

LEHTIKUVA
Geert Wildersin henkeä uhanneelle imaamille 14 vuoden vankeustuomio terroristisesta rikoksesta
Pakistanilainen uskonnollinen johtaja tuomittiin Alankomaissa 14 vuoden vankeusrangaistukseen, koska hän oli antanut Wildersistä islamilaisen tappomääräyksen eli fatwan. Murhaan yllyttämistä pidettiin terroristisessa tarkoituksessa tehtynä tekona, koska Wilders on parlamentin jäsen. Myös pakistanilaisen ääripuolueen johtaja tuomittiin vankeuteen Wildersin murhaan yllyttämisestä.
Kaksi Geert Wildersin henkeä uhannutta pakistanilaismiestä on tuomittu pitkiin vankeusrangaistuksiin hollantilaistuomioistuimessa maanantaina, kertoo sanomalehti Gelderlander. Kumpikaan miehistä ei ollut läsnä oikeudenkäynnissä itse, joten heidät tuomittiin poissaolevina.
Islamilainen uskonnollinen johtaja Muhammed Ashraf Jalali, 56, tuomittiin 14 vuoden vankeusrangaistukseen terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhaan yllyttämisestä. Jalali oli antanut Wildersistä islamilaisen tappomääräyksen eli fatwan.
Mullah Jalali oli sanonut, että Wildersin murhaaminen ”palkittaisiin tuonpuoleisessa elämässä”. Tuomarin mukaan on todennäköistä, että hänen seuraajansa ottaisivat kehotuksen vakavasti. Murhaan yllyttämistä pidettiin myös terroristisessa tarkoituksessa tehtynä tekona, koska Wilders on parlamentin jäsen.
Tehreek-e-Labbaik Pakistan (TLP) -puolueen johtaja Saad Hussain Rizvi, 29, tuomittiin neljän vuoden vankeusrangaistukseen murhaan yllyttämisestä ja laittomista uhkauksista. Hänen johtamansa puolueen keskeiset tavoitteet ovat taistella Allahin pilkkaamista vastaan ja tehdä shariasta Pakistanin virallinen laki. Rizvi sai lievemmän rangaistuksen, koska hänen osaltaan oikeus ei löytänyt riittäviä todisteita terroristisesta motiivista.
Pilapiirroskilpailun takia tappouhkauksia
Geert Wilders suunnitteli vuonna 2018 järjestävänsä pilapiirroskilpailun profeetta Muhammedista. Tämä aiheutti suuren määrän Wildersiin kohdistuneita tappouhkauksia islamilaisista maista, etenkin Pakistanista. Pilapiirroskilpailu jouduttiin uhkausten vuoksi peruuttamaan, mutta tappouhkaukset ovat jatkuneet.
Uhan alla eläminen ei ole tietenkään mitään uutta Wildersille, joka on vaimoineen elänyt vuodesta 2004 ympärivuorokautisessa poliisin suojeluksessa. Tästä huolimatta hänen johtamansa vapauspuolue (PPV) sai vaalivoiton Alankomaiden parlamenttivaaleissa 2023.
Pakistan tuskin luovuttaa tuomittuja
Kumpikaan pakistanilaismiehistä ei ollut edustettuna oikeudenkäynnissä itse tai avustajansa välityksellä. Alankomailla ei ole luovutussopimusta Pakistanin kanssa, joten on epätodennäköistä, että Pakistan suostuu luovuttamaan arvostetun uskonoppineen ja puoluejohtajan Alankomaihin.
Tuomitut tuskin joutuvat ikinä istumaan vankeustuomiotaan, mutta siitä huolimatta Alankomaiden syyttäjälaitos piti tärkeänä, että tällainen oikeudenkäynti käydään. Tarkoituksena oli osoittaa, että poliitikkoihin kohdistuvia uhkauksia ei suvaita – ei silloinkaan, kun ne tulevat ulkomailta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Saad Hussain Rizvi Tehreek-e-Labbaik Pakistan Muhammed Ashraf Jalali PPV fatwa Muhammed-pilakuvat terrorismirikokset Alankomaat Pakistan Vapauspuolue Geert Wilders Vihapuhe Sharia Islam Hollanti
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


”EU:n pahin painajainen” voitti Hollannin vaalit – maahanmuuttokriittinen valtavirta vahvistuu Euroopassa

BBC paljasti irakilaisten imaamien laajan pedofiliaringin – hyväksikäytön ajaksi solmitaan ”väliaikainen avioliitto”

Ääri-islamismi kymmenkertaistunut Ruotsissa

Imaami syytteeseen vihasaarnasta Tanskassa – kehotti tappamaan juutalaisia
Viikon suosituimmat

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Rydman: Ylen faktantarkastus on luokatonta – tarkastaa eri asiaa mistä puhuttiin, asiantuntijana veronmaksajien rahoittamien järjestöjen päälobbari
Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri kritisoi kovin sanoin Ylen harjoittamaa "faktantarkastusta" koskien taannoista A-studion debattia hallituksen sote-säästöistä kehysriihessä. "Faktantarkastus" on jälleen kerran tyypillisen yleläistä, sillä tarkastelun kohteeksi on otettu jotain aivan muuta kuin kehysriihessä tehdyt päätökset ja asiantuntijaksi on napattu SOSTE ry:n pääsihteeri, jonka päivätyö on lobata järjestöille lisää veronmaksajien rahaa.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

Päivän pointti: Turun Sanomat kompostoi oman journalisminsa
KOLUMNI | Useimmat aikuiset ovat jossain kohtaa elämäänsä törmänneet siihen meluisaan ja kiusalliseen hetkeen, jolloin pieni lapsi alkaa kovaan ääneen vaatimaan kaupassa karkkia. Vanhempien järkipuhe hammaspeikoista tai kunnon ruoan syömisestä ei tehoa, makealle perso jälkeläinen vain korottaa ääntään. Vanhempien ”Ville-kulta, äidillä ei ole nyt rahaa karkkiin” ei tehoa. Ipanan mieli on lukinnut tavoitteensa – karkkia on saatava hinnalla millä hyvänsä. Jos äiti asettuu poikkiteloin, sen pahempi hänelle. Muut vanhemmat sitten seuraavat huvittuneena tahtojen taistelua.

Vigeliukselta pitkä lista STEA-järjestöavustuksia: ”Miljoonien eurojen tukia maahanmuuttajille ja monikulttuurisuuteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius vaatii kriittisempää tarkastelua sosiaali- ja terveysalan järjestöille myönnettäviin avustuksiin.

Saksa patoaa turvapaikanhakijoiden määrää luokittelemalla lähtömaita turvallisiksi
Talousvaikeuksissa painiskeleva Saksa hillitsee siirtolaisvirtaa listaamalla yhä useampia maita turvallisiksi. Näistä maista tulevia ei pidetä suojelun tarpeessa olevina, ja viranomaiset palauttavat heidät nopeasti. Taustalla vaikuttavat myös EU‑parlamentin päätökset.

Bergbom: Perussuomalaiset aloitti rikollisten palautusrallin
Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom kiittää Facebook‑videollaan hallituksen toimia palautusten lisäämisessä ja arvostelee vasemmistoliittoa hallituksen esitysten vastustamisesta eduskunnassa. Bergbom korostaa, että tiukemmalla maahanmuuttopolitiikalla ja ennakollisella maahantulokiellolla voitaisiin rikollisten pääsy Suomeen estää kokonaan.

Päivän Pointti: Vasemmistoliitto vaatii työajan lyhentämistä – vaikka työntekijä voi sopia siitä oman työnantajansa kanssa vaikka jo tänään

Rostila pöyristyi Heinäluoman taivaan portti -puheista: ”SDP:n pohjakosketuksen on oltava lähellä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila ei sulata SDP:n Eveliina Heinäluoman ulostuloa. Heinäluoma kysyi tiedotteessaan: ”Saakohan Riikka Purra nämä petetyt vaalilupaukset anteeksi edes taivaan porteilla?”
Uusimmat

Iloista vappua

Talous nousuun – oppositio hyökkää välikysymyksellä

Päivän pointti: Turun Sanomat kompostoi oman journalisminsa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää










