Ajatuspaja Suomen Perustan juuri julkaisemassa teoksessa Metsästyskirja kuvataan suomalaisen metsästyksen nykytilaa ja käydään läpi suomalaiseen metsästyspolitiikkaan liittyviä epäkohtia. Niitä löytyy suurpetojen ja vahinkoeläinten asemasta aina siihen, miten monien riistaeläinten kantojen uhkana on näitä saalistavien lajien epätarkoituksenmukainen rauhoittaminen.
Metsästyskirjan kirjoittaja Arno Westerholm on pitkän linjan metsästäjä, ja yhtenä kirjan teemana onkin tuoda esille metsästykseen liittyviä ongelmia. Lisäksi de lege ferenda -henkisesti kirjassa esitetään myös lainsäädäntöuudistusehdotuksia.
Useiden metsästykseen liittyvien ongelmien juurisyynä Westerholm näkee viime vuosikymmenien aikana edenneen vihreän ideologian, jonka valta näkyy niin lainsäädännössä ja virkamiesten harjoittamassa vallankäytössä kuin luonnonsuojeluun ja metsästykseen liittyvissä järjestöissäkin.
Metsästys on paljon muuta kuin vain perinneharrastus, sillä suomalainen vanhakantainen metsästysperinne voidaan yksiselitteisesti kiteyttää siihen, että metsästäjä on ennen kaikkea riistanhoitaja, joka korjaa metsästysaikoina satoa niistä riistaeläinkannoista, jotka sen kestävät.
Metsästyskirja on suositeltavaa luettavaa jokaiselle. Teos ei olekaan tarkoitettu pelkästään metsästäjille vaan koko kansan luettavaksi.
Suden pyynti ollut tähän saakka liki jäissä
Vihervasemmiston vastustuksesta huolimatta eduskunta on hiljattain onnistunut edistämään niin sanottua susipykälää eli metsästyslain pykälän muuttamista.
Uudistuksen taustalla on aiemmin hyväksytty kansalaisaloite suden kannanhoidollisesta metsästyksestä. Susi on metsästyslain mukaisesti aina rauhoitettu, mutta metsästyslainsäädäntö kuitenkin mahdollistaa kaatamiselle poikkeuslupien myöntämisen.
Westerholm muistuttaakin, että metsästyksellä on Suomessa myös tärkeä rooli haittaeläinten kantojen pitämisessä riittävän alhaisena. Suomen suurpetopolitiikkaa hän pitää liki katastrofaalisen huonona.
– Suden rauhoittaminen on Suomessa viety liian pitkälle. Susi voi edelleen olla todellinen uhka ihmiselle ja eläimille, ja syrjäseuduilla asuu edelleen ihmisiä, jotka joutuvat joskus jopa henkensä puolesta pelkäämään susia.
Käytännössä suden metsästäminen on vaikeaa, sillä kaatolupia ei hevin myönnetä ja jos myönnetäänkin, vihreiden toimijat voivat valittaa niistä hallinto-oikeuteen.
– Vihervasemmisto vetoaa usein EU:n direktiiveihin tai muihin EU-lakeihin, jotka velvoittavat meitä. Kuitenkin esimerkiksi Baltian maissa sutta ei luokitella mihinkään EU-luontodirektiivin kategoriaan, mikä mahdollistaa vahinkoeläinten vähentämisen. Baltian maissa ammutaan noin 500 sutta vuodessa. Myös Ruotsissa ammutaan kolmisenkymmentä sutta joka vuosi.
Eduskunta taipui vihreiden vaatimuksiin
Kirjassa tuodaan useassa kohtaa esille, miten vihreä ideologia on kasvattanut valtaa kaikissa luontoon liittyvissä organisaatioissa, mistä on aiheutunut haittaa myös metsästysharrastukselle. Vihreät ovat esimerkiksi painostaneet eduskuntaa rauhoittamaan monia täysin elinvoimaisia haittaeläimiä sekä muutoinkin aikaansaaneet lainsäädännöllisesti jatkuvasti pahenevaa ja riistanhoitoa vakavasti vahingoittavaa vahinkoeläinten suojelua.
Vihreä vaikutus näkyy eläinkantojen määristä annetuissa virallisissa luvuissa, jotka eivät Westerholmin mukaan aina vastaa vallitsevaa todellisuutta.
– Räikeimmin asia tulee esiin koskien kanalintuja. Suurinta osaa kyseiseen lajistoon kuuluvista linnuista pidetään virallisesti jopa paikoitellen erittäin runsaslukuisina. Riistakeskus esitti julkisesti, että vuosi 2021 oli kanalintujen suhteen erinomainen, vaikka todellisuudessa kyseiset linnut ovat varsinkin Etelä-Suomessa vakavasti vaarantuneet, Westerholm sanoo.
Hän itse lopetti metsäkanalintujen pyynnin jo 1990-luvulla havaittuaan, että kannat tulevat romahtamaan.
Poikkeuslupakäytäntö takkuaa
Westerholm huomauttaa, että osa vihreistä on jopa ottanut tavoitteekseen metsästysharrastuksen lopettamisen Suomesta. Westerholm suositteleekin seuraavaa hallitusta kohdistamaan leikkauksia luonto- ja ympäristösektorille. Yksi mahdollinen kohde olisi Ruotsin mallin mukainen ympäristöministeriön lakkauttaminen, jolloin ympäristöasioita voitaisiin jatkossa hoitaa erillisessä ympäristöjaostossa maa- ja metsätalousministeriössä.
– Suomeen on luotu liian suuri luontoon ja ympäristöön liittyvä, byrokraattinen viherpolitisoitunut virkamieskoneisto. Päätökset muun muassa poikkeusluvissa ovat sen kaltaisia. Kuten susipolitiikasta ilmenee, vihreillä on pahasti vääristynyt suhde tiettyihin eläinlajeihin, erityisesti suurpetoihin.
Keskeisenä ongelmana suomalaisessa poikkeuslupapolitiikassa on kirjoittajan mukaan se, että lainsäädäntö ei mahdollista tehokasta vahinkoeläimiin kohdistuvaa pyyntiä. Hyvin moni vahingollinen mutta elinvoimainen eläinlaji on kokonaan rauhoitettu tai metsästysaika on säädetty siten, että niiden riistanhoidollinen kevätaikainen pyynti on käytännössä mahdotonta.
Kuten edellä todettiin, metsästys on riistanhoitoa. Vahinkoeläimellä riistanhoidossa tarkoitetaan eläintä, joka on liian runsaslukuinen ja aiheuttaa vahinkoa riistanhoidon kohteena oleville lajeille tappamalla niitä tai niiden poikasia, syömällä niiden munia tai muutoin aiheuttamalla jonkin riistaeläinkannan merkittävää vähentymistä. Westerholm nostaakin esille tärkeän lainsäädäntöuudistuksen tarpeen.
– Ehkä tärkein riistanhoidollinen toimenpide on vahinkoeläinten pyynti. Nykyisestä lainsäädännöstä puuttuu kuitenkin kokonaan määritelmä vahinkoeläimiin kuuluvista lajeista. Vahinkoeläinluokitukseen tulisi kuulua myös esimerkiksi eläimet, jotka aiheuttavat vahinkoa maa- ja metsätaloudelle sekä kalakannoillemme.
Omintakeista ja erikoista metsästyspolitiikkaa
Suomessa on väännetty pitkään valkoposkihanhien asemasta. Tähän saakka valkoposkihanhea on voinut metsästää vain poikkeusluvilla, vaikka hanhet aiheuttavat paljon tuhoa maataloudelle ja sotkevat kaupunkien puistoalueita. Suomen metsästyspolitiikka on varsin omintakeista, sillä Virossa ja Ruotsissa valkoposkihanhea sen sijaan pidetään riistana ja lajia ammutaan EU:n luvalla.
Westerholm muistuttaa, että useimmat metsästysasiat voidaan EU:n estämättä ratkaista Suomen eduskunnassa, mikäli poliittista tahtoa sekä johtajuutta löytyy.
Suomessa ongelmia aiheuttavat myös merimetsot. EU-tasolla merimetsoa ei pidetä riistalajina, mutta asia olisi hoidettavissa eduskunnassa.
– EU-lintudirektiivin liitteessä määritellään kaikki Euroopassa metsästettävät lajit. Vaikka merimetsoa ei mainita direktiivissä, EU-komission kanta on ollut, että merimetson pyytäminen on mahdollista myös kansallisen lainsääsäädännön puitteissa. Muissa maissa tätä mahdollisuutta käytetään, Suomessa taasen ei.
– Suomen merimetsokanta on paisunut valtavasti vuoden 1996 jälkeen. Suomessa pesivä merimetsolaji tulisikin luokitella haitalliseksi vieraslajiksi. Linnun uloste esimerkiksi aiheuttaa metsätuhoja. Merimetso on iso lintu, ja syö vuorokaudessa jopa 2 kiloa kalaa, usein arvokaloja kuten ahventa ja kuhaa, joten merimetsopopulaatio voi aiheuttaa jopa kalakantojen romahtamiseen paikallisesti.
Suomessa yli 300 000 metsästäjää
Metsästys on sydämen asia kaikille sitä harrastaville suomalaisille, mitä kuvastaa hyvin se, että maamme kansalaisista yli 300 000 harjoittaa metsästystä. Monissa suomalaiskodeissa nautitaan tänäkin talvena edellissyksynä pyydettyä riistalihaa. Ja vaikka metsästys ei olisikaan oman perheen harrastus, useimpien kauppojen pakastealtaista on vähintäänkin saatavilla kotimaista riistaa. Suoraan tai välillisesti metsästys koskettaa lähes kaikkia suomalaisia.
Westerholm kannustaa kaikkia metsästysharrastuksen pariin, sillä metsästyksellä on paljon hyviä puolia.
– Metsästys harrastuksena luo terveen luontosuhteen ja osaltaan jopa estää ihmisen vieraantumista luonnosta. Metsästys tietenkin tarjoaa samalla hyvää ja ekologisesti kestävää ravintoa. Jo pelkästään virkistystoimintana metsässä liikkuminen on suositeltavaa jokaiselle.
Mikäli metsästys kiinnostaa tai haluaisit päivittää tietojasi metsästyksestä, uutuuskirjan voit lukea tästä.
SUOMEN UUTISET