ammattikorkeakoulut
Perussuomalaiset Opiskelijat: Ammattikorkeakoulussa umpiwokea englannin opetusta
Perussuomalaiset Opiskelijat sanoo vahingollisen woke-kulttuurin levinneen läpeensä vihervasemmistolaisista yliopistoista jo suomalaisiin ammattikorkeakouluihinkin.
Onko suomalainen korkeakoulutus jo täysin turhaa puuhastelua? – Ammattikorkeakoulussa kaivettiin legopalikat esille
Aikuisopiskelija Aino pitää hyvin kyseenalaisena, että Suomeen tuotetaan kansainvälisiä opiskelijoita, joilla ei ole edes perustaitoja tai mahdollisuuksia työllistyä Suomessa. Samaan aikaan hänelle tarjotaan syventävien opintojen sijaan lähiopetusta, johon kuluu mm. leikkimistä legoilla.
Perussuomalaiset perusti oman opiskelijajärjestön: “Haluamme normalisoida normaalin ajattelun”
Perussuomalaisten uusi opiskelijajärjestö Perussuomalaiset Opiskelijat ry toimii puolueen valtakunnallisena opiskelijajärjestönä Perussuomalaisen Nuorison alaisuudessa. Järjestö keskittyy vaikuttamaan suomalaisissa korkeakouluissa ja kokoamaan yhteen kansallismielisesti ajattelevia opiskelijoita. Opiskelijajärjestön ensimmäisenä puheenjohtajana toimii lahtelainen Matias Päivä.
Nuorisojärjestöt vaativat yliopistojen pakkojäsenyydestä luopumista: “Pakkojäsenyys on jäänne muinaisuudesta”
Suomalaisopiskelijat jäämässä vähemmistöön suomalaisissa ammattikorkeakouluissa: Kevään yhteishaussa jo 85 prosenttia hakijoista oli EU:n ulkopuolelta
Juuso: Ammattikorkeakoulujen aloituspaikkojen lisäys ei kohtele alueita yhdenvertaisesti
Uusimmat
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää