Artikkeli kuva

Kuva: Sun.

Sukeltava superjahti torppaa Tallinnan tunnelin

27.03.2018 |15:26

Juppikuunari saa aivan uuden ulottuvuuden, jos aluksella pystyy myös sukeltamaan. Veden alle ei ylety verottajan paha silmä eikä vihollisen hallin hammas. Tarkemmin ajatellen sukellusristeilijä olisi oiva kompromissi Helsingin ja Tallinnan väliseen liikenteeseen. Se tarjoaa tunnelin edut ilman sen haittoja.

Migaloo-suunnittelufirma on julkaissut todentuntuisen näkemyksen täysin uudentyyppisestä matkustaja- tai huvialuksesta. Idea perustuu The Sun -lehden mukaan Yhdysvaltain laivaston Zumwalt-luokan supermoderniin hävittäjään.

Ihan mistä tahansa kiulusta ei ole kyse, sillä sukellusristeilijää on saatavana 70-300 metriä pitkänä versiona, ihan itse kunkin kukkaron mukaan. Porukkaa mahtuu tarvittaessa mukaan melkoisesti, sillä suurimman version matkustajatilat ovat kooltaan yli 3 000 neliömetriä. Jos matkaan tulee mutkia, alus voi tarvittaessa viipyä pinnan alla viikkoja.

Puhtaaseen matkustajakäyttöön alus olisi erityisen sovelias siksi, että se on käytännössä täysin tunteeton säätilalle ja siten aallokolle. Veden alla on ikuisesti tyyntä eivätkä juomat läiky rinnuksille. Uutuus pystyy sukeltamaan 300 metriin asti eli sillä pääsee pohjaan missä hyvänsä Suomenlahden alueella.

Hintakin jää Tallinnan tunnelia huokeammaksi, pienimmän paatin saa reilusti alle miljardin euron.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
5.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
9.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää