

Suomi somalialaisten ja irakilaisten ykköskohde – todennäköisintä saada oleskelulupa
Suomesta haetaan viidenneksi eniten turvapaikkaa, sanoo perussuomalaisten europarlamentaarikko Jussi Halla-aho. Kohdemaista kärkeä pitävät väkilukuun suhteutettuna Ruotsi ja Unkari, määrällisesti eniten turvapaikkahakemuksia on jätetty Saksaan, joka tulee listalla Suomen jälkeen kuudentena.
Eurostatin uusimmat tilastot kattavat vain vuoden 2015 kolme ensimmäistä neljännestä, mutta lokakuun loppuun mennessä Saksaan oli jätetty eniten turvapaikkahakemuksia (315 000).
– Kaukana takana ovat sellaiset maat kuin Kreikka ja Italia, jotka kuulemma kokevat kovinta painetta, ja joista halutaan siirtää turvapaikanhakijoita mm. Saksaa ja Suomeen, Halla-aho toteaa.
Italiaan valuu elintasosiirtolaisia
Ketkä sitten hakevat turvapaikkaa? Koko EU:n tasolla turvapaikanhakijoista 33 % oli syyrilaisia, 14 % afgaaneja, 11% irakilaisia, 6 % albaaneja ja 5 % pakistanilaisia.
– Eri EU-maat kuitenkin houkuttelevat hyvin erilaisia kansallisuuksia. Esimerkiksi Italiassa viisi suurinta ryhmää ovat nigerialaiset, pakistanilaiset, bangladeshilaiset, gambialaiset ja senegalilaiset, Halla-aho listaa.
– Tämä asia kannattaa huomioida, koska eri kansallisuuksilla on hyvin erilaiset mahdollisuudet saada turvapaikka tai oleskelulupa toissijaisen suojelun perusteella. Italiaan jättävät turvapaikkahakemuksia pääasiassa ihmiset, joilla on hyvin vähäiset mahdollisuudet saada turvapaikkaa mistään EU-maasta, ja joita yleisesti pidetään elintasosiirtolaisina.
Suomeen eniten irakilaisia
Itä-Euroopan maissa, kuten Tshekissä, Slovakiassa, Puolassa ja Baltian maissa, suuri osa turvapaikanhakijoista tulee Venäjältä ja Ukrainasta. Etelä-Euroopan maihin, kuten Espanjaan ja Portugaliin, jätetään turvapaikkahakemuksia ylipäätään hyvin vähän, ja suurin osa hakijoista tulee Afrikan suhteellisen vakailta alueilta.
– Suomen tilanne on hyvin erikoinen. Turvapaikanhakijoista irakilaisia on 77 %, syyrialaisia vain 2 %. Suomeen on tullut sekä suhteellisesti että absoluuttisesti enemmän irakilaisia turvapaikanhakijoita kuin yhteenkään toiseen EU-maahan. Tätä ei voi selittää ainakaan maantieteellä, sillä tänne tulevat irakilaiset ovat matkustaneet Unkarin, Itävallan, Saksan, Tanskan ja Ruotsin läpi, Halla-aho huomauttaa.
– Toiseksi eniten Suomeen tuli turvapaikanhakijoita Somaliasta. Heidänkin osaltaan Suomi on ykköskohde Euroopassa. Belgia on ainoa toinen EU-maa, jossa somalit ovat viiden yleisimmän hakijaryhmän joukossa.
Oleskelulupa heltiää helpommin
Eurostatin tilastojen mukaan irakilaiset ja somalit saavat Suomesta oleskeluluvan paljon suuremmalla todennäköisyydellä kuin muista EU-maista.
– Myös perheenyhdistämisen ehdot ovat Suomessa paljon sallivammat kuin verrokkimaissa. Nämä tekijät epäilemättä lisäävät Suomen houkuttelevuutta juuri kyseisissä tulijaryhmissä, huomauttaa tänään Työmiehen tuumaustunnilla vieraillut Halla-aho.
Kuvassa: Turvapaikanhakijoita Helsingissä. Kuvan henkilöt eivät liity artikkeliin. Kuvituskuva.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Mäkelä: Turvapaikanhakijoiden maksettava oleskelu- ja paluukustannuksensa omista varoistaan

Lehto: Perusteettomasti maksetut vastaanottorahat perittävä takaisin

Tavio: Hallituksen syytä valmistautua käyttämään ”rajat kiinni” -vaihtoehtoa

Ikätestin tulos: 60 prosenttia alaikäisistä turvapaikanhakijoista paljastui aikuisiksi

Saksassa vaaditaan jo maahantulijoiden aseellista pysäyttämistä

Immonen: Turvapaikanhakijoiden liikkumisoikeutta rajoitettava

Meri: Kuntia uhkaa maahanmuuttajista aiheutuva maksupommi

Presidentti nosti kissan pöydälle: ”On lähdettävä nopeutettujen käännytysten tielle”

Halla-ahon arvio: 70 prosenttia hakijoista saa turvapaikan Suomesta – ”Ei pystytä palauttamaan, jos eivät halua lähteä”
Viikon suosituimmat

Kuntaliiton toimitusjohtaja myöntää: Maahanmuutosta jättilasku Espoon veronmaksajille
Työttömyys kurittaa erityisesti suurimpien kaupunkien taloutta. Työttömyyden kasvun taustalla on pitkälti maahanmuutto, sillä liki puolet työttömyyden kasvusta johtuu maahanmuutosta.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Euroopan ”tiukat tädit” yhdistivät voimansa maahanmuuton torjuntaan – Suomen SDP kulkee eri suuntaan
EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

Poliittinen korrektius tappaa – professorin menestyskirja vaatii länsimaita ryhdistäytymään
Kanadalaisen professori Gad Saadin uusi kirja kuvaa harkitsemattoman empatian tappavia vaikutuksia. Saadin mukaan koko länsimainen sivilisaatio uhkaa tuhoutua, ellei velvollisuudeksi muuttunutta myötätuntoa karaista järjenkäytöllä.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Talouskasvu käynnissä – sosiaalidemokraattinen säätiö alkoi epäillä ennustajia
Kalevi Sorsa -säätiö moittii tuoreessa raportissaan, etteivät suomalaiset ennustelaitokset osaa ennakoida talouskasvua. Eli väitteen esittää sosiaalidemokraattinen ajatuspaja, jolla ei ole itsellään yhtäkään testattua ennustetta.

Ministeri Rydman ei anna periksi: ”Suomalaisen ja suomalaisen veronmaksajan etu on asetettava etusijalle”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman sai Jyväskylässä pitämänsä puheen jälkeen runsaasti tukea muun muassa järjestörahoituksen perkaamiselle. Paikallaolijat kannustivat häntä pitämään kiinni linjastaan, vaikka järjestöleikkaukset eivät maistu kaikille hallituskumppaneille.

Vihreiden kansanedustaja vaati avoimuutta politiikan rahoitukseen – puolison yhtiön 290 000 euron sopimus jäi kaikkien rekisterien ulkopuolelle
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu on vaatinut näkyvästi avoimuutta politiikan rahoitukseen. Hopsun puolison vastaperustetun yhtiön 290 000 euron sopimus Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kanssa syntyi ilman kilpailutusta eikä näkynyt missään julkisessa vaikuttamisrekisterissä. Torstaina hyvinvointialue perui koko hankinnan.

Garedewilta uusi lomake vanhemmille: Woke-kielto lapsille
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew korostaa lapsilla ja vanhemmilla olevan perustuslaillinen oikeus vakaumukseen, uskoon ja mielipiteisiin - myös silloin, kun ne koskevat perinteisiä sukupuoli- ja seksuaalisuuskäsityksiä. Garedew on lisännyt omille internetsivuilleen vanhemmille tarkoitetut lomakepohjat, joilla äidit ja isät voivat kieltää lapsensa osallistumisen sateenkaari-ideologiseen opetukseen ja ohjelmaan koulussa tai varhaiskasvatuksessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













