
Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on pahemman kerran turhautunut sosiaalisen median esilletuomiin varjopuoliin, joista on kärsitty kesän aikana monin tavoin. Hän korostaa, että sosiaalinen media voi johtaa ihmisiä harhaan: pienen ryhmän luoma maailma ei ole objektiivinen totuus.
– Monet ryhmät ovat aktiivisia. Niiden kannattajat – ja varsinkin vastustajat – luulevat, että heidän asiansa on pääasia. Mutta kun käy toreilla ja turuilla tilaisuuksissa, huomaatkin, että ihmisiä puhuttavat ihan heidän omat asiat. Sieltä saa todenperäisen kuvan siitä, mitä ihmiset ajattelevat ja mistä he ovat huolissaan, lauantaina Imatralla puhunut Soini kertoi.
Erityisesti hän nosti esiin hämmästyttävän facebook-ryhmän, joka kehottaa julkisesti tappamaan kokoomuksen puoluejohtaja Alexander Stubbin.
– Minusta nämä facebookin vastaavat ihmiset pitäisi viedä käräjille! En mitenkäään voi ym märtää, että Suomessa voi julkisesti yllyttää tappamaan – tai oikeastaan murhaamaan, koska se on suunniteltua toimintaa. Jos ei tämä johda mihinkään, niin mikä sitten, Soini kysyy.
– Se ei käy! Olen ärtynyt, kun olen nähnyt, miten se vaikuttaa. Meidän täytyy keskustella, mitä voimme sanoa internetissä – tämähän on yllytystä henkirikokseen!
– Poliitikkoja saa ja pitää arvostella. Mutta henkeä ja terveyttä ei saa uhata, Soini vaati.
Vaikka sivustosta ei voi Soinin mukaan voi vetää suoraa yhteyttä Stubbin asuntoon tehtyyn iskuun, niin on erittäin vakavaa, että ammutaan kodin ikkunoihin.
– Ei tällaisia asioita voi kuitata olankohautuksella. Alkaa olla selvät merkit siitä, että on tarkan markan ajat: yhteiskuntaan pitää palauttaa usko, ettei kenenkään pidä pelätä, Soini linjaa.
– Tällainen kehitys pitää juuria Suomesta pois. En halua, että Suomessa tapahtuu sellaista kuin Ruotsissa ja Tanskassa, että ihmisiä, jotka hoitavat yhteisiä asioita, heitä uhataan tai he menettävät henkensä. Koin tämän velvollisuudekseni sanoa, Soini korosti.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Viikon suosituimmat
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.
Saksan kristillisdemokraattien CDU:n ja CSU:n yritys rajoittaa hallitsematonta siirtolaisuutta ja raiteiltaan syöksynyttä turvapaikkapolitiikkaa onnistui vain puoliksi. Radikaaleja linjauksia sisältävä päätöslauselma meni läpi, mutta itse lakiesitys kaatui punavihreä rajuun vastarintaan ja omien rivien pettämiseen. Demarit varoittivat oikeistoa helvetin porttien avaamisesta. Entinen CDU-liittokansleri Angela Merkel puuttui peliin antamalla tukensa punavihreille. Täyden kannatuksen kristillisdemokraatit saivat vain vihaamaltaan AfD-puolueelta.
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.
Ison-Britannian entinen pääministeri Tony Blair ehdottaa digitaalista henkilöllisyysjärjestelmää ja valvontateknologian laajentamista vastavetona oikeiston ja kansalaisten huolille lisääntyneestä turvattomuudesta ja hallitsemattomasta massamaahanmuutosta. Blairin mukaan tässä olisi konkreettinen ratkaisu ongelmiin, joista populistit puhuvat. Hän visioi, että tekoäly ja valvontateknologia voisivat myös tehostaa julkista sektoria. Entinen pääministeri korostaa, että yksityisyyden ja tehokkuuden välillä on tehtävä valinta ja uskoo kansalaisten olevan siihen valmiita. Kriitikot ovat puolestaan huomauttaneet, että valvontayhteiskuntaa ollaan nyt ajamassa ratkaisuksi vasemmiston itsensä aiheuttamiin ongelmiin.
Oikeusministeri Leena Meri ei tue huumausaineaktivistien esityksiä, koska se olisi väärä signaali yhteiskunnalle.
Useimmiten asiat alkavat mennä pieleen, kun perinteisen valtamedian sähköpostiin ilmestyy tiedote maahanmuuton vaikutuksia, etenkin taloudellisia vaikutuksia, käsittelevästä tutkimuksesta. Myös elinkeinoelämän lobbarit rakentavat omissa julkaisuissaan maahanmuuton vaikutuksista ruusuista kuvaa. Lähes aina pimentoon jää tavallisen veronmaksajan näkökulma, vaikka hän lopulta joutuu maahanmuuton kulujen maksajaksi.
Vasemmistoliitto ei tue rajaturvallisuuslain jatkamista, ja vasemmisto haluaa myös lisää työperäistä maahanmuuttoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä muistuttaa, että myös EU-komissio on nyt hyväksynyt sen, että turvapaikanhaun voi rajalla keskeyttää tietyssä tilanteessa.
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Suomen metsiä päästölähteiksi väittävä Luonnonvarakeskus irrottautuu poliittisesta ohjauksesta ja laatii uudet laskelmat, jotka perustuvat rehellisyyteen ja todellisuuteen.
Lue lisää
Lue lisää