Artikkeli kuva

Soini totesi itsestäänselvyyden – veri kuohahti ruotsalaismedioissa

22.09.2015 |23:57

Suomen ja Ruotsin kissanhännänveto pakolaistulvan hoitamisesta jatkuu kovilla kierroksilla. Ulkoministeri Timo Soinin tiistaiset lausunnot maiden suhteiden huononemisesta sekä terroristien ja ihmissalakuljettajien tukemisesta saivat kupin nurin ruotsalaisissa tiedotusvälineissä.  

Ilta-Sanomien haastattelussa Ruotsin pakolaispolitiikkaa kovasanaisesti arvostelleen ulkoministeri Timo Soinin (ps.) lausunnot nousivat ruotsalaisissa tiedotusvälineissä paraatipaikalle .

Niin Expressen kuin Aftonbladet kutsuivat Soinin lausuntoja ”hyökkäykseksi Ruotsia vastaan”. Soinin mainittiin muun muuassa todenneen, että Ruotsin nykyinen tapa hoitaa pakolaiskriisiä pelaa suoraan terroristien ja ihmissalakuljettajien pussiin.

Vaikka Soinin mukaan nykytilanne ei ole vielä vaarallinen, Ruotsi ei voi jatkaa Dublinin sopimuksen rikkomista ja pakolaisten päästämistä alueensa läpi Suomeen. Hänen mukaansa Ruotsin kritiikillä Suomen pakolaiskiintiön koosta saattaa olla perää, mutta EU:n sääntöjä rikkomalla ei asiaa voida hoitaa.

Myöhemmin Expressen raportoi Soinin todenneen Iltalehdelle, että ihmissalakuljetusta ja terrorismia esiintyy kaikissa pakolaisten läpikulkumaissa.  Soini selvensi myöskin Suomen ja Ruotsin yhteistyön ihmissalakuljetuksen ja siihen liittyvän rikollisen toiminnan kitkemisessä sujuvan kohtalaisen hyvin.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”

09.04.2026 |23:32
5.
Suomen uutiset logo

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”

06.04.2026 |10:00
7.
Suomen uutiset logo

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa

08.04.2026 |15:11
8.
Suomen uutiset logo

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja

07.04.2026 |09:31

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää