

PS ARKISTO
Suomen Perustan toiminnanjohtaja EU:n maahanmuuttopaktista: ”Silmänkääntötemppu”
Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja, eurovaaliehdokas Simo Grönroos osallistui tänään Euroopan muuttoliikeverkoston seminaarissa käytyyn paneelikeskusteluun, jonka aiheena oli EU:n maahanmuuttopakti. Grönroos korosti paktin olevan lähinnä silmänkääntötemppu, jolla yritetään antaa kansalaisille kuva siitä, että siirtolaisvirtoihin jotenkin puututtaisiin.
Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos kirjoittaa Facebookissa, ettei maahanmuuttopakti todellisuudessa rajoita maahanmuuttoa Eurooppaan millään tavalla, mutta vie jäsenmailta toimivaltaa maahanmuuton saralla ja pakottaa nämä vastaanottamaan muihin maihin tulleita turvapaikanhakijoita tai osallistumaan näistä aiheutuviin kuluihin ns. ”taakanjaon” nimissä.
– Paktissa mainostettu raflaavan kuuloinen ”rajamenettely”, joka voidaan kohdistaa tiettyihin maahanmuuttajaryhmiin, joiden saamien positiivisten turvapaikkapäätösten määrä on matala, tarkoittaa käytännössä samoja turvapaikkamenettelyjä kuin muutenkin, mutta jotka vain tehdään rajan tuntumassa ja jotka pyritään suorittamaan nopeammassa aikataulussa, Grönroos kertoo.
Ei maahanmuuttopaktille
Paktissa otetaan lisäksi askelia EU:n laajuisen kiintiöpakolaisjärjestelmän luomiseksi.
– Ei maahanmuuttopaktille! Grönroos kirjoittaa ja jatkaa:
– Tilalle ns. Ruanda-suunnitelma, jossa Eurooppaan pyrkivät turvapaikanhakijat viedään Euroopan ulkopuolisiin yhteistyömaihin, joihin he myös jäävät, mikäli saavat positiivisen turvapaikkapäätöksen.
Tallenne Euroopan muuttoliikeverkoston seminaarista löytyy myös YouTubesta. Seminaarin paneeliosuus alkaa 39 minuutin kohdalla.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- maahanmuuttopakti Euroopan muuttoliikeverkosto rajamenettely Ruanda-malli siirtolaisvirrat turvapaikkapäätökset turvapaikkamenettely kiintiöpakolaiset Taakanjako Turvapaikanhakijat Suomen Perusta Simo Grönroos maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset: Suomi on tehnyt ryhtiliikkeen EU-vaikuttamisessa

Sisäministeri Rantanen: Aito turvapaikantarve, siirtolaisuus ja välineellistetty maahantulo ovat eri asioita – eikä niitä tule sotkea keskenään

Suomen Perustan toiminnanjohtaja tyrmää Hesarin Kuukausiliitteen maahanmuuttoluvut: Maahanmuutolla ei voi ratkaista ikärakennemuutoksen aiheuttamaa kestävyysvajetta

Rajamenettelylaki lähti lausuntokierrokselle – laki antaa työkaluja muuttoliikkeen hallintaan, mutta ei ole ratkaisu itärajan tilanteeseen

Esitys laittomien siirtolaisten lähettämisestä Ruandaan läpi Britannian parlamentissa – voisi toimia esimerkkinä myös EU-maille

Perussuomalaiset vaatii: EU-turvapaikkapolitiikassa siirryttävä Ruanda-malliin – työperäinen maahanmuutto pidettävä kansallisissa käsissä

Kansanedustaja Maria Ohisalo vaatii uusia reittejä humanitaariselle maahanmuutolle – sisäministeri Rantanen torppaa vihreät haihattelut

Eurovaaliehdokas Simo Grönroos: Turvapaikanhakijoiden taakanjako heitettävä romukoppaan – ”Ruanda-malli käyttöön EU-maissa”
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
















