

PS ARKISTO
Simula: ”Hallitus syö kansan luottoa politiikkaan”
Hallitus aikoo jatkaa keväällä neuvotellulla hallitusohjelmalla pääministerin vaihtumisesta huolimatta. Eduskunta keskusteli uuden pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelmasta maanantaisessa täysistunnossaan.
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula moitti hallitusta ministeriruletista ja kritisoi hallitusohjelmaa, joka ei hänen mukaansa keskity työhön ja tekoihin, vaan toiveisiin ja haaveiluun.
– Te puhutte ensimmäisten askelten ottamisesta, mutta opettelisitte nyt ensin edes konttaamaan. Jatkamalla hallitustaivaltanne kelvottomalla hallitusohjelmalla, te todellakin tulette kurjistamaan ihmisten arkea ilmastotoimilla, sekä romuttamaan esimerkiksi kuntien taloutta entisestään, Simula paheksui.
”Ministeriruletti ei todellakaan riitä”
Simula ihmetteli puheenvuorossaan, miksei hallituksella ollut selkärankaa päivittää hallitusohjelmaa vastuullisemmaksi sivunkaan vertaa. Hän myös pitää törkeänä suomalaisten aliarvioimisena hallituksen tapaa kierrättää ministerisalkkuja, ja arvelee viimeviikkoisen hallituskriisin syöneen ihmisten uskoa politiikkaan.
– Ministeriruletti ei todellakaan riitä, vaan se on ainoastaan murentanut entisestään koko poliittisen järjestelmämme uskottavuutta. Te puhutte luottamuksesta, sitä Suomen kansalla ei teihin pian ole minkään vertaa, Simula totesi hallituspuolueille.
Suomalaiset ansaitsevat toimivan hallituksen
Suomi tarvitsee Simulan mukaan toimintakykyisen hallituksen sekä luottamusta nauttivat ministerit.
– Suomen kansa ansaitsee sellaisen hallitusohjelman, jolla luodaan aidosti parempaa tulevaisuutta ja kohennetaan suomalaisten hyvinvointia – suomalaisten, ei afrikkalaisten tai Syyriaan lähteneiden terroristien, Simula jatkoi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ranne: Hallitusohjelmaa leimaa poliittinen pelkuruus

PS haastoi kyselytunnilla al-Holin tapauksesta – hallitus luisteli kuin saippua

Immonen: Hallituksen salailua Isis-perheiden tuomiseksi Suomeen ei voi hyväksyä

Juvonen: Lottovoiton saaminenkin todennäköisempää kuin hoitajamitoituksen saattaminen lakiin

Työllistymistä kuplamuovia poksuttelemalla – Purra: Hyötyä ainoastaan voittoa tekevälle firmalle
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan
Somalitaustaiseen kansanedustajaan kohdistuu useita rikostutkintoja ja kohuväitteitä. Rikosepäilyjen todistaminen todeksi voi olla vaikeaa, koska Ilhan Omarin virallista syntymäaikaa ei tiedetä ja koska tutkintaan liittyvien henkilöiden mahdollisten sukulaisuussuhteiden todistaminen vaatisi DNA-testejä. Omasta mielestään Ilhan Oman on viaton eikä "tietääkseen" ole mennyt naimisiin oman veljensä kanssa.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Vantaan vetovoima koetuksella: Asukkaat vaihtuvat, asuntojen arvo sulaa
Kotimaan muuttotappio, voimakkaasti muuttunut väestörakenne ja laskevat asuntojen hinnat herättävät kysymyksen siitä, millaiseksi kaupungiksi Vantaa on kehittymässä – ja kenelle se on tulevaisuudessa houkutteleva.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












