

PS ARKISTO
Suomalaisten luottamus taksialaan laskusuunnassa – ministeri Ranne tarttuu ongelmaan: ”Kuka tahansa ei voi päästä ja pysyä taksialalla”
Suomalaisten tyytyväisyys ja luottamus taksialaan on viime vuosina ollut laskussa. Suurin lasku tyytyväisyydessä on tapahtunut turvallisuudentunteessa. Perussuomalainen liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne kertoo valmisteilla olevista toimenpiteistä, joilla muun muassa taksinkuljettajien vaatimustasoa tultaisiin jatkossa nostamaan.
Jo hallitusohjelmassa linjattiin taksialan luottamusta lisäävän lainsäädäntöhankkeen toteuttamisesta tällä vaalikaudella. Nyt lausunnoille lähtevä arviomuistio sisältää lukuisia toimenpiteitä, jotka menevät jatkovalmisteluun. Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne toivoo lausuntoja erityisesti taksialan toimijoilta.
– Pidimme ensimmäisen pyöreän pöydän keskustelun taksialan toimijoiden ja muiden sidosryhmien, kuten eri viranomaisten, kanssa jo viime syksynä. Toinen pidettiin viime viikolla. On selvää, että ammattitaitoiset taksiyrittäjät ja taksinkuljettajat kärsivät nykytilanteesta.
– Emme tee korjauksia itseksemme, vaan kuuntelemme ja huomioimme alan ammattilaisten näkemyksiä. Lakihankkeen tarkoituksena on konkreettisesti lisätä turvallisuutta, ammattitaitoa ja luottamusta taksialalle. Kosmeettisten korjausten sijasta tavoitteena ovat kunnon teot, ministeri Ranne toteaa.
Arviomuistiossa esitetään useita mahdollisia lakimuutoksia ja jatkovalmistelua vaativia asioita, jotka liittyvät muun muassa taksinkuljettajan ammattipätevyyteen, harmaan talouden torjuntaan ja valvontaan.
Taksinkuljettajille pakollinen koulutus
Arviomuistiossa ehdotetaan, että taksinkuljettajan ammattiin vaadittaisiin jatkossa vähintään 21 tunnin mittainen pakollinen koulutus taksinkuljettajan ajoluvan saamisen edellytykseksi. Koulutuksella varmistettaisiin mm. alalle tulevien riittävää kielitaitoa ja puututtaisiin selviin kielitaidon puutteisiin. Koulutus antaisi kuljettajille perustiedot myös erityisryhmien tarpeista ja huomioitavista seikoista.
Ajoluvan edellytykseksi eivät kelpaa kaikki ulkomaiset ajokortit, vaan tietyissä tapauksissa henkilön tulisi käydä suomalainen autokoulu ja kerryttää vuosi ajokokemusta Suomessa.
Taksinkuljettajan kokeeseen esitetään vilppiä ja koekysymysten vuotamista ehkäiseviä keinoja. Jatkossa taksinkuljettajan koe voitaisiin hylätä myös siinä tilanteessa, että vilppi huomattaisiin vasta jälkikäteen. Hylätystä taksinkuljettajan kokeesta voitaisiin määrätä karenssi, jolloin ammattiin pyrkivällä olisi aidosti mahdollisuus hankkia puuttuva osaaminen ennen seuraavia yrityskertoja.
Kuljettajien vaatimustasoa nostettava
– Lisäämällä koulutusta ja ehkäisemällä koevilppiä alalle saadaan houkuteltua motivoituneimmat ja osaavimmat kuljettajat. Tällä hetkellä lainsäädännössä ei ole pakollista koulutusta koskevaa sääntelyä, vaan se poistettiin surullisenkuuluisan taksilain uudistamisen yhteydessä. Kuljettajaksi pääsemisen vaatimustasoa on nostettava, nuhteettomuusvaatimuksia tiukennettava ja vilpistä jouduttava jäähylle, Ranne luettelee.
Myös taksiliikennelupien myöntöperusteisiin ehdotetaan muutoksia. Mikäli luvan hakija olisi syyllistynyt petokseen tai maksuvälinerikoksiin, voisi luvansaanti estyä. Samoin seksuaalirikokset ja henkeen tai terveyteen kohdistuvat rikokset ehdotetaan sellaisiksi hyvämaineisuuden estäviksi rikoksiksi, joihin syyllistyneelle taksiliikennelupaa ei myönnettäisi. Eräänä ehdotuksena on, että ajolupa voitaisiin peruuttaa myös pysyvästi.
Lisää valvontakeinoja
Keskeisiä keinoja taksialan valvonnan tehostamiseksi on arviomuistiossa useita. Asiakkaille mahdollistetaan palvelu, josta voisi selvittää jatkossa liikennelupatiedot rekisterinumeron perusteella. Lisäksi taksivalaisimen käyttämättä jättämisestä tai hinnaston puutteesta voitaisiin määrätä liikennevirhemaksu. Myös eriväristen rekisterikilpien mahdollisuutta takseihin sekä taksamittareiden pakollisuutta selvitetään.
– Tavoitteenamme on merkittävä valvonnan tehostuminen, tiivistää Ranne.
Seuraavaksi arviomuistio etenee lausuntokierrokselle. Jatkovalmistelussa tullaan selvittämään esitettyjen lakimuutosten tarkempaa toteutusta ja vaikutuksia huomioiden myös saatava lausuntopalaute. Lakiesitys on määrä antaa eduskunnalle keväällä 2025.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vaatimustaso taksiliikennelupa vilppi autokoulu taksiala taksiyrittäjät taksinkuljettajat Väkivaltarikokset taksilaki turvallisuuden tunne lainsäädäntö kielitaito seksuaalirikokset Petokset Nuhteettomuusedellytys Hallitusohjelma Lulu Ranne koulutus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Mäenpää vaatii satelliittipaikannuksen häirintälaitteiden hallussapidon kieltämistä: ”Laitteita käyttävät esimerkiksi taksiautoilijat ja jakeluautojen kuskit mutta myös ammattirikolliset”

Perussuomalainen Nuoriso vaatii Yangon kieltämistä Suomessa

Kolmannes tarkastetuista taksiyrittäjistä rikostapausharkintaan – miljoonien tulot ilmoittamatta, palkkoja pimitetty, kuskit nostavat työttömyyskorvausta…

Traficom perunut yli 2 000 taksilupaa – puuttuvia Y-tunnuksia, vajetta ammatillisen pätevyyden osoittamisessa ja vilunkia yrittäjäkokeessa

Ministeri Ranne nopeusrajoitusten alentamisesta: Mediassa levinnyt käsitys asiasta on täysin väärä
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













