

MATTI MATIKAINEN
Slunga-Poutsalo: Suurin huoleni on se, että valtion kassassa olevat varat eivät riitä pitämään huolta oman maan kansalaisista
Kansanedustajaksi Uudeltamaalta noussut Riikka Slunga-Poutsalo katsoo, että perussuomalaisten tehtävänä oppositiossa on esittää järkeviä vaihtoehtoja, kirittää hallitusta oikeansuuntaisiin toimiin ja pitää kansa tietoisena siitä, mitä vaikutuksia hallituksen politiikalla on. – Pelko siitä, että perussuomalaisten kannatus vain kasvaa, saa hallituksen lopulta tekemään parempaa politiikkaa.
Perussuomalaisten entinen pitkäaikainen puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo on nykyään yksi perussuomalaisten eduskuntaryhmän uusista kansanedustajista. Kevään vaaleissa Uudenmaan vaalipiiristä hänelle kertyi yhteensä 4 266 ääntä, vaikka kampanjointi jäi koko puolueen vaalityön jalkoihin.
– Puolueen menestyminen sen tärkeimmissä vaaleissa oli itselleni ykkösasia, joten oma vaalityö meni kyllä todella vasemmalla kädellä. Olinkin oikein tyytyväinen omaan tulokseeni. Onneksi pitkäjänteinen politiikan tekeminen oli luonut perustan omalle vaalitulokselle, Slunga-Poutsalo sanoo.
“Vaalit ovat aina maratonlaji”
Kolme kautta ja yhteensä kuusi vuotta kestäneen puoluesihteeripestin aikana Slunga-Poutsalo ehti vetää menestyksekkäästi eduskuntavaalit sekä eurovaalit, molemmat kahdesti. Myös kuntavaaleissa perussuomalaiset pärjäsi Slunga-Poutsalon puoluesihteeriaikana erittäin hyvin. Vuoden 2017 kuntavaalien tulos oli jopa puolueen historian toiseksi paras kuntavaalitulos.
Slunga-Poutsalo sanoo, että perussuomalaisten kova tuloskunto kevään vaaleissa oli nähtävissä jo kuukausia etukäteen.
– Vaalit ovat aina maratonlaji, jossa suunnitelmat ja strategiat laaditaan hyvissä ajoin ennen loppusuoraa. Vuodenvaihteen jälkeen tulivat ensimmäiset merkit siitä, että nyt voisi tulla tulosta. Jäsenistöön tarttui hyvin tekemisen meininki ja henki oli hyvä. Perussuomalaisten kenttä on sellainen koneisto, että kun se lähtee hyrräämään hyvää tulosta, sitä ei pysäytä mikään.
Vuorovaikutus ihmisten kanssa pitää jalat maassa
Slunga-Poutsalo on tehnyt perussuomalaisissa politiikkaa jo yli kymmenen vuotta. Kulunut vuosi on silti ollut erityisen kiireinen ja työmäärän kannalta jopa poikkeuksellinen.
– Kesän puoluekokouksen jälkeen iski todellisuus ja väsymys aika lujaa. Sen huomasi, että takana ei ollutkaan raskas puoli vuotta kaksine vaaleineen vaan raskaat kuusi vuotta. Kun lasketaan mukaan koko työrupeama puoluetoimistolla, niin siihen mahtuu seitsemät vaalit, hallitusneuvottelut, hallitusvastuu, eduskuntaryhmän hajoaminen ja paljon muutakin.
Valtakunnanpolitiikan lisäksi Slunga-Poutsalo toimii myös kotikaupunkinsa Lohjan valtuustossa ja kaupunginhallituksessa. Vaikka tekemistä riittää, ihmisten kohtaamiseen tuore kansanedustaja ei ole kyllästynyt. Slunga-Poutsalo pitää edelleen yhteyttä moneen suuntaan ja pyrkii vastaamaan yhteydenottoihin sen mukaan kuin kansanedustajan tehtävät sallivat.
– Yhteydenottoja tuleekin paljon. Puhelujen kanssa olen pinteessä, koska istun miltei kaikki päivät kokouksissa, mutta onneksi sähköposti toimii ja minulla on hyvä avustaja.
– Ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa oleminen on silti yksi tärkeimpiä kansanedustajan tehtäviä. Se pitää jalat tukevasti maassa, siinä ei voi vieraantua tavallisesta arjesta. Samoin kuntapolitiikka on todella tärkeää samasta syystä. En voisi tehdä kansanedustajan työtä kunnolla, jos en tietäisi minkälaisessa ajassa ja haasteissa kunnissa eletään
Sananvapauden tilanne huolestuttaa
Slunga-Poutsalo on jäsenenä tiedusteluvalvontavaliokunnassa ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa.
– Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta tulee olemaan todella isojen asioiden äärellä. Sinne tulee esitykset perhevapaauudistuksesta, paikallisesta sopimisesta, työn ja yrittämisen rajapintojen kehittämisestä jne. Nämä kaikki ovat isoja, perussuomalaisille tärkeitä asioita. Myös uusi tiedusteluvalvontavaliokunta on hyvin mielenkiintoinen, koska rakennamme jotain aivan uutta. On pidettävä huoli siitä, että tavallisen ihmisen oikeusturva ja sananvapaus säilyy, Slunga-Poutsalo sanoo.
Antti Rinteen johtaman hallituksen hallitusohjelmassa viitataan epäsuorasti pyrkimyksiin sananvapauden rajoittamisesta kirjauksella, jonka mukaan ”nykytilan parantaminen edellyttää vihapuheeseen puuttumista”. Vihapuhe on yleisesti käytetty käsite, vaikka kukaan ei tunnu tietävän, mitä se tarkoittaa. Sananvapauden kaventaminen huolestuttaa kansanedustajaa.
– Olen hyvin huolestunut suunnasta, mihin olemme menossa! Kuka määrittelee sen, mikä edes on vihapuhetta? Vihainen puhe kumpuaa epäkohdista ja epäoikeudenmukaisuudesta eikä se ole vihapuhetta. Sananvapauden tulisi taata myös tyhmien puhumisen, ilman että on pelko joutua syytteeseen, Slunga-Poutsalo muistuttaa.
Sosiaaliturvajärjestelmän tuotava aidosti turvaa
Eräs vaalikauden merkittävimmistä projekteista tulee olemaan sosiaaliturvan uudistaminen, eli sotu-uudistus. Nykyistä byrokraattista ja osin raskasta järjestelmää halutaan muuttaa toimivammaksi, vaikka näkemykset uudistuksen sisällöstä ja rakenteesta vaihtelevat suuresti.
Slunga-Poutsalo ei ennakoi menestystä sotu-uudistuksen läpiviemiselle.
– Uudistus tuskin tulee menemään maaliin. Saa nähdä, milloin hallitus edes saa sen vireille. Sotu on vielä vaikeampi kokonaisuus kuin sote konsanaan. Nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä on todella monimutkainen ja byrokraattinen kun sen tulisi olla yksinkertainen suojaverkko, joka turvaa tilapäisesti silloin kun ihminen ei itse pärjää.
– Yhteiskunnan tulee pitää huoli niistä jäsenistään, jotka eivät itse pysty, kuten vanhukset ja vammaiset, ja heidän osaltaan järjestelmän pitää tuoda turvan tunnetta eikä epävarmuutta. Suurin huoli itselläni on se, että meidän valtion kassassa olevat varat eivät riitä pitämään huolta oman maan kansalaisista, Slunga-Poutsalo sanoo.
Rinteen hallitus yrittää myös saada valmiiksi edelliseltä hallitukselta kesken jäänyttä sote-uudistusta. Slunga-Poutsalo toteaa, että ratkaisu olisi löydettävissä, jos kunnille olisi ohjattavissa varoja palveluiden järjestämiseen.
– Mutta kun katsoo hallituksen kokoonpanoa, tämä tuskin tulee olemaan hallituksen esitys. Kyllä kepu ajaa edelleen vahvaa maakuntamallia betonoidakseen hiipuvalla kannatuksella paikkansa vallassa.
– Edellisen hallituksen ohjelma soten osalta oli ihan hyvä, siis se alkuperäinen, joka unohtui jossain vaiheessa. Pistetään julkinen sektori kuntoon niin, että rajapinnat ja tieto perusterveydenhoidon ja erikoissairaanhoidon välillä on saumaton, Slunga-Poutsalo esittää.
Hallitusohjelma kuin kirje joulupukille
Slunga-Poutsalo katsoo, että perussuomalaisten tehtävänä oppositiossa on esittää järkeviä vaihtoehtoja, kirittää hallitusta oikeansuuntaisiin toimiin ja pitää kansa tietoisena siitä, mitä vaikutuksia hallituksen politiikalla on.
– Pelko siitä, että perussuomalaisten kannatus vain kasvaa, saa hallituksen lopulta tekemään parempaa politiikkaa. Tai sitten ne kärsivät rökäletappion seuraavissa vaaleissa.
Slunga-Poutsalo oli mukana jo vuonna 2010 perussuomalaisten kuntapoliitikoiden allekirjoittamassa, maahanmuuttopoliittisia linjauksia käsittelevässä nuivassa vaalimanifestissa. Tuore kansanedustaja sanoo, että hänen maahanmuuttopoliittinen linjansa on pysynyt samanlaisena.
Perussuomalaisten tiukka maahanmuuttopolitiikka nauttii laajemminkin kansan vahvaa kannatusta. Siitä huolimatta hallitus pyrkii toimimaan toisella tavalla. Sisäministeri Maria Ohisalo väläytti äskettäin, että Suomi voisi ottaa vastaan Välimereltä uusia turvapaikanhakijoita jo lokakuusta lähtien. Slunga-Poutsalo ei ole ilahtunut.
– Nykyinen hallitus tulee varmasti murentamaan ne vähäisetkin kiristykset mitä edellisellä hallituskaudella saatiin läpi. Palataan alkupisteeseen, ikävä kyllä. Tämä turhauttaa minua. Hallituspuolueilla ei näytä olevan halua ottaa kantaa maahanmuuton haittoihin ja kustannuksiin, koska ne joutuisivat silloin tunnustamaan, että perussuomalaiset ovat olleet koko ajan oikeassa.
Hallitusohjelmasta Slunga-Poutsalo toteaa sen olevan kuin kirje joulupukille.
– Sieltä löytyy paljon hyviä asioita mutta arvasin jo toukokuussa, että esitykset jäävät tuuleen huudetuiksi toiveiksi. Nyt olemme jo saaneet kuulla, kuinka taloudellisista syistä ei voikaan tehdä sitä tai tuota ohjelmassa linjattua. Tämä ei ollut yllätys, kun tiesi valtiontalouden tilanteen. Ihmettelen vaan, eivätkö nykyiset hallituspuolueet muka tienneet?
Työn perässä muuttaville lisää turvaa
Slunga-Poutsalon mukaan Suomen keskeiset tulevaisuuden haasteet liittyvät talouteen ja työllisyyteen. Perussuomalaiset haluaa monella tavalla helpottaa työntekijän mahdollisuuksia siirtyä työpaikan perässä.
– Kohtaanto-ongelma on konkreettinen, eli työtä on mutta ei tekijöitä, ainakaan sillä paikkakunnalla mistä työtä löytyisi. Luomalla turva siirtyä toiselle paikkakunnalle on avainkysymys tämän ongelman ratkaisemiseksi, Slunga-Poutsalo sanoo ja nostaa konkreettisen esimerkin.
– Jos sinulla on lainalla rakennettu omakotitalo ja lapset päivähoidossa Itä-Suomessa, niin muuttaminen työn perässä toiselle puolelle Suomea ei välttämättä houkuttele, jos kotisi myynnillä sinulla ei ole mahdollisuutta maksaa velkoja, saati hankkia uutta kotia tilalle. Tähän siirtymään tarvitaan panostuksia ja perussuomalaisten ohjelmissa on tähän hyvät ratkaisut.
Slunga-Poutsalo sanoo, että hän haluaa kansanedustajana nimenomaan vaikuttaa asioihin ja saada aikaan muutoksia.
– Olen myös hionut omia lakialoitteita ja puheenvuoroja. Toivon, että tekemilläni valtiopäivätoimilla on oikeasti mahdollisuus edetä ja mennä läpi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- oman maan kansalaiset suomalainen työ ja yrittäminen sote-uudistus palvelut Maahanmuuttopolitiikka Hallitusohjelma Turvapaikanhakijat Sosiaaliturva Riikka Slunga-Poutsalo perussuomalaiset talous työllisyys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Slunga-Poutsalo: ”Sietämättömän korkeilla bensan ja sähkön hinnoilla rahoitetaan nykymuotoista humanitaarista maahanmuuttoa”

Halla-aho YLE:llä: media on luopunut perinteisestä tehtävästään – perussuomalaiset on vallan vahtikoira

Turtiainen: Maahamme ”turvaa” kyselemään ohjatut elintasopakolaiset eivät osoittautuneetkaan moniosaajiksi – “Ulkomaalaiset rikolliset karkotettava välittömästi”

Perussuomalaiset: Työllisyysaste ei nouse, jos yhtä työssäkäyvää maahanmuuttajaa kohden maahan otetaan kaksi työtöntä maahanmuuttajaa

Juvonen: Sote-luonnos lähti lausunnoille keskeneräisenä ja ilman parlamentaarista valmistelua

Perussuomalaisten puoluesihteeri: Keskusta roikkuu hallituksessa soten vuoksi – perussuomalaisten kuntavaalivoitto veisi pohjan kalliilta hallintohimmeliltä
Viikon suosituimmat

EU haluaa terveydelle haitallisen puunpolton aisoihin – saunojen ja takkojen piippuihin sähköiset savukaasujen puhdistimet
Brysselin vallan kammareissa oli 12. helmikuuta tarkoitus esitellä lakiluonnos, joka asettaisi entistä selvästi tiukemmat rajat muun muassa puulämmitteisten tulisijojen haitallisille hiukkaspäästöille vuodesta 2027 alkaen. Sitten otettiin järki käteen - ainakin toistaiseksi.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta
Yhdysvaltain varapresidentti Vance on sitä mieltä, että Eurooppa on vaarassa ajautua yhteiskunnalliseen itsemurhaan, koska liian monet Euroopan maat ovat kyvyttömiä tai haluttomia kontrolloimaan rajojaan. Vance on huolissaan siitä, että rajojensa valvonnan sijasta monet EU-maat haluavat mieluummin rajoittaa omien kansalaistensa sananvapautta. Hän mainitsi Saksan esimerkkinä maasta, joka on ajautumassa tuhoon massamaahanmuuton takia. Vancen mielestä massamaahanmuutto vaarantaa myös tavallisten amerikkalaisten työläisten oikeuden "amerikkalaiseen unelmaan".

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Vasemmisto reagoi tunteella maahanmuuttopolitiikan kiristyksiin – sisäministeri Rantanen muistutti, että Suomessa ei enää voi olla muita Pohjoismaita löperömpiä sääntöjä
Eduskunnassa käsiteltiin tänään hallituksen esityksiä ulkomaalaislain muuttamiseksi. Suomen maahanmuuttopolitiikan muutos kohti tiukempaa yleiseurooppalaista tasoa demokraattisen prosessin kautta osui syvälle tunteisiin vasemmistoliiton kansanedustajalle Veronika Honkasalolle.

YK:n tuomari sai tuomion naisorjan pitämisestä
Yhdistyneiden kansakuntien tuomari on tuomittu Iso-Britanniassa nuoren naisen pakottamisesta orjatyöhön.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.

Vigeliukselta kovaa kritiikkiä Yleisradion johdolle: ’’Uutisista leikkaaminen on Ylen päätös, ei eduskunnan’’
Yle-työryhmässä neuvotellut ja Ylen hallintoneuvostossa työskentelevä kansanedustaja Joakim Vigelius ottaa kantaa Ylen säästöihin kohdistuneeseen kritiikkiin. Hänen mukaansa säästöjen kohdentamisesta vastaa Yle, ei eduskunta.

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa
Kevään kuntavaaleissa SDP:n listoilla on ainakin neljä ay-järjestön istuvaa tai entistä puheenjohtajaa. Teollisuusliiton puheenjohtaja, sekä viime talven poliittisten lakkojen ”ruuvin kiristäjänä” tunnettu Riku Aalto asettuu ehdolle Vantaalla. Myös monet SAK:laisten liittojen rivijäsenet ovat asettuneet ehdolle demarien tai vasemmistoliiton listoilta.