

Eduskuntaryhmyri Leena Meri keskustelee Laura Huhtasaaren kanssa Hyvinkäällä. Taustalla kansanedustajat Toimi Kankaanniemi ja Rami Lehto. Arkistokuvaa.
Sipilä kosii pienpuolueita soten taakse – Leena Meri: ”Härski kaupankäynti ja kansanedustajien ostaminen on alkanut”
Kansanedustaja Kaj Turusen eilinen loikkaus sinisistä kokoomukseen on herättänyt hallituksen sisällä eripuraa. Tätä edeltänyt Harry ”Hjallis” Harkimon siirtyminen itsenäiseksi edustajaksi ei helpota hallituksen tilannetta, sillä hallituksen enemmistö on vain muutamasta äänestä kiinni. Pääministeri Juha Sipilä onkin aloittanut pienten oppositiopuolueiden kosiskelut, jotta sote- ja maakuntauudistukselle saadaan enemmistö. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri pitää toimintaa härskinä kaupankäyntinä.
– Nyt runnotaan ja käydään kauppaa. Periaatteita myydään suuntaan ja toiseen, että uudistukset saadaan läpi. Koska huono sote- ja maakuntapaketti on vastatuulessa, alkaa kansanedustajien ostaminen, Meri toteaa.
”Koska huono sote- ja maakuntapaketti on vastatuulessa, alkaa kansanedustajien ostaminen.”
Meri arvioi, että pääministeri lupaa puolueille jotain vastineeksi siitä, että he tukevat uudistuksia. Hän pitää hyvin ongelmallisena sitä, että näin suuri uudistus syntyisi lopulta poliittisen kaupankäynnin tuloksena.
– Kyseessä on Suomen historian suurin uudistus, jossa ovat kyseessä jokaisen suomalaisen sosiaali-ja terveyspalvelut. Perustuslaillisia ongelmia on edelleen muun muassa yhdenvertaisuuden toteuttamisessa, rahoituksessa ja aikatauluissa, Meri huomauttaa.
Meri ihmettelee myös sinisen tulevaisuuden puheenjohtajan, ministeri Sampo Terhon kommentteja hallituksen sisäisestä luottamuksesta. Terho kommentoi tiistain A-studiossa tunteikkaasti, kuinka pettynyt on siihen, että ilman ennakkovaroitusta kokoomuksen edustajat ja Kaj Turunen olivat loikan juonineet.
”Ministeri Terhon valitus näyttää lähinnä surkuhupaisalta”
– Saanen muistuttaa ministeri Terhoa viime kesän puoluekokouksen tapahtumista. Vielä Halla-ahon valinnan jälkeen Terho twiittasi, että nyt jatketaan yhdessä eteenpäin, kunnes he ilman mitään ennakkovaroitusta lampsivat ulos ryhmästä. Nyt valitus näyttää lähinnä surkuhupaisalta, Meri kommentoi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Putkonen: Kokoomus oli ajoittanut Turusen siirron hyvin tarkasti – mutta hallitus tulee pysymään kasassa, sinisten julmistelusta huolimatta

Kaj Turusen puhe sisälsi ikävän piikin Sampo Terholle

Hjallis Harkimo Ylellä: Sinisten tulo hallitukseen oli kokoomuksen eduskuntaryhmälle ilmoitusasia – meiltä ei kysytty mitään

Harkimo jättää kokoomuksen

Halla-aho sote- ja maakuntauudistuksen kiirehtimisestä: ”On vaarallista runnoa lakeja läpi epärealistisella aikataululla”
Viikon suosituimmat

Vouti vie pian huumeparonin arvokellot ja loistoauton – Oikeusministerin viesti nuorille: ”Rikos ei kannata”
Hallitusohjelman mukaisesti oikeusministeriö on valmistellut rikoslain muutoksia, joiden tarkoituksena on iskeä vakavan järjestäytyneen rikollisuuden ytimeen. Kotietsintään sekä vangitsemisperusteisiin on tulossa muutoksia ja vääryydellä hankitun mammonan voi menettää valtiolle entistäkin helpommin. Rikos ei siten Suomessa kannata ja tulevaisuudessa vieläkin heikommin.

Nuorten julma joukkopahoinpitely ja puukotus tallentuivat videolle, yksi tekijöistä alle 15-vuotias – Rasinkangas varoittaa väkivallan raaistumisesta
MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa esitettiin video Espoon Kauklahdessa tapahtuneesta nuorten tekemästä joukkopahoinpitelystä ja puukotuksesta. Tekijät jahtasivat heille entuudestaan tuntematonta uhria lähijunassa ja seurasivat häntä asemalta alikulkutunneliin, jossa he pahoinpitelivät uhrin.

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Työttömyyden kasvu johtuu edellisten hallitusten maahanmuuttopolitiikasta – Mäkelä: Sosialistien opit tuottavat vain kurjuutta ja leipäjonoja
Perussuomalaiset korostaa, että julkisen talouden sopeutustoimet tulee jatkossakin kohdentaa hyvinvointiyhteiskunnan kannalta toissijaisiin kohteisiin. Erilaisten mielipidetiedustelujen mukaan myös suurin osa Suomen kansasta kannattaa menosäästöjen kohdentamisia epäolennaisiin kohteisiin, kuten Yleisradioon ja kehitysapuun.

Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Demarit menettävät työläisäänestäjiään ruotsidemokraateille – vaikeneminen maahanmuutosta johtaa joukkopakoon
Sosialidemokraattinen puolue on Ruotsissa menettänyt huomattavan osan perinteisistä työläiskannattajistaan. Virta on vienyt ruotsidemokraatteihin, joka tänään kilpailee suurimman työväenpuolueen asemasta. Syynä puolueen vaihtoon näyttäisi tutkijoiden mukaan olevan demareiden näköalattomuus ja maahanmuuttoon liittyvien ongelmien väistely.

ICC:n mukaan Israel ei ole syyllistynyt kansanmurhaan – Garedew: ”Valheelliset syytökset ovat ruokkineet hyökkäyksiä juutalaisia vastaan”
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

Kotouttamisesta kotiuttamiseen – Euroopan hidas mutta varma herääminen paluumuuton välttämättömyyteen
Ympäri Euroopan havahdutaan siihen tosiasiaan, että mahdottomaksi osoittautuneen maahanmuuttajien kotouttamisen nielemät resurssit voidaan käyttää paremminkin - nimittäin paluumuuton kannustimiin.















