

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Hallitus esittää taloyhtiölainojen osakaskohtaisten luottovastuiden lisäämistä positiiviseen luottotietorekisteriin
Hallitus ehdottaa lakimuutoksia, joilla voitaisiin parantaa positiivisen luottotietorekisterin kattavuutta. Rekisteriin lisättäisiin jatkossa tiedot taloyhtiölainojen osakaskohtaisista luottovastuista.
Positiivisen luottotietorekisterin avulla pyritään ehkäisemään ylivelkaantumista. Rekisteriin kerätään tietoja yksityishenkilöiden luotoista ja tuloista. Tarkoituksena on tarjota mahdollisimman ajantasaista tietoa henkilön maksukyvystä ja luottokelpoisuudesta.
– Hallituksen esityksellä mahdollistettaisiin osakaskohtaisia luottovastuita koskevien tietojen siirtäminen huoneistotietojärjestelmästä. Niitä koskevat välttämättömät tiedot voitaisiin luovuttaa luotonantajille yksityishenkilön luottokelpoisuuden arviointia varten. Rekisteristä voidaan luovuttaa tietoja myös esimerkiksi luottomarkkinoiden valvontaviranomaisille, kerrotaan oikeusministeriön tiedotteessa.
Tietojen väärinkäytösriskejä minimoidaan
Lisäksi ehdotetaan, että luotonantajilla olisi velvollisuus tunnistaa luonnollinen henkilö eli esimerkiksi luotonhakija tai takaaja ennen tietojen hakemista rekisteristä. Muutoksen tarkoituksena on vähentää tietojen väärinkäytösriskejä.
Oikeusministeriö seuraa jatkuvasti lain täytäntöönpanoa. Lain jälkiarviointia on osittain aikaistettu, ja sen yhteydessä on tarkoitus selvittää tarkemmin muun muassa tietosuojavaltuutetun, oikeuskanslerin ja yrittäjien esiin nostamia kysymyksiä.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- luottokelpoisuus luottovastuut taloyhtiölainat luottotietorekisteri hallituksen esitykset lakimuutokset luotonantajat maksukyky Väärinkäytökset Ylivelkaantuminen Oikeusministeriö
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Yhteistyö velallisten eteen kantaa hedelmää – ”Tämä tulee olemaan monelle helpotus”

Oikeusministeriöstä lausuntokierrokselle hallituksen esitys, jolla helpotetaan osakehuoneistojen hallintaanottoja

Keskisarja: Elinkeinon vaihtaminen oli 1850-luvulla vaikeampaa kuin tänä päivänä sukupuolen vaihtaminen

Oikeusministeri Leena Meri: Iloitsen oikeudenhoidon lisärahoituksesta
Viikon suosituimmat

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Elinkeinoelämä ja vasemmisto ajattelevat lompakoillaan – eliitin ihmisvihamielinen katastrofilogiikka esillä Ylen äärioikeistokeskustelussa
Yleisradion A-Talk-ohjelma käsitteli eurooppalaisen ”laitaoikeiston” kiihtyvää nousukiitoa. Studiossa sosialisti ja elinkeinoelämän edustaja löysivät yhteisen sävelen yksiulotteisesta talousajattelusta. Keskustelijat vaikenivat visusti maahanmuuton ongelmista.

Rikosilmoitus vasemmistopuolueen mahdollisesta vaalivilpistä Tukholmassa: ”Pahinta mitä olen nähnyt”
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät vilppiepäilyt laajenevat Borlängestä Tukholmaan. Svenska Dagbladetin pääkirjoituksessa useat Järvan ongelmalähiöiden alueella työskennelleet vaalivirkailijat kertovat tilanteista, joissa äänestäjiä olisi päättäväisesti johdateltu kannattamaan vasemmistopuoluetta. Nyt poliisi selvittää äänestystapahtumia.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












