tunnettuja arabialaistaustaisia perheklaaneja ovat Berliinissä vaikuttava palestiinalaistaustainen Abou-Chaker-klaani sekä Bremenissä ja Essenissä toimiva tuhansia jäseniä käsittävä libanonilainen Miri-klaani.
Kolmen kärkeen kuuluu myös Saksasta jo myös Ruotsiin toimintansa ulottanut libanonilainen Al-Zein-klaani.
Arbialais-turkkilais-libanonilaisten klaanien rinnalla Saksassa toimii myös muunmaalaisia, kuten aikoinaan italialaisten siirtolaisten mukana tulleita italialaisia mafioita. Tunnetuimpia niistä ovat ’Ndrangheta, Cosa Nostra ja Camorra.
Saksan keskusrikospoliisin mukaan klaanien ja järjestäytyneen rikollisuuden vahingot olivat Saksan valtiolle viime vuonna vähintään 2,7 miljardia euroa.
Rikollisuuden kasvusta mutta myös tutkinnan tehostumisesta kertoo, että summa on kaksi kertaa suurempi kuin edellisvuonna.
Pertti Rönkkö, Berliini
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Issa Remmo Peter de Vries Ridouan Taghi Catharina-Amalia Michael Esser klaanimafia ulkomaalaistaustainen rikollisuus marokkolaisjengit Elisabet II järjestäytynyt rikollisuus Mark Rutte Saksa
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


New Yorkin valtalehdessä vakava varoitus: Amerikka, katso Ruotsiin ja varo hallitsemattoman maahanmuuton aiheuttamaa kaaosta

Järjestäytynyt rikollisuus pyrkii uimaan sisälle hyvinvointiyhteiskuntaan – avainasemassa ovat avustajat organisaatioiden sisällä

Yli 60 000 henkilöllä yhteyksiä rikollisverkostoihin: ”Jäävuori voi vielä upottaa Ruotsin”

Joka kolmas jengirikollinen omistaa Ruotsissa yrityksen tai istuu sen hallituksessa
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan
Somalitaustaiseen kansanedustajaan kohdistuu useita rikostutkintoja ja kohuväitteitä. Rikosepäilyjen todistaminen todeksi voi olla vaikeaa, koska Ilhan Omarin virallista syntymäaikaa ei tiedetä ja koska tutkintaan liittyvien henkilöiden mahdollisten sukulaisuussuhteiden todistaminen vaatisi DNA-testejä. Omasta mielestään Ilhan Oman on viaton eikä "tietääkseen" ole mennyt naimisiin oman veljensä kanssa.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











