Tagi: kahdenväliset suhteet

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten kansanedustaja Riikka Slunga-Poutsalo kertoi eduskunnan Nato-keskustelussa syntyneensä aikana, jolloin presidentti-sanan synonyymi oli Kekkonen ja YYA-sopimuksen varjossa televisiosta ei näytetty edes hauskoja lastenohjelmia, jos naapurissa sattui menehtymään päämies. Nykyään Suomi on kuitenkin ollut vähintään toinen jalka Natossa jo vuodesta 1994 lähtien.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Eduskunnan enemmistö alkaa vähitellen kääntyä Nato-jäsenyyden edistämisen kannalle. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä linjasi osaltaan tänään oman kantansa, jonka mukaan perussuomalaisten ryhmä kannattaa Nato-jäsenyyden edistämistä. Perussuomalaisten Jani Mäkelä katsoo, että kun kansanedustajien enemmistö alkaa olla sitä mieltä, että Nato-asiaa pitää edistää, tarjoaa se samalla tukevan selkänojan myös valtiojohdolle.  Lue lisää >