
Suomen ilmastotoimien ”romahdus” perustui Marinin hallituksen aikaiseen dataan ja vihreän konsulttifirman arvioon nykyhallituksen toimista
Entinen ilmastoministeri Maria Ohisalo herätti hämminkiä syyttämällä nykyhallitusta päästötiedoista, jotka oli itse asiassa kerätty hänen ministerikaudellaan. Ohisalon mainitseman ympäristöjärjestön raportti toki moittii Suomen nykyhallituksen toimia kunnianhimon puutteesta, mutta ainoa raportissa nimeltä mainittu ”kansallinen asiantuntija” on äärivihreän konsulttifirman palkkalistalla.
Viime lauantaina vihreiden Maria Ohisalo pöyristeli viestipalvelu X:ssä (ent. Twitter) sitä, miten ”Suomen sijoitus ilmastotoimissa romahti”. Hän viittasi valtioiden ilmastotoimia arvioivaan CCPI-indeksiin, jossa Suomen sijoitus oli ”romahtanut” sijalta 15 sijalle 26.
Ohisalo ei ollut hoksannut, että vuoden 2024 CCPI-vertailussa käytetyt päästötiedot ovat vuodelta 2022, jolloin hän itse toimi Suomen ilmastoministerinä. Nolon virheensä takia Maria Ohisalo sai X:ssä yhteisöhuomautuksen ja poisti sen seurauksena oman postauksensa.
Kylmässä maassa käytetään paljon energiaa
CCPI-indeksi (Climate Change Performance Index) on vuosittain julkaistava vertailu, jossa yhteensä 63 valtion ilmastotoimet pisteytetään kasvihuonepäästöjen, uusiutuvan energian käytön ja maassa harjoitetun ilmastopolitiikan perusteella. Ydinvoiman käytöstä ei tässä vertailussa heru pisteitä.
Suomen sijoitusta CCPI-vertailussa heikentää eniten se, että Suomessa käytetään paljon energiaa asukasta kohden. Tämä johtuu Suomen kylmästä ilmastosta ja pitkistä välimatkoista, joten asialle ei ole juuri mitään tehtävissä.
Helsingin Sanomat tarkisti laskelman perusteet ja totesi, että Suomen CCPI-sijoituksen heikkenemisellä on vaikea nähdä olevan ”ainakaan vankkaa yhteyttä” kesäkuussa 2023 aloittaneen nykyhallituksen toimiin.
Oliko vihreä konsultti ainoa haastateltu asiantuntija?
Helsingin Sanomien jutussa todetaan myös, että CCPI-indeksia ylläpitävän Germanwatch-järjestön raportti perustuu tilastojen lisäksi myös haastatteluihin. Näiden asiantuntijahaastattelujen perusteella Germanwatch kirjoittaa, että uuden hallituksen linja on vähemmän kunnianhimoinen kuin edellisen.
Suomen osalta ainoa raportissa nimeltä mainittu ”kansallinen asiantuntija” on Third Rock -konsulttiyrityksen johtava konsultti Veikko Sajaniemi. Sajaniemi kertoo Helsingin Sanomille, että hän ei tiedä, kuinka monta ihmistä Suomea koskevaa osuutta varten haastateltiin. Voi siis hyvin olla, että Veikko Sajaniemi on ainoa Suomen osalta haastateltu asiantuntija.
– Suomen kokoisessa maassa virhemarginaali asiantuntijahaastatteluiden osalta saattaa olla aika iso, kuka minäkin vuonna vastaa kyselyyn, Sajaniemi toteaa Helsingin Sanomille.
Konsulteilla juuret vahvasti vihreässä liikkeessä
Third Rock Finland Oy on vuonna 2016 toimintansa aloittanut yritys, joka tarjoaa yrityksille ”vastuullisuuskonsultointia”. Myöhemmin toiminta on laajentunut myös ilmastopalveluihin.
Third Rock -konsulttiyhtiön hallituksen puheenjohtaja Sari Kuvaja aloitti uransa Greenpeacen metsäkampanjoissa jo 1990-luvulla. Toimitusjohtaja on Leo Stranius, joka on aiemmin työskennellyt Kansalaisareenan, Luonto-Liiton ja Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtajana. Yrityksen keskeisten toimijoiden juuret ovat siis todella syvällä vihreän ideologian ytimessä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Luonto-Liitto Kansalaisareena Sari Kuvaja Third Rock Finland Oy Veikko Sajaniemi Germanwatch kasvihuonepäästöt CCPI-indeksi uusiutuva energia Vastuullisuus Leo Stranius Suomen luonnonsuojeluliitto Maria Ohisalo Ydinvoima ilmastopolitiikka Greenpeace
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


”Viikon itsejauhotus” – entinen ilmastoministeri Ohisalo pöyristeli Suomen romahdusta ilmastotoimissa hänen omalla ministerikaudellaan

Ilmastovuosikertomus puhututtaa: ”Ilmastotoimien vaikutus maatalouden kannattavuuteen huomioitava”

Vihreään ilmastorahastoon leikkaus

Puheet luontokadosta ovat vahvasti liioiteltuja – tutkimustieto ei tue median pelottelua

Lapin lentoturismi syynissä – ministeri Ranne: ”Lapin matkailua ei saa nitistää ilmastotoimilla”
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Kylmää kyytiä suomalaishoitajille: SDP:n Razmyar täyttäisi hoitolaitokset ulkomaalaisella työvoimalla – yksi suomenkielinen hoitaja riittäisi tukemaan muita
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo saaneensa runsaasti kiitospalautetta hoitajilta käynnistämästään keskustelusta hoitoalan kielitaitovaatimuksista. Rydman totesi viime viikolla, että keskeisissä tehtävissä toimivien hoitajien suomen ja ruotsin kielen taitovaatimuksia on syytä tiukentaa, sillä puutteellinen kielitaito voi vaarantaa potilasturvallisuuden.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Vinksahtaneessa Yle-artikkelissa hypetetään ulkomaalaisten työllisten määrän kasvua – Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen vääristelyjä
Yleisradio hehkuttaa vailla pidäkkeitä, kuinka työllisyyden kasvu on 2020-luvulla tullut lähes kokonaan ulkomaalaistaustaisilta jättäen samalla kätevästi kertomatta ei-työllisten ulkomaalaisten määrän paisumisesta. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen harrastamaa osatotuuksien paisuttelua.

Bergbom: Velkarahoitteinen kehitysapu on tiensä päässä – rahat on Suomesta loppu
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom vaatii järeitä toimia Suomen julkisen talouden pelastamiseksi valtiovarainministeriön tänään julkistamien kehysehdotusten jälkeen.
















